Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Valonkantajat – näin rakennetaan turvaa haavoittuville lapsille Kambodžassa

Lähetysseuran kambodžalainen kumppanijärjestö First Step Cambodia tekee valtiotasolla tunnustettua lastensuojelutyötä ja auttaa viranomaisia ja paikallisia kirkkoja ottamaan vastuuta lasten hyvinvoinnista.

Kirkon työntekijät seisovat rivissä portaikossa
Elemin seurakunnan työntekijöitä Nov Rothaa (oik.), Ruos Rothaa ja Sophai Phoongia yhdistää halu kehittää lastensuojelua. Rinnalla opintiellä on kulkenut First Step Cambodian sosiaalityöntekijä Sreymom Chhoun (vas.). Kuva: Anna Peltonen

Kehitysvammainen Chhorvy ja hänen seitsenhenkinen perheensä elävät Siem Reapin maakunnassa Luoteis-Kambodžassa. Kun Chhorvy oli 14-vuotias, hän alkoi kärsiä oudoista vatsakivuista ja vaikeuksista puhua. Perhe huolestui: mitä tyttärelle oli tapahtunut?

Noin 26 prosenttia Siem Reapin väestöstä elää köyhyydessä, niin myös Chhorvyn perhe. Heidän elantonsa riippuu pitkälti isän tuloista tuk tuk -ajoneuvon kuljettajana ja äidin ansioista sokeriruo’on myyjänä. Taloudelliset vaikeudet vaikuttavat arkeen monin tavoin. Ruokaa ei aina ole riittävästi, ja Chhorvy joutuu auttamaan tulonhankinnassa myymällä matkamuistoja koulunkäynnin ohessa.

Mutta nyt jokin on vialla. Tytär ei voi hyvin. Hän pitää sisällään järkyttävää salaisuutta: aikuinen mies on käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen rahaa vastaan, kahdesti.

Repaleinen pehmopupu lojuu lattialla
Jopa viisi prosenttia kambodžalaisista lapsista on kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä. Kuva: Anna Peltonen

Kohti toipumista

Kun hyväksikäyttö viimein paljastui, Chhorvy ohjattiin Lähetysseuran kumppanin, lastensuojelujärjestö First Step Cambodian, luokse. Järjestön sosiaalityöntekijä kävi tilannetta ja Chhorvyn vointia läpi yhdessä tämän vanhempien sekä kunnallisen naisten- ja lastenkomitean edustajan kanssa. Komitean tuella perhe teki rikosilmoituksen, mikä johti epäillyn pidätykseen.

Chhorvylle tarjottiin välitöntä terapeuttista tukea. Hän osallistui taide- ja leikkiterapiaan, jotka auttoivat häntä ilmaisemaan tunteitaan ja käsittelemään kokemuksiaan turvallisessa ympäristössä. First Step järjesti myös Chhorvyn terveydenhoidon paikallisessa lastensairaalassa. Lisäksi perhe sai apua vammaistodistuksen hankkimisessa, mikä mahdollistaa jatkossa pääsyn julkisiin palveluihin.

Kuvassa takaa päin kuvattu tyttö istuu pöydän ääressä kirjan kanssa
Chhorvy on saanut tukea esimerkiksi taideterapiasta. Kuva: First Step Cambodia

Kuten Kambodžassa yleisesti, ei Chhorvyn vanhemmilla ollut aiempaa tietoa lastensuojelusta tai lapsen psyykkisen tuen tarpeista. Tämän vuoksi vanhemmille järjestettiin First Stepin toimesta erillisiä ohjauskertoja, joiden tavoitteena oli lisätä heidän ymmärrystään lapsen suojelusta ja tukemisesta. Myös koko kyläyhteisölle pidettiin tietoisuutta lisäävä työpaja, jolla haluttiin suojella hyväksikäyttöä kokeneita ja heidän läheisiään sosiaaliselta leimautumiselta. Työpajassa käsiteltiin yleisiä väärinkäsityksiä seksuaaliväkivallasta ja korostettiin yhteisön roolia uhrien tukemisessa.

Yli vuoden kestäneen tuen myötä Chhorvyn mielenterveys alkoi kohentua ja luottamus muihin ihmisiin parantua.

“Olen saanut paljon ystäviä, jotka tukevat minua”, Chhorvy kertoo.

Huomio marginaaliin

Valitettavasti Chhorvyn koettelemus ei ole yksittäistapaus. Jopa viisi prosenttia kambodžalaisista lapsista on kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä. Hyväksikäyttäjä on useimmiten lapsen lähipiiristä, mutta myös ulkomaalaisilla matkailijoilla ja verkossa toimivilla hyväksikäyttäjillä on tilastoissa kasvava rooli.

”Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa ovat köyhyydessä elävät, vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat lapset. Erityisesti syrjäisillä seuduilla vanhemmat joutuvat usein lähtemään muualle töihin, jolloin lapset jäävät vaille huolenpitoa ja altistuvat hyväksikäytölle”, First Step Cambodian toiminnanjohtaja Chamreun Yaim kertoo.

Chhorvyn tarina avaa hyvin First Step Cambodian sosiaalityön laajuutta: se kattaa niin terapeuttisen tuen, kouluttamisen kuin erilaiset tukitoimet. Lastensuojelutyötä on viime vuosina laajennettu myös katastrofityöhön pakkohäädettyjen perheiden ja maan sisäisten pakolaisten pariin.

Palveluja tarjotaan, koska paikallinen sosiaalihuolto ei pysty käsittelemään kaikkia tapauksia. Ruohonjuuritason työn lisäksi keskeisessä roolissa onkin yhteistyö paikallisten viranomaisten kanssa niin alueellisella kuin kansallisella tasolla.

”Teemme jatkuvaa resurssien kartoitusta ja vaikuttamistyötä, jotta haavoittuvien ihmisryhmien ääni ja tarpeet tulisivat kuulluiksi”, Yaim sanoo.

Työ on ollut valtiotasolla tunnustettua, ja se on johtanut lainsäädännöllisiin muutoksiin sekä parempaan lastensuojelun resurssointiin ja sosiaalipalveluiden saatavuuteen.

Chamreun Yaim seisoo mikin kanssa puhumassa kyläläisille
Chamreun Yaim tapaa työssään niin Siem Reapin alueen kyläläisiä kuin valtion virkamiehiä. Kuva: Anna Peltonen

Kirkot löytävät roolinsa

Vuosien 2023–2025 aikana First Step Cambodia on panostanut työhön myös paikallisten kirkkojen kanssa. Ensimmäisenä vuonna se järjesti lastensuojeluun liittyvän koulutuksen seurakuntien jäsenille, vapaaehtoisille ja työntekijöille. Koulutuksissa perehdyttiin lasten oikeuksiin, väkivallan ehkäisyyn sekä raportointimekanismeihin väkivaltatilanteiden käsittelyssä. Mukana oli yhteensä 92 osallistujaa 15 eri kirkosta. Lukumäärä lähes kaksinkertaisti hankkeen vuosittaisen tavoitteen.

Vaikuttavista tuloksista huolimatta yhteistyö kirkkojen kanssa ei alkanut täysin mutkattomasti.

”Aluksi työssä oli mukana hyvin eri lailla järjestäytyneitä kirkkoja eri kirkkokunnista. Osalta kirkoista tuli kritiikkiä, kuinka seksuaalisesta hyväksikäytöstä puhuminen on sopimatonta. He halusivat keskittyä ainoastaan hengelliseen työhön, eivätkä olleet kiinnostuneita oppimaan uutta”, kirkkoja kouluttanut First Step Cambodian sosiaalityöntekijä Sreymom Chhoun sanoo.

Nuiva vastaanotto lannisti Chhounia, mutta kollegoidensa tukemana hän päätti jatkaa työtä. Nyt koulutuksissa keskityttiin tunnistamaan ne kirkkojen johtajat, jotka olivat sitoutuneita edistämään lastensuojelua. Siitä alkoi hankkeen menestys.

”Koulutuksista inspiroituneet kirkkojen työntekijät ja vapaaehtoiset alkoivat kokea omistajuutta lastensuojelusta ja lähtivät viemään oppimaansa eteenpäin omissa yhteisöissään”, Chhoun kertoo.

Nov Rotha ja Sreymom Chhoun seisovat vehreän puun alla ja hymyilevät kameralle.
Pastori Nov Rotha on iloinnut yhteistyöstä sosiaalityöntekijä Sreymom Chhoun kanssa. Kuva: Sara Latvus

Valo leviää

Kuluneen kolmen vuoden aikana tuhannet ihmiset ovat oppineet kirkkojen kautta lastensuojelun merkityksestä ja lasten oikeuksista. Yksi työn keskeisistä vaikuttajista on ollut pastori Nov Rotha. Hän on vienyt lastensuojelutyötä eteenpäin paitsi omassa Elemin seurakunnassaan, myös kymmenessä muussa kirkossa.

”Tieto on kuin kynttilän valo: jos sen pitää pöydän alla, se jää näkymättömiin. Mutta jos sen nostaa esiin, valo leviää. En yksinkertaisesti voi pitää oppimaani vain itselläni. Niin moni on tietämätön lasten oikeuksista, mutta jos jaamme tietoa, yhteisöt yksi toisensa jälkeen muuttuvat turvallisemmiksi kaikille”, Rotha sanoo.

”Tieto on kuin kynttilän valo: jos sen pitää pöydän alla, se jää näkymättömiin. Mutta jos sen nostaa esiin, valo leviää.”

Hän kertoo olleensa todella tyytyväinen First Step Cambodialta saatuun koulutukseen ja tukeen. Pastorina hän iloitsee erityisesti siitä, miten kirkon lastensuojelun toimintamallia on pohdittu yhdessä myös raamatullisista perusteluista käsin. Joka sunnuntai jumalanpalveluksissa tuntuu nyt luontevalta puhua lasten oikeuksista. Työ on tuonut kirkon piiriin myös uusia ihmisiä:

”Ei-kristittyjä voi olla vaikea lähestyä, mutta kun olen kertonut ihmisille lastensuojelusta, he ovat tulleet kiittelemään ja kertoneet tuovansa lapsensakin kirkkoon koulutettavaksi. On todella inspiroivaa, miten suuri merkitys yhden tunnin koulutuksella voi ihmisille olla, ja miten moni haluaa myös kuulla lisää Jumalasta. Tämä työ on ylpeyteni, ja vaikka tietoni on rajallista, olen onnellinen voidessani antaa siitä mitä minulla on. Kuten kambodžalainen sanonta kuuluu: dai daem min tote, puoh min khleanjoka tekee, hän myös saa.”

Chhorvyn nimi on muutettu.

Teksti: Anna Peltonen

Lapsia ja aikuisia poseeraa kameralle lastensuojelukampanjan kuvausseinää vasten.
Vaikka Kambodža on perinteisesti hierarkkinen maa, lasten oikeuksista kampanjoidessa nuoret seisovat paikallisten päättäjien rinnalla yhdenvertaisina. Kuva: Anna Peltonen

Siem Reap

Siem Reap on maailmanlaajuisesti tunnettu siellä sijaitsevasta Angkorin muinaisesta kaupungista. Eikä suotta – viidakon kätköissä lepäävät, uskomattoman yksityiskohtaisesti säilyneet temppelirakennelmat ovat vaikuttava näky. Ne vievät matkailijan 900 vuoden taa aikaan, jolloin elettiin Khmerien valtakunnan loistokautta ja jolloin Angkor oli yksi koko maailman suurimpia kaupunkeja.

Maan kansallisylpeyden ympärille on kehittynyt valtavasti turismia 1990-luvulta alkaen. Siistitty kaupunkialue viihtyisine boutique-hotelleineen ja trendikkäine ravintoloineen luo kuitenkin räikeän kontrastin paikallisten asukkaiden arkitodellisuuteen. Alueen infrastruktuuri on heikkoa, koulutustaso matala ja sosiaalipalvelut puutteellisia. Erityisesti naiset ja maaseudun väestö ovat haavoittuvassa asemassa.

Siem Reapin kehittämissuunnitelman tavoitteena on monipuolistaa matkailua ja parantaa infrastruktuuria tulevina vuosina. Vaikutukset paikalliselle väestölle voivat olla kuitenkin tuhoisia, kun asukkaita esimerkiksi pakkosiirretään kodeistaan.

Angkorin muinainen kaupunki siluettina auringonnousussa
Angkorin muinainen kaupunki on Siem Reapin tunnetuin nähtävyys. Kuva: Anna Peltonen

Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomien Tulkoon joulu -lehdessä 2025.

Nyt kun olet täällä…

…meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan erilaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme maailmalla ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.

Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat. Samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä, jota tehdään syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa maailman köyhimmissä maissa.

Tilaa Lähetyssanomat