Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Köyhien syrjäseutujen nuorilla on suuri vaara joutua ihmiskaupan uhriksi Mekongin alueella

Thaimaa, Kambodža ja Laos ovat niin ihmiskaupan lähtö- kuin kauttakulkumaita sekä päätöspisteitä. Ihmiskaupan, kuten monen muunkin ongelman, perimmäinen syy on köyhyys. Katumaisema Kambodžassa. Kuva Ari Vitikainen

Jos syntyy köyhään perheeseen Mekongin alueen vuoristoseudulla Kambodžassa, Thaimaassa tai Laosissa, on elämä vaaroja täynnä. Köyhyyteen liittyy monenlaisia ongelmia: yksi niistä on suuri vaara joutua ihmiskaupan uhriksi. Sunnuntaina 8.7. kootaan kolehti Suomen Lähetysseuralle ihmiskaupan vastaiseen työhön Mekongin alueella.

Köyhän perheen lasta tai nuorta väijyvät välittäjät, jotka haluavat rikastua lapsen kustannuksella. Välittäjät kiertävät kylissä, ja valheiden ja rahan avulla he saavat mukaansa poikia ja tyttöjä, jotka he sitten myyvät eteenpäin pakkotöihin tehtaisiin ja kalastusaluksiin. Tyttöjä viedään seksityöhön tai järjestettyihin avioliittoihin, nuorimmat saattavat olla vasta 4-vuotiaita. Heille luvataan työtä, mutta käytännössä he joutuvat elämään vankilanomaisissa oloissa hyväksikäytettyinä.

Ihmiskaupan ennaltaehkäisyä ja tukea uhreille

Pelkästään Thaimaassa arvioidaan olevan noin 4 miljoonaa ihmiskaupan uhria. Suomen Lähetysseura on paikallisten kumppaniensa kanssa ollut mukana pelastamassa noin 5000 ihmiskaupan uhria turvakoteihin. Turvakodista heidät autetaan eteenpäin takaisin normaaliin elämään. Joko takaisin kotiinsa tai jos se ei ole mahdollista, uuden elämän alkuun.

Ihmiskaupan vastaisessa työssä tärkeää on myös vaikuttaa ihmiskaupan tärkeimpään syyhyn, köyhyyteen. Myös ihmiskaupan vastaista koulutusta ja asennekasvatusta järjestetään.

Yksi esimerkki omille jaloilleen päässeestä ihmiskaupan uhrista on nuori nainen nimeltä Asung. Hänet pelastettiin seksityöstä turvakotiin. Siellä asuessaan hän aloitti koulunkäynnin ja on nyt lukion ensimmäisellä luokalla.

Jokin aika sitten kotikylässään käydessään hän huomasi, että kahta kylän alaikäistä tyttöä oltiin lähettämässä rajan yli toiseen maahan. Siellä heitä odottivat iäkkäät aikuiset miehet, joiden vaimoiksi heitä suunniteltiin. Asungilla oli rohkeutta puuttua asiaan. Hän soitti järjestön toimistoon, josta otettiin yhteyttä poliisiin, ja niin tytöt saatiin pelastettua.

Teksti Tuula Kosonen