Daniel Munayeria kiusattiin koulussa. Kaikki kiusaajat eivät olleet lapsia, vaan joukossa oli myös joitakin opettajia. Munayer oli yksi harvoista palestiinalaisista juutalaisessa koulussa Jerusalemissa.
Häntä ja hänen veljiään ei kiusattu vain palestiinalaisuudesta, vaan myös siitä, että he olivat kristittyjä. Muut lapset sitoivat yhden hänen veljistään puuhun ja vertasivat tekoa Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Kun toinen intifada eli palestiinalaisten kansannousu Israelin miehitystä vastaan alkoi vuonna 2000, koko luokka lakkasi puhumasta Munayerille ja kutsui tätä terroristiksi.
Kouluajasta on kuitenkin jäänyt myös hyviä muistoja.
”Sain muutamia ystäviä, ja olin tosi hyvä urheilussa – ja loppuen lopuksi myös muissa kouluaineissa”, Munayer muistelee.
Daniel Munayer on nelilapsisesta kristitystä perheestä Jerusalemista. Hänen brittiläinen äitinsä tuli aikanaan Israeliin tekemään kristillistä vapaaehtoistyötä, ja hänen isänsä on palestiinalaiskristitty Lodin kaupungista Tel Avivin lähistöltä.
Lapset laitettiin juutalaiseen kouluun, koska kansainväliset koulut olivat kalliita ja juutalainen opetussuunnitelma tarjoaa paremmat mahdollisuudet jatko-opintoihin kuin palestiinalainen.
Alakoulussa Danielin isä kutsuttiin toisinaan koululle kertomaan muille lapsille kristittyjen joulunvietosta ja Daniel vei luokkatovereille joulupukkisuklaata.
Viimeistään lukion jälkeen tiet koulukaverien kanssa alkoivat erkaantua, kun juutalaiset kaverit lähtivät armeijaan. Armeijan haastattelussa kysytään arabiystävistä. Monet päättivät, että on helpompi pitää etäisyyttä Munayeriin.
”Lukion jälkeen halusin todella paljon lähteä täältä pois. Niinpä lähdin – yhdeksäksi vuodeksi.”
Kerrankin vain yksi muiden joukossa
Vuodet ulkomailla tekivät hyvää Daniel Munayerin itsetunnolle. Yhtäkkiä häntä kohdeltiin kuten kaikkia muitakin.
”Kun olin israelilaiskoulussa, välillä melkein halusin piilottaa arabi-identiteettini. Minulle sanottiin, että arabina olen tyhmä ja roskaväkeä. Mutta kun poistuin maasta ja kerroin muille, että olen palestiinalaiskristitty ja britti, he suhtautuivat minuun neutraalisti tai pitivät minua jopa eksoottisena.”
Munayer teki ensin Azerbaidžanissa vapaaehtoistyötä englanninopettajana. Myöhemmin hän opiskeli Yhdysvalloissa ja Britanniassa ja suoritti liiketoimintajohtamisen maisterin tutkinnon. Hän myös työskenteli Kreikassa ja Irakissa pakolaisten parissa.
”Olin aina ollut ulkopuolinen. Yliopistossa koin ensimmäistä kertaa, että kuuluin kansainvälisten opiskelijoiden porukkaan.”
Kutsu sovintoa etsivään työhön
Niin helppoa ja mukavaa kuin ulkomailla asuminen olikin, Munayer koki kuitenkin vahvaa kutsua palata takaisin kotiin. Juuri ennen koronapandemiaa hän aloitti työt isänsä perustamassa Musalaha-järjestössä Jerusalemissa.
Tohtori Salim J. Munayer perusti vuonna 1990 Musalahan, jonka nimi on arabiaa ja tarkoittaa sovintoa. Toiminta perustuu raamatullisiin sovinnon periaatteisiin. Järjestö opettaa, kouluttaa ja auttaa erityisesti israelilaisia ja palestiinalaisia sovinnonteossa. Toisena kohderyhmänä ovat palestiinalaiskristityt ja -muslimit.
”Me noudatamme Raamatusta nousevaa käskyä, joka on yksinkertainen mutta hyvin vaikea: rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi. Kristillisen kutsumuksen mukaan meidän tulee rakastaa myös vihollistamme, mikä on erilaista kuin muissa uskonnoissa”, Daniel Munayer sanoo.
Hänen mielestään kristityt keskittyvät ihmisen ja Jumalan väliseen sovintoon, koska se on ehkä helpompaa. Hän kuitenkin ajattelee, että kahden ihmisen välinen sovinto on yhtä tärkeää.
”Ne kaksi tulevat yhdessä, niitä ei voi erottaa. Jos sanot, että rakastat Jumalaa, mutta vihaat veljeäsi, olet valehtelija. Se, miten kohtelet toista ihmistä, heijastelee sitä, millaiseen Jumalaan uskot.”
Sota herätti pelon ja epävarmuuden
Daniel Munayerista tuli vuonna 2023 Musalahan toiminnanjohtaja. Lähetysseura tukee Musalahan kesäleirejä, joille on perinteisesti osallistunut israelilaisia ja palestiinalaisia lapsia. Leirien tavoitteena on tutustua toisiin ja oppia toisten kulttuurista. Esimerkiksi vuonna 2023 kesäleirillä oli 70 lasta, yhtä paljon israelilaisia ja palestiinalaisia.
Saman vuoden lokakuussa alkoi Hamasin ja Israelin välinen sota, joka on vaikuttanut paitsi rauhanjärjestöjen toimintaan myös ihmisiin henkilökohtaisesti. Mitä Munayer ajattelee tilanteessa, jossa monet muut jättävät Israelin tai Palestiinalaisalueen taakseen?
”Olen sitoutunut pysymään täällä, koska tämä on minun elämäni tarkoitus. Kyllä tämä on kuitenkin pelottavaa. Ilmassa on paljon epävarmuutta.”
Munayer kokee, että Jumalan kutsua ei voi sivuuttaa. Jos Jumala on kutsunut johonkin työhön, on sitä tehtävä niin kauan kuin se on mahdollista.
”Tällä hetkellä voimme vielä tehdä työtämme, vaikka se onkin hyvin paljon haastavampaa kuin ennen. Meidän pitää tarjota ihmisille vaihtoehtoisia ajatuksia.”
Pelkoa on tuonut esimerkiksi se, että äärioikeistolainen ryhmä kävi Musalahan toimistolla uhkailemassa.
Vaikka tilanne ei ole helppo, toivoa on.
”Meillä ei ole paljon uskoa eikä toivoa poliitikkoja ja heidän ideologioitaan kohtaan, mutta me uskomme siihen, että voimme luoda vaihtoehtoista liikettä ruohonjuuritasolla.”
Tunnelmia kesän 2021 lastenleiriltä. Video: Musalaha
Turvallisuutta ei luoda väkivallalla
Munayer huomauttaa useampaan kertaan, että hän ymmärtää juutalaisten historiallisen trauman, joka liittyy holokaustiin, pogromeihin ja muutenkin siihen, miten heitä on kohdeltu Euroopassa.
”Haluamme, että juutalaiset elävät turvassa kodeissaan. Todellista turvallisuutta ei kuitenkaan saavuteta vallan ja armeijan kautta.”
Munayerin mukaan rauha vaatii vapautta ja yhdenvertaisuutta.
”Ei voida sanoa, että halutaan elää rauhassa, jos samalla kontrolloidaan paljonko vettä, sähköä ja ruokaa toisella on, kuinka paljon toinen voi matkustaa ja mitä hän saa tehdä. Se ei ole rauhaa. Jos jatkamme tällä polulla, siitä seuraa täyttä tuhoa. Se, mitä näemme nyt Gazassa, leviää kaikkialle.”
”Rauhan pitää tulla siitä, että olemme hyvissä väleissä naapureidemme kanssa.”
Lapsena Lähetysseuran tarhassa
Kun Musala ja Lähetysseura alkoivat tehdä yhteistyötä muutamia vuosia sitten, eräänlainen ympyrä sulkeutui. Daniel Munayer ja kaksi hänen veljistään olivat nimittäin 1990-luvulla Lähetysseuran lastentarhassa, joka toimi nykyisessä Felm-keskuksessa.
Tarhassa käytettiin sekaisin englantia ja hepreaa, joten Munayerkin tutustui siellä ensimmäistä kertaa heprean kieleen.
”Ensimmäisenä opin hepreaksi erään laulun, jota lauloimme aina ennen ruokailua. Siinä laulettiin ’Hodu le-Adonai Ki-Tov’ eli ole kiitollinen Herralle, koska hän on hyvä.”
Myöhemmin 8–10-vuotiaana Munayer kävi Lähetysseuran keskuksessa myös lastenleireillä.
Koska Lähetysseuran työ Pyhällä maalla täyttää tänä vuonna sata vuotta, on kiinnostavaa kuulla, millainen merkitys Lähetysseuran työllä Munayerin mielestä on nykyään.
Munayer pitää tärkeänä sitä, että Lähetysseura pyrkii puolueettomuuteen. Näin työssä voidaan kuunnella kaikkia tasapuolisesti ja tuoda erilaisia toimijoita yhteen. Hän kiinnittää huomiota myös monipuolisiin työmuotoihin, joita vuosien varrelle on mahtunut ja joiden kautta on vaikutettu useiden ihmisten elämään.
”Jerusalemissa ei löydä montaa paikkaa, jossa voi tuntea olevansa turvassa ja voivansa vapaasti ilmaista itseään. Felm-keskus on turvapaikka erilaisille toimijoille tavata, ja siellä voi puhua vapaasti”, Munayer kuvailee.
”Se on paikka, jossa tunnet tulevasi kuulluksi.”
Teksti Heli Vuohelainen
Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomissa 5/2024.
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan erilaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme maailmalla ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat. Samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä, jota tehdään syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa maailman köyhimmissä maissa.
Tilaa Lähetyssanomat
