Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Satu Kantola 1956–2022

Pastori Satu Kantola (s. Mäkelä, e. Norja) syntyi 23.11.1956 Kouvolassa yrittäjäperheeseen. Hän kuoli 1.11.2022 Turussa vaikeaan sairauteen. Häntä jäävät kaipaamaan puoliso, lapset, muut sukulaiset sekä laaja ystävien ja työtoverien joukko.

Satu Kantola

Satu Kantola valmistui teologian maisteriksi 1980. Hän toimi lehtorina Vantaankosken ja Pakilan seurakunnissa 1980–85 ja Lontoon merimieskirkon vapaaehtoistyössä 1985–96. Hän oli Kirkkopalveluissa Kirkkopäivien projektipäällikkö 1997–2003, seurakunta- ja järjestöpalvelujen johtaja 2003–06 ja koulutusjohtaja 2006–11.

Suomen Lähetysseurassa hän työskenteli 2012 lähtien. Hän vastasi kotimaantyöstä ja varainhankinnasta ja 2018 lähtien oli myös varatoiminnanjohtaja. Hän jäi eläkkeelle toukokuussa 2022.

Kansainvälisestä urasta nuorena unelmoinut Satu pääsi toteuttamaan haavettaan Suomen merimieskirkolla Lontoossa, joka oli hänen kotimetropolinsa yli kymmenen vuoden ajan. Siellä syntyivät myös Norjan perheen kolme lasta. Merimieskirkon vilkas elämä tutustutti hänet anglosuomalaiseen yhteisöön sekä brittiläisyyteen ja monikulttuurisuuteen.

Laajasti kielitaitoinen ja luontainen kosmopoliitti verkostoitui nopeasti, nautti sosiaalisesta kanssakäymisestä ja hoiti edustustehtäviä luontevasti ja tyylikkäästi. Hän toimi myös merimieskirkon vapaaehtoisena kanttorina.

Sekä Kirkkopalveluissa että Lähetysseurassa Satu Kantolan työ edellytti yhteyksiä erilaisiin kirkon ja yhteiskunnan verkostoihin ja siltojen rakentamista niiden kesken. Työn ydin oli kirkas: kirkon missio maailmassa. Johtajana hän oli tavoitteellinen ja innostava, luja ja samalla lempeä.

Hänen työotteensa oli uudistava. Vaikeissakin tilanteissa hän etsi myönteisiä ratkaisuja. Kirkkopalvelujen aikana hän vaikutti vahvasti eurooppalaisessa aikuiskasvatusverkostossa EAEE:ssa. Hän toimi asiantuntijana lukuisissa kirkollisissa työryhmissä ja oli monen kollegan kannustava mentori.

Jumalanpalvelus oli Sadulle rakas ja osallistuminen messuun säännöllinen tapa. Hän palveli mielellään jumalanpalveluksen toimittajana tai avustajana aina, kun se mahdollisuus järjestötyössä tarjoutui. Kirkkoon ja ehtoollispöytään hän kaipasi myös viimeisinä kuukausinaan.

Satu oli yhtä aikaa läsnä monella tasolla: hän oli valoisa ja analyyttinen, syvällinen ja hauska, ilmaisussaan nopea ja viiltävän tarkka. Hän tarttui rohkeasti hetkeen ja katsoi elämässä aina eteenpäin. Satu oli rakastava ja läheinen äiti tyttärilleen. Pitkä sairaus lähensi perhettä entisestään.

Sadun vapaa-aika kului ruuanlaiton, kirjallisuuden ja liikunnan parissa, erityisesti purjehtien. Yhteys ruokapöydän ympärillä syntyi kuin itsestään, kun Sadun taidokkaasti valmistamien aterioiden äärellä käytiin merkityksellisiä keskusteluja. Kunnianhimoinen kokki opetti myös lapsilleen hyvän ruuan ja yhteisen ruokailun arvon.

Ilkka-puolison kanssa yhteisiä purjehdusmatkoja Itämerellä kertyi lähes maapallonympäryksen verran. Haave ensimmäisen vapaan kesän pitkästä purjehdusmatkasta jäi näiltä taitavilta purjehtijoilta toteutumatta.

Sara Norja, Jaana Marjanen, Jarmo Kökkö
Kirjoittajat ovat Satu Kantolan tytär ja ystäviä.

Muistokirjoitus on julkaistu myös Kotimaa-lehdessä.

Kuva: Ari Vitikainen.