Iranin sota on vaatinut jo tuhansia kuolonuhreja. Miljoonat ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa. Yhdysvallat ja Israel ovat iskeneet Iraniin, ja Iran on vastannut tekemällä useita kostoiskuja eri puolelle Lähi-itää – erityisesti Israeliin. Myös äärijärjestö Hizbollah on iskenyt Israeliin, mistä on seurannut kostoiskujen sarja Libanonissa.
”Sota on vaikeuttanut entisestään ihmisten selviytymismahdollisuuksia Gazassa ja se on lisännyt avuntarvetta myös Länsirannalla ja Israelissa”, sanoo Lähetysseuran Lähi-idän aluejohtaja Miikka Kallio.
Kaksi vuotta kestänyt Gazan sota johti massiiviseen humanitaariseen kriisiin. Gazassa ihmiset elävät yhä raunioiden keskellä vailla kunnollista sairaanhoitoa ja arjen perustarvikkeita, vaikka hauras tulitauko Hamasin ja Israelin välillä solmittiin lokakuussa 2025.
Gazan ja Iranin sodilla on ollut merkittäviä vaikutuksia myös Länsirannalla, jossa talous on romahtanut, väkivaltaisuudet lisääntyneet ja sadat uudet tiesulut estävät vapaan liikkumisen.
Yhteensä yli puoli miljoonaa euroa hätäapuun
Suomen Lähetysseuran työ Israelin ja Palestiinan alueella on jatkunut jo yli 100 vuoden ajan. Lähetysseura on tavanomaisen työnsä ohella auttanut reilun kahden vuoden aikana Gazan sodasta kärsineitä siviilejä 460 000 eurolla. Viimeisimmän päätöksen myötä summa nousee yli 0,6 miljoonaan.

Nyt myönnetty 150 000 euron hätäapu jakautuu kolmelle Lähetysseuran yhteistyökumppanille: Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaiselle kirkolle, Luterilaisen maailmanliiton ylläpitämälle sairaalalle ja HEKS–EPER-järjestölle, joka vastaa Sveitsin protestanttisen kirkon humanitaarisesta työstä.
Lähetysseuran tuella Pyhän maan kirkko toimittaa Länsirannalla ruoka-apua ja auttaa hädänalaisia perheitä peruslääkkeiden hankinnassa ja lasten koulumaksuissa. HEKS–EPER-järjestö toimittaa Gazaan hätämajoitusta, ruokaa ja muuta hätäapua.
Luterilainen maailmanliitto käyttää Lähetysseuran tuen syöpäpotilaiden hoitamiseen Gazassa. Työhön erikoistunut tiimi työskentelee yhteistyössä Al Ahli Arab -sairaalan kanssa.
”Gazan tiimi on pystynyt ylläpitämään ympärivuorokautisia syöpä- ja diagnostiikkapalveluja huolimatta epävakaasta sähkönsaannista, polttoainepulasta, laajoista liikkumisrajoituksista ja muista haasteista. Tiimin käytössä on Pohjois-Gazan ainoa toimiva tietokonetomografialaite, joka palvelee trauma- ja syöpäpotilaita”, Miikka Kallio kertoo.
Lahjoita katastrofirahastoon
Lähetysseuran katastrofirahastoon voi lahjoittaa MobilePayllä numeroon 17550 tai tekstiviestillä AUTA20 (20 €) tai AUTA10 (10 €) numeroon 16155. Keräyslupa RA/2020/1538. Tarkemmat ohjeet lahjoittamiseen katastrofirahaston verkkosivuilta.
