Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lasten turvakoti Dikonin remontti valmistui

Dikonin johtaja Viktoria Shutova iloitsee yhdessä lasten kanssa hyvin päätökseen saadusta remontista ja laajennuksesta. Kuva Christina Heikkilä

Lähetysseuran Lasten Pankin tuella tehdyt työt paransivat lasten arkea ja kaksinkertaistivat tilan puutteesta kärsineen turvakodin tilat. Uusien tilojen avajaisia juhlitaan 17. marraskuuta. Suomen Lähetysseura kustansi työt, jossa tehtiin muun muassa 9 uutta makuuhuonetta lapsille, suihkutilat ja kodinhoitohuone.

– Haluamme nostaa esille ja keskiöön lapsen ja muuttaa sitä tapaa, jolla yhteiskunta toimii perheiden ja heikossa asemassa olevien kanssa. Toiveeni on, että Dikonin esimerkin mukaan syntyisi muita samanlaisia paikkoja, sanoo Viktoria Shutova, Dikonin johtaja.

Turvakoti sijaitsee kerrostalon katutason huoneistossa. Sen vieressä oli kaupungin omistamia tyhjiä asuntoja. Viipurin kaupunki teki Dikonin kanssa turvakodille edullisen 10 vuoden vuokrasopimuksen, kun Dikoni sitoutui remontoimaan tilat.

Lapsia kasvatetaan lämmöllä

Dikoni on ympäri vuorokauden auki oleva turvakoti, jossa asuu 25 lasta. Päivätoimintaan osallistuu kymmenkunta lasta. Pienimmät heistä ovat 1,5-vuotiaita, vanhimmat 18-vuotiaita. Dikonissa asuvat lapset käyvät koulua, osallistuvat harrastuksiin, käyvät pyhäkoulussa ja saavat tarvitsemaansa hoitoa. Viktoria Shutova kertoo, että lapset ovat ahkeria koulussa ja selviytyvät hyvin erilaisissa tilanteissa. Myös turvakodissa asuvien ja päivätoimintaan osallistuvien lasten perheitä tuetaan.

Lähetysseuralla on useita kymmeniä Dikonia tukevia kummeja ja kuusi sitä tukevaa seurakuntaa.

– Erityistä Dikonissa on se, että lapset otetaan vastaan ystävällisellä lämmöllä. Dikonin merkitys on myös siinä, että siellä on erilainen toimintamalli. Lapsia ei eroteta vanhemmistaan, vaan perheitä pyritään tukemaan kokonaisvaltaisesti. Kummikirjeissä lapset kertovat onnellisina siitä, että he eivät ole enää heitteillä. Heidät nähdään, kertoo Lähetysseuran kummikoordinaattori Maarit Mäenpää.

Apua perheille kriisin keskellä

Dikoni auttaa vaikeissa elämäntilanteissa eläviä lapsia ja heidän perheitään selviytymään kriisien yli. Se järjestää myös peruskoulupaikkoja paperittomille eli vailla kansalaisuutta oleville lapsille.  Lasten vanhempia autetaan esimerkiksi työnhaussa.

Ongelmia lasten perheissä aiheuttavat esimerkiksi köyhyys, puutteelliset asunnot ja alkoholismi. Lisäksi omat erityisongelmansa on siirtolaisperheillä, joista monet asuvat Viipurissa ilman virallisia dokumentteja.

Dikoni voi järjestönä antaa kriisissä oleville ihmisille apua välittömästi. Sen avunsaajat ovatkin niitä, jotka ovat jääneet yhteiskunnan tuen ulkopuolelle.

Dikoni perustettiin suomalaisten tuella vuonna 1997. Viipurin luterilainen seurakunta ja Dikoni tekevät yhteistyötä.

Lasten Pankki on Suomen Lähetysseuran rahasto, joka tukee lasten ja nuorten hyvinvointia sekä edistää lasten oikeuksien toteutumista. Turvakoti sai vuoden kestäneessä remontissa lisätilaa 180 neliömetriä, ja kokonaiskustannus oli noin 50 000 euroa.

Dikonissa asuu 25 lasta, kymmenkunta käy päivätoiminnassa. Kuva Viktoria Shutova.