Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Suomen erityissuhde Namibiaan vaikuttaa yhä

Onandjokwen sairaala perustettiin vunna 1911 Pohjois-Namibiaan.
Selma Rainio, yksi Suomen ensimmäisistä naislääkäreistä, perusti vuonna 1911 Onandjokwen sairaalan. Siellä alettiin myös kouluttaa paikallisia ihmisiä terveydenhoitotyöhön. Vuonna 2015 sairaala siirtyi Namibian evankelisluterilaiselta kirkolta ELCINiltä valtion hallintaan. Kuva Museovirasto/Suomen Lähetysseuran kokoelmat

– Suomen erityissuhde Namibiaan perustuu Suomen Lähetysseuran työhön Namibiassa. Erityissuhde näkyy yhä Suomen ulkopolitiikassa sekä muussa yhteistyössä. Näin toteaa Suomen ulkoministeriön Afrikan-politiikan johtava asiantuntija Martti Eirola.

Namibia on hänelle toinen kotimaa. Hän on asunut siellä lapsuudessaan, ja viimeksi hän vieraili siellä työmatkalla 2019.

Lähetystyön pitkä historia oli Eirolan mukaan peruste sille, että Namibiasta tuli yksi Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön pääkumppanimaista maan itsenäistyessä 1990. Kun Namibia vaurastui, kehitysyhteistyö päättyi 2007. Kumppanuus on jatkunut kansalaisjärjestöjen, korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten välisenä sekä kaupallisena yhteistyönä.

Kehitysyhteistyön laboratorio

Martti Eirolan mukaan Lähetysseuran uraauurtava työ opetuksen ja terveydenhoidon aloilla ja myöhemmin muussakin kehitystyössä on ollut mallina muuallakin Afrikassa kehitysyhteistyössä.

– Namibia on ollut ikään kuin kehitysyhteistyömme laboratorio, Eirola sanoo.

–  Se on auttanut ymmärtämään kehitysyhteistyön pitkäjänteisyyttä ja kansalaisjärjestöjen toimintaa, joka tavoittaa ruohonjuuritason ja jolla saavutetaan kestäviä tavoitteita. Maa mainitaan usein, kun puhutaan Suomen suhteista kehitysmaihin,

Suomen valtio tunnustaa Lähetysseuran osaamisen ja merkityksen monella tasolla.  Työ maailmalla on myös heijastunut päätöksentekijöihin Suomessa.

– Kun suomalaiset poliitikot ovat tutustuneet Lähetysseuran työhön eri maissa, olen nähnyt, miten he ovat olleet todella vaikuttuneita siitä, Eirola kertoo.

– Lähetysseuran työ Namibiassa on ollut mallina kehitysyhteistyölle muuallakin Afrikassa, toteaa ulkoministeriön Afrikan-politiikan johtava asiantuntija Martti Eirola, jolle Namibia on tuttu maa lapsuudesta asti. Kuva Pirre Saario

Suomalaisuudesta on etua

Kun Martti Eirola tapaa työssään maailmalla namibialaisia, ministereitä ja muita edustajia, luonnollinen yhteys heidän kanssaan syntyy helposti.  Useilla heistä on juuret pohjoisessa ja siten jonkinlainen Suomi-yhteys, tuttu lähetystyöntekijä tai sitten he tai joku lähituttava on opiskellut Suomessa.

– Tämän yhteyden päälle on helppo rakentaa. Kansainvälinen politiikkakin pohjautuu paljolti henkilökohtaisiin suhteisiin. Siinä mielessä meillä suomalaisilla on etulyöntiasema Namibian suhteen.

Mutta vetoaminen lähetystyön historiaan tai suomalaisten aktiivisuuteen Namibian itsenäistymisessä ei Eirolan mukaan kanna pitkälle. Kilpailu on kovaa erityisesti kauppasuhteissa.

Lapsuusmuistoja ja työtehtäviä

Martti Eirola syntyi vuonna 1955 pastori Arvo ja rouva Irja Eirolan perheeseen. Perhe muutti lähetystyöhön Ambomaalle, kun Martti oli kaksivuotias. Myöhemmin hän on asunut Namibiassa tutkijana, YK-joukoissa Namibian itsenäistymisen aikaan ja Suomen Lähetysseuran työntekijänä Nakambale-museohankkeessa. Eirolan väitöskirja 1992 käsittelee Ambomaan reservaatin syntyä Saksan siirtomaa-aikana.

Teksti Sari Lehtelä

Voit lukea lisää Martti Eirolan ajatuksista syksyllä ilmestyvässä kirjassa Ystävyyden tiellä Namibiassa (Suomen Lähetysseura).

Haastattelu on julkaistu Lähetyssanomien numerossa 5/2020.

Juhlavuoden kunniaksi olemme koonneet yhteen kaikki Namibian työtämme käsittelevät julkaisut.