Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kolmannen adventin ja loppiaisen televisiojumalanpalvelukset Lähetyskirkosta

Kolmannen adventtisunnuntain ja loppiaisen televisiojumalanpalvelukset on nauhoitettu Lähetyskirkossa. Kuva Pirre Saario
Kolmannen adventtisunnuntain ja loppiaisen televisiojumalanpalvelukset on nauhoitettu Lähetyskirkossa. Kuva Pirre Saario

Yle TV1 on nauhoittanut kaksi Riemulaulut-musiikkijumalanpalvelusta Lähetyskirkossa, Helsingissä. Ensimmäinen lähetään kolmantena adventtina 11.12. klo 10 ja toinen loppiaisena 6.1. klo 10.

Esilaulajina ovat Sibelius-lukion kamarikuoro, Papas no mamas, Kamarikuoro Freia, Uusi Laulu ja Itäsointu, solistina Ilta Fuchs. Kolmannen adventin jumalanpalveluksessa haastatellaan saarnan paikalla Suomen Lähetysseuran Tansanian-työntekijöitä Pia ja Mikko Pyhtilää. Salomen roolissa nähdään näyttelijä Paula Siimes-Lanu. Liturgina toimii Hanna Paavilainen.

Kummassakin jumalanpalveluksessa kerätään kolehti Lähetysseuran joulukeräykseen unohdettujen lasten hyväksi ruudulla annettavien ohjeiden mukaisesti.

Loppiaisjumalanpalvelus on nähtävänä Yle Areenassa kuukauden lähetyspäivän jälkeen.