Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Syyskuussa tasataan – jotta maailma olisi oikeudenmukaisempi, lempeämpi ja valoisampi

Kaksi kertaa vuodessa päivä ja yö ovat yhtä pitkät koko maapallolla. Tästä luonnonilmiöstä sai alkunsa 30 vuotta sitten Lähetysseuran Tasauspäivä-kampanja – ajatus siitä, että jospa hyvän elämän edellytyksetkin voisivat jakaantua vähän tasaisemmin maailmassa.

Kaksi ihmistä kadulla punaiset keräysliivit päällä ja keräyslippaat kädessään.
"Onni ei tasaamalla vähene." Tasaus-lipaskeräystä vuosimallia 2005. Kuva Marjatta Kosonen

Vuosien aikana kampanjan nimi lyheni Tasauspäivästä Tasaukseksi, ja se koki muitakin muutoksia. Perusajatus on kuitenkin säilynyt samana, ja nyt se halutaan nostaa esille taas näkyvämmin.

”Kun kevät- ja syyspäiväntasauksen aikana valo jakaantuu tasaisesti kaikkialle, elämänedellytykset eivät jakaudu tasaisesti koskaan – siksi on tehtävä asioita, jotta maailma olisi oikeudenmukaisempi, valoisampi ja lempeämpi”, tiivistää yhteyspäällikkö Anne Viljanen Lähetysseurasta.

Lähtökohtana on Jeesuksen opettama kultainen sääntö: “Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”

”Se kehottaa meitä asettumaan toisen ihmisen asemaan maantieteellisistä tai muistakaan rajoista piittaamatta ja osoittamaan lähimmäisenrakkautta, joka kunnioittaa ja edistää jokaisen ihmisarvoa”, Anne Viljanen kertoo.

”Me toivomme, että Tasaus olisi liike, jossa ihmiset parantavat maailmaa yhdessä. Haluamme myös tuoda esille sitä, miten ihmiset itse eri maissa toimivat oman yhteisönsä hyväksi ja miten me voimme tukea heitä esimerkiksi ammatin saamisessa, ruokaturvan parantamisessa tai konfliktien keskellä.”

Kuopiossa tasataan yli seurakunta- ja työalarajojen

Kuopion seurakunnissa on vietetty jo seitsemän vuoden ajan syksyisin kokonaista Tasaus-viikkoa.

”Lauantaisin on aina Porkkanamarkkinat, mutta meillä on koko edeltävän viikon valokuvanäyttely tms. esillä kirjaston ala-aulassa. Tänäkin vuonna siellä on taas esillä entisen Nepalin-työntekijä Kirsti Kirjavaisen uusi valokuvanäyttely ja Kirsti on itse mukana kertomassa kuvista”, kertoo diakoniatyöntekijä ja lähetyssihteeri Pia Sahi Puijon seurakunnasta.

”Mukana on aina myös päivystämässä pappeja ja muita seurakunnan työntekijöitä virkapaidoissaan ja vapaaehtoisia. Kirjasto on kuopiolaisten olohuone. Siellä syntyy aina tosi hyviä keskusteluita ja samalla voi kutsua ihmisiä mukaan erilaisiin juttuihin.”

Porkkanamarkkinat järjestetään vuoron perään yhtymän eri seurakunnissa ja muut seurakunnat tulevat mukaan omine tuotteineen. Tarjolla on syksyn satoa ja luonnollisesti erilaisia porkkanasta valmistettuja tuotteita, porkkanasosekeittoa, -sämpylöitä, -kakkua jne. Nuoret ovat olleet usein mukana auttamassa valmisteluissa ja tänä vuonna seurakuntien lapsityö järjestää markkinoiden yhteyteen temppuradan sekä askartelua niin lapsille kuin aikuisille.

”Vapaaehtoiset tekevät käsitöitä ja leivonnaisia. Martat ovat olleet mukana kahvituksen järjestämisessä alusta asti. Perjantaina meillä on talkoot, jonne Martat tulevat tekemään porkkanakakkuja. Teemme myös 300 karjalanpiirakkaa, ne menevät aina varmasti kaupaksi”, Pia Sahi iloitsee.

”Tänä vuonna järjestämme toista kertaa myös kirpputori Oranssin. Ihmiset lahjoittavat oransseja tavaroita myytäväksi. Minun toimistossani on jo odottamassa oranssi kippiauto ja kahviastiasto.”

Iso kankaasta tehty hymynaamainen porkkana ja virkattuja pikkuporkkanoita myyntipöydällä
Porkkanasta on moneksi ja oranssi on pirteä väri. Kuva Katri Heikkinen

Usein markkinoiden jälkeen on vielä jokin konsertti- tai muu esitys. Tänä vuonna on tarkoitus järjestää yhteislaulutilaisuus.

”Minusta Tasauksen lähtökohta on hieno, ja se tuo heikot ja haavoittuvimmassa asemassa olevat seurakunnan rukouksen piiriin. Porkkanamarkkinat puolestaan on hyvin käytännöllinen tapahtuma, jossa koko seurakuntayhtymä voi olla mukana”, Pia Sahi kertoo.

”Kun Tasaus keskittyy yhteen viikkoon syyspäiväntasauksen tienoilla, on ihmisille helppo avata sitä, miksi tällainen Tasaus-kampanja järjestetään – se muistuttaa vähän Yhteisvastuuta. Tasaus on ollut meille luonteva juttu, jota on mieleistä pyörittää vuodesta toiseen. Sen kautta lähetystyökin tulee tutummaksi ja erityisesti näyttelyn kautta se konkretisoituu.”

Myyntipöytiä seurakunnan myyjäisissä, etualalla korillinen porkkanoita
Porkkanamarkkinoita tai syksyn satoa muulla nimellä myyviä markkinoita Tasauksen hyväksi järjestetään Kuopion lisäksi muillakin paikkakunnilla. Turun tuomiokirkon edessä järjestettävillä Porkkanamarkkinoilla on myös jo pitkät perinteet. Kuopiossa Porkkanamarkkinat järjestetään 24.9., Turussa ne olivat jo 17.9. Kuva Katri Heikkinen

Puolikas leipä tekee paluun?

Tasaus on alusta alkaen tarjonnut työkaluja seurakunnille lähetystyön ja kansainvälisyyden esillä pitämiseen sekä seurakunnan oman vapaaehtoistoiminnan ja lähetyskannatuksen vahvistamiseen. Myyjäisten, lipaskeräyksen, konserttien ja muiden tapahtumien avulla on kerätty varoja, joilla on vuosien kuluessa tuettu Lähetysseuran työtä laidasta laitaan eri maissa, jopa rakennettu sairaaloita, oppilaitoksia jne.

Lähetysseura tuottaa Tasauksen tueksi nytkin materiaaleja seurakuntien käyttöön ja nostaa niissä esimerkkejä työstään. Keräyskohteena ei kuitenkaan ole mikään määrätty hanke, vaan varat käytetään siellä, missä aina eniten on tarvetta. Seurakunnat voivat kerätä varoja myös omille Lähetysseuran sopimuskohteilleen.

Seurakunnat saavat järjestää omannäköisiään tapahtumia, monilla seurakunnilla onkin monivuotisia perinteitä tässä. Ja Lähetysseuran materiaalista voi saada lisäideoita ja tukea oikeudenmukaisuuden ja tasaamisen teemojen esillä pitämiseen eri-ikäisten parissa aina lapsista ja nuorista aikuisryhmiin asti. Tarjolla on sisältöjä niin pohdintaan ja raamattutyöskentelyyn kuin toiminnallisia ideoita pakohuonepelistä ruokaresepteihin.

Jo vanha Tasaus-idea on puolikkaan leivän myyminen kokonaisen hinnalla. Sitä tarkoitusta varten Lähetysseura teetti aikanaan omia leipäpussejakin. Leipäpusseja ei ole tarkoitus nyt tehdä, mutta ehkä puolikas leipä tekee taas paluun – jos sitä on koskaan unohdettukaan. Ainakin materiaalista löytyy leivänteko-ohjeita eri puolilta maailmaa.

Tutustu Tasaukseen

…………………..

Kuopion porkkanamarkkinoilla on tarjolla myös tulista porkkanasalaattia thaimaalaisittain. Se on Pia Sahin mukaan ”hirveän hyvää”. Tässä resepti niille, jotka haluavat kokeilla itse.

Poika lukee, seinällä henen vieressään Tasaus-julisteita, joissa kuvia kambodzhalaisista lapsista teemana lukutaito
Vuonna 2008 teemana oli lukutaito ja sloganina ”Tasan käy onnen lahjat”. Kuva Ari Vitikainen