Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseuralla tiukka talous 2021

Lähetysseuran logo

Suomen Lähetysseuran hallituksen 15.12. hyväksymän budjetin mukaan Lähetysseuran vuoden 2021 varsinaisen toiminnan kulut ovat 26,2 miljoonaa euroa. Se on 3,3 miljoonaa vähemmän kuin vuodeksi 2020 suunniteltu budjetti oli.

– Ensi vuosi tulee olemaan hyvin tiukka. Koronapandemia vaikuttaa kolehtituottoihin ja seurakuntien vapaaehtoiseen kannatukseen vielä ensi vuonna, toiminnanjohtaja Rolf Steffansson toteaa.

– Budjetti on tehty kovien paineiden alla. Toisaalta tiedostamme, että maailmanlaaja koronapandemia myös lisää odotuksia Lähetysseuran suuntaan. Olemme ulkomaantyössämme yrittäneet asettaa etusijalle niitä toimintoja, jotka auttavat kumppaneitamme selviämään tässä tilanteessa.

Budjettia leikattiin jo kuluvana vuonna

Lähetysseurassa ryhdyttiin tiukalle säästökuurille jo tämän vuoden puolivälissä, kun koronan vaikutukset Lähetysseuran tulokehitykseen kävivät selviksi. Henkilöstö lomautettiin kuukaudeksi, matkustamisesta luovuttiin kokonaan ja muitakin säästöjä tehtiin niin, että tämän vuoden budjettia saatiin jo leikattua vajaalla kahdella miljoonalla eurolla.

Lähetysseurassa käytiin myös yt-neuvottelut, joiden tuloksena 18 työntekijää irtisanottiin. Lisäksi eläköitymisten ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisen myötä henkilötyövuodet vähenevät ensi vuonna yhteensä 29:llä.

– Henkilöstökulumme ovat ensi vuonna noin puolitoista miljoonaa euroa tämänvuotista pienemmät. Joudumme tekemään työtä vähemmillä henkilöresursseilla, mutta samaan aikaan tehostamme hallintoamme ja johtamisjärjestelmäämme. Kotimaan toiminnoissa olemme leikanneet kaikesta, mistä se vain suinkin on mahdollista, ja teemme ensi vuonna työtä äärimmäisen säästeliäästi.

Työtä heikoimmassa asemassa olevien hyväksi

Ulkomaantyöhön käytetään ensi vuonna 16,6 miljoonaa euroa.

– Ulkomaantyön vähennykset kohdistuvat pääasiassa Lähetysseuran omiin tukitoimiin eli hallintoon, henkilöstöön ja matkakuluihin – nyt kun olemme korona-aikana oppineet, mitä asioita voimme tehdä myös etäyhteyksin. Viimeiseen asti olemme yrittäneet välttää sen, että vähennykset kohdistuisivat kumppaniemme tekemään työhön, ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen kertoo.

– Olemme myös priorisoineet työtämme entistä tarkemmin. Muun muassa teologinen koulutus ja diakonia sekä sosiaalinen vastuu syrjäytymisvaarassa olevista, kuten lapset ja vammaiset ihmiset, ovat sellaisia asioita, joista emme halua tinkiä.

Kannatustuottoja Lähetysseura arvioi saavansa ensi vuonna 25,2 miljoonaa euroa. Rahastosiirtoja tehdään 0,5 miljoonaa euroa. Näin ensi vuoden budjetti on 0,5 miljoonaa euroa alijäämäinen.