Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulukonsertti Tapiola Sinfoniettan kanssa 20.12.

Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulukonsertti Espoon kulttuurikeskuksessa torstaina 20.12. klo 18.00 yhdessä Tapiola Sinfoniettan kanssa. Kuva Antti Kangassalo

Kauneimmat Joululaulut kaikuvat tällä kertaa tavallista komeammin yhdessä EMO Ensemble-kuoron kanssa Tapiola Sinfoniettan säestyksellä. Laulattajana toimii kapellimestari-kuoronjohtaja Pasi Hyökki ja tilaisuuden juontaa Anna-Liisa Tilus. Konsertissa lauletaan yhdessä rakkaimpia joululauluja kaikille kävijöille jaettavasta lauluvihosta.

Konsertti on osa Kauneimmat Joululaulut -kampanjaa, jonka tuella autetaan maailman kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia. Konsertissa voit tehdä vapaaehtoisen lahjoituksen Suomen Lähetysseuran työhön kehitysmaiden lasten hyväksi.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ilmaislippuja jaetaan Espoon kulttuurikeskuksen aulassa konserttipäivänä, torstaina 20.12.2018 klo 16–18. Enintään 2 lippua / hlö.

Jos haluat tulla tilaisuuteen esimerkiksi perheen tai muun vastaavan seurueen kanssa, voit kysyä mahdollisuutta lisälippuihin. Ei ennakkovarauksia.

Tule mukaan laulamaan joulu tervetulleeksi!

Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulukonsertti Espoon kulttuurikeskuksessa
Torstai 20.12.2018 klo 18.00 (vapaa pääsy)

www.kauneimmatjoululaulut.fi