Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Zimbabwessa liian paljon vettä pitkän kuivuuden jälkeen – tulva-apua Gwain isoäideille

Yksi avun saajista on 98-vuotias Shumba Kozalai. Hän menetti satonsa tulvissa, eikä päässyt pellolleen tekemään uutta kylvöä. Kozalai asuu iästään huolimatta yksin ja elää yhteisön hyvän tahdon varassa. ”Tämän avun ansiosta päivittäinen ruuan etsintäni on nyt ohi”, Kozalai sanoi kiitollisena. Kuva Paula Pennanen-Rebeiro-Hargrave

Keski-Zimbabwe on kärsinyt parin vuoden ajan epätavallisen pitkästä kuivuudesta, joka on tuhonnut elinkeinoja ja tyrehdyttänyt vesivarannot. Sitten viime maaliskuussa alue koki harvinaisen ja yllättäen iskeneen Dineo-sykloonin, jonka rankkasateet saivat alueen joet tulvimaan rajusti. Lähetysseura on toimittanut alueelle aiemmin kuivuusapua ja nyt rankkasateiden jälkeen tulva-apua.

Lähetysseura on tehnyt pitkään kehitysyhteistyötä Zimbabwessa Gwain alueella, jossa luterilaisen kirkon isoäiti-ryhmät tekevät vaikuttavaa työtä haavoittuvimpien lasten keskuudessa huolehtien noin 400 orpolapsesta. Työ laajenee jatkuvasti uusien yhteisöjen ja isoäitien liittyessä mukaan toimintaan. Tulvavedet tuhosivat alueella noin 40 asumusta, lukuisten kotitalouksien viljavarastoja, viljelyksiä ja liikenneyhteyksiä.

Lähetysseura ohjasi katastrofiapua yhteisölle isoäitien kautta, jotta orpolasten sekä koko yhteisön ruokaturva ja terveys eivät vaarantuisi tulevan vuoden aikana sadonmenetyksen ja huonon hygienian takia. Toimitetun 2 800 kg ruoka-avun turvin noin 40 tulvissa pahiten kärsinyttä, kotinsa tai ruokavarastonsa menettänyttä kotitaloutta pääsee yli pahimman hädän kahden kuukauden aikana. Lisäksi orpolasten käyttämät tulvissa tuhoutuneet saniteettitilat rakennettiin uudelleen.

Ruoka-apu pitää sisällään 50 kg maissia, 5 kg papuja, 10 kg sokeria, 5 l ruokaöljyä per talous (n. 5-15 henkilöä). Kuva Paula Pennanen-Rebeiro-Hargrave

Vesijohto kuivuutta vastaan

Useamman vuoden kuivuuden takia alueella on mietitty myös ratkaisua vesipulaan. Kesäkuussa alettiin rakentaa Lähetysseuran tuella vesijohtoa 15 km päässä olevalta suurelta Mundi-Matagan patoaltaalta. Järjestäytyneet isoäidit hoitavat vesipisteiden ylläpidon ja kustannusten jaon.

Kuivuus on sitonut varsinkin alueen naiset päivittäiseen vedenhakuun aina vain kauempaa. Nyt Gwain naiset odottavat innolla talous- ja juomaveden saannin lisäksi myös saavansa kasvimaansa tuottavammiksi lisätulojen hankkimiseksi. Suoran ruoka-avun tarpeen pitäisi näin tulevaisuudessa vähentyä Gwaissa, koska kuivuuteen voidaan varautua paremmin.

Tulvia pitkäaikaisempi ongelma Gwain alueella on ollut kuivuus. Sitä helpottamaan rakennetaan nyt vesijohto 15 kilometrin päässä olevalle patoaltaalle. Kuva Paula Pennanen-Rebeiro-Hargrave

Lue lisää:

Kuivuus vei maissisadon Zimbabwessa: Lähetysseura antaa lisäapua luterilaisen kirkon isoäitien aids-orpohankkeelle (18.9.2015)

Zimbabwen isoäidit: ”Jokainen lapsi on meidän lapsemme” (1.12.2016)

Lahjoita Lähetysseuran katastrofityöhön