Tässä valintaikkunassa on sisältöä sivustolta
kirkon kansainvälisen työn järjestö.
yksi Suomen suurimmista kehitysjärjestöistä.
seurakunnan työrukkanen maailmalla.
heikkojen ja sorrettujen puolella.
kanava tehdä hyvää.
lähetystyötä, kehitysyhteistyötä ja rauhantyötä.
4 735 000 ihmistä vuosittain.
1035 ammattilaisen asiantuntijuudella.
yli 20 maassa ympäri maailman.
Kymmenen vuotta kirahvin elämää: Toivo pukeutuu sään mukaan eikä väsy yhteiskuviin
Työ jatkuu konfliktien keskellä Etiopiassa
Maria Leppäkari on valittu Lähetysseuran Felm-keskuksen johtoon ja Israelin ja Palestiinan maajohtajaksi
Podcast: Selma Chen kasvoi seurakuntanuoresta kirkon presidentiksi Taiwanissa
Ilosanomasta yhteiseen elämään – Joensuun lähetysjuhlat kutsuvat lokakuussa
Äärimmäinen eriarvoisuus kasvaa Itä- ja Etelä-Afrikassa – kansalaisjärjestöt vaativat Maailmanpankilta ja IMF:ltä kiireellisiä toimia
Ennen fyysistä kurittamista ja pelkoa – nyt kouluun on vihdoin kiva tulla Nepalissa
Kehitysyhteistyön lisäleikkaukset ovat pois kaikkein köyhimmiltä, leikkaavat yritysten kansainvälistymismahdollisuuksia ja heikentävät YK:ta
Kehitysyhteistyöleikkaukset ajaisivat kaikkein köyhimpiä syvempään kriisiin
Seuraa meitä Facebookissa Twitterissä Instagramissa YouTubessa SuondCloud
Teema Suomen Lähetysseuran verkkopalvelulle
Uutiskirjeemme valottaa Lähetysseuran toimintaa maailmalla joka toinen kuukausi.
Rukous on osa lähetystyötä.