Karen on aina ollut erilainen kuin muut, riippumatta porukasta. Hän on vammainen, muslimi ja kuuluu seksuaalivähemmistöön. Tärkeintä vammaisuudessa hänelle on ollut perheen tuki, ja vaikeinta lesboudessa perheen tuen menettäminen.
Hän ei tiedä miten se tapahtui, mutta joku oli vasikoinut. Kenialaisen Karenin täti sai Facebookin kautta tietää, että hän on lesbo. Sana kiersi ja pian koko perhe tiesi.
”Olen todella tukalassa tilanteessa. En tiedä, miten kävisin heidän kanssaan sitä keskustelua tai mitä siitä seuraisi”, hän sanoo.
Suru nousee silmiin. Nuorella naisella on muuten hymy herkässä, mutta tämä on ollut hänen elämänsä vaikeimpia hetkiä. Karen ei ole nähnyt perhettään nyt kahteen vuoteen. He asuvat rannikolla Mombasassa ja hän Kenian pääkaupungissa Nairobissa.
Karen ymmärsi vasta yliopistossa, että hänen aiemmat tunteensa olivat tarkoittaneet, että hän on lesbo. Vasta siellä hänellä oli tilaa miettiä omaa itseään.
Vammaisilla ei katsota olevan seksuaalisuutta
Karen ontuu vahvasti. Hänellä on kuitenkin vain lievä vamma – hänen vasen jalkansa on lyhyempi kuin oikea, ja hän tarvitsee kävelemiseen paksupohjaisen erikoiskengän.
Hänellä on niin kutsuttu spina bifida, eli selkärankahalkio. Se on yksi yleisimmistä synnynnäisistä epämuodostumista.
”Minut laitettiin erikoiskouluun, ja vasta siellä tajusin oikeastaan olevani vammainen ja erilainen, kaikkien muiden vammaisten joukossa”, Karen sanoo.
Hän on kiitollinen siitä, että hänen äitinsä halusi panostaa tytön koulutukseen, mikä ei ole itsestäänselvyys Keniassa. Karen ei kuitenkaan pidä siitä, että vammaisia eristetään eri kouluihin. Vaikka koulu oli Karenille monella tapaa turvapaikka – siellä kaikki oli hänelle räätälöity liikkumista myöten – se antoi vammalle pääosan.
Yliopistossa hän tajusi, ettei vamman ja identiteetin välillä tarvitse olla yhtäläisyysmerkkiä.
”Olen vammainen vain silloin, kun vammani estää minua esimerkiksi pääsemästä rakennukseen ilman hissiä.”
Lesbous ja islam ristiriidassa
Lukion Karen kävi kristillisessä sisäoppilaitoksessa, ja siellä hän ei saanut olla muslimi. Hän joutui menemään kirkkoon ja osallistumaan kristillisiin pyhiin. Keniassa noin kymmenen prosenttia väestöstä on muslimeja. Hiljattain, kun Karen oli hakemassa passia, virkailija kyseenalaisti hänen kansalaisuutensa uskonnon tähden.
Yliopistossa Karen alkoi puolestaan kyseenalaistamaan uskontoa ja sukupuolta ja tutustui feminismiin. Silloin syntyi aktivisti Karen.
”Olin lukenut ja tutkinut paljon vammaisuudesta ja seksuaalisuudesta. Vammaiset ihmiset suljetaan joko pois seksuaalisuudesta kokonaan, tai heitä yliseksualisoidaan”, hän sanoo.
12-vuotiaana Karen sai kuukautisensa. Äiti kehotti olla leikkimättä poikien kanssa. Silloin Karen ajatteli, ettei edes pidä pojista. Muuten seksuaalisuudesta ei puhuttu kotona yhtään.
”Luulen, että perheeni on aina nähnyt minut vain vammaisena ihmisenä, ei seksuaalisena.”
Suurin ristiriita hänellä itsellään on ollut soveltaa yhteen lesbous ja uskonto. Islamissa ei hyväksytä homoseksuaalisuutta. Jonkin aikaa sitten Karen päätti jopa luopua uskonnostaan.
”Tunsin, ettei minulle ole islamissa paikkaa. Tunsin olevani ulkopuolinen, pahimmista pahin. Minulle rakas uskonto oli pettänyt minut. Nyt haluan määritellä islamin uudestaan minulle sopivaksi ja löytää taas yhteyden jumalaan.”
Hänen perheensä ei voi ymmärtää, miten homoseksuaalisuuden ja islamin voi soveltaa yhteen. Karen sanoo pelkäävänsä oman turvallisuutensa ja jopa henkensä edestä, jos palaa Mombasaan. Hän tietää tapauksia, joissa seksuaalivähemmistöihin kuuluvia naisia on raiskattu perheen pyynnöstä, jotta he “parantuisivat”.
Keniassa seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat Itä-Afrikan parhaimpia. Vaikka homoseksuaalisuus on edelleen kielletty laissa, järjestöt tekevät kovaa työtä vanhojen lakien kumoamisen eteen. Uskomukset istuvat kuitenkin tiukassa.
Kun Karenin naapurit tajusivat, että hän ja hänen naispuolinen kumppaninsa ovat pariskunta, he alkoivat kiusata kaksikkoa. Tavaroita hävisi, ovikelloa soitettiin keskellä yötä ja sähköt kytkettiin pois pääkytkimestä.
Kenialainen lesboleffa antoi toivoa
Vaikka maailman yli pyyhkivä oikeistoaalto on tullut myös Keniaan, yhä enemmän tilaa valtaavat konservatiiviset asenteet eivät kerro koko totuutta, Karen sanoo.
Esimerkiksi tänä vuonna julkaistu kenialainen elokuva Rafiki kerto kahden kenialaisnaisen rakkaustarinan, ja se oli suosittu.
”Kun ihmiset jonottivat päästäkseen katsomaan sitä elokuvaa, tajusin että yhä suurempi osa ihmisistä on avoimia ymmärtämään seksuaalivähemmistöjä”, hän sanoo.
Myös vammaisten oikeuksiin on tullut paljon parannuksia viime vuosina.
Karenin vammaisuus näkyy ulospäin, samoin uskonto huivin tähden. Seksuaalinen suuntautuminen taas ei näy, paitsi jos huomaa pienen tatuoinnin Karenin oikeassa kädessä. Siinä kaksi naissukupuolen symbolia kietoutuu yhteen.
”Jotkut sanovat, että sinullahan on vammaisten oikeutesi. Mutta ei se sulje pois sitä, että minua syrjitään seksuaalisen suuntautumiseni tai uskontoni takia, myös vammaisten yhteisössä”, hän sanoo.
Moni elää kaapissa – Karen haluaa heidät ulos
Karen työskentelee muun muassa seksuaalivähemmistöihin kuuluvien maahanmuuttajien kanssa, ja voi työpaikallaan avoimesti olla oma itsensä.
Hän saa voimia työhönsä koska näkee, että edistystä tapahtuu koko ajan. Ihmiset taistelivat aiemmin sellaisista oikeuksista, joista hän nauttii tänään. Sekin antaa toivoa, että hän voi muuttaa asioita muiden hyväksi. Karen haluaa taistella muun muassa sen eteen, että hänen kaltaisensa saavat enemmän näkyvyyttä mediassa.
25-vuotias Karen ei ole ikinä tavannut ketään muuta, joka olisi muslimi, vammainen ja lesbo. Mutta se ei tarkoita, ettei heitä olisi. Moni seksuaalivähemmistöön kuuluva elää edelleen omaa identiteettiään salaillen. Sen hän haluaa muuttaa.
”Jos aion olla tämä vammainen, lesbo ja muslimi, en voi olla kuin muut. Minun pitää olla aktivisti”, hän sanoo.
Haastateltavan nimi on muutettu hänen omasta pyynnöstään henkilöllisyyden suojelemiseksi.
Teksti: Liselott Lindström
” Tämä artikkeli päättää Lähetysseuran artikkelisarjan moniperustaisesta syrjinnästä. Kevään aikana olemme julkaisseet tarinoita siitä, miten moniperustainen syrjintä näyttäytyy Nepalissa, Etelä-Afrikassa, Boliviassa, Botswanassa, Myanmarissa ja Keniassa. Syrjittyjen ryhmien tukeminen ja syrjintään puuttuminen ovat keskeinen osa Lähetysseuran työtä. Artikkelisarjaa on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. Kaikki julkaistut artikkelit löytyvät täältä. ”
