Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kirkolle keskeistä on sanoma kaikki rajat ylittävästä Jumalan armosta ja rakkaudesta. Siksi se kutsuu ihmisiä Jumalan yhteyteen sekä rohkaisee välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta.

Usko Jumalaan, toivo paremmasta ja rakkaus lähimmäiseen muodostavat peruskallion, jolle Lähetysseuran työ rakentuu. Maailmassa on vielä monia, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta. Yhdessä yhteistyökirkkojemme kanssa kerromme eteenpäin hyvää sanomaa.

Uskon sanat ja rakkauden teot kuuluvat yhteen. Jeesus itse opetti, julisti, ruokki nälkäisiä ja paransi sairaita. Kokonaisvaltainen lähetystyö pyrkii seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä ihmisten kohtaamisessa, kuulemisessa ja tukemisessa. Se kutsuu meitä kristittyjä oikeudenmukaisuuteen, rauhaan ja rakkauteen kaikkia ihmisiä kohtaan.

Toimimme yhdessä eri puolilla maailmaa toimivien kirkkojen ja järjestöjen kanssa.

  • Kerromme Jumalan rakkaudesta kirkkojen ulkopuolella olevien ja syrjittyjen parissa.
  • Koulutamme kirkkojen työntekijöitä, vapaaehtoisia ja johtoa, jotta kirkot voivat toimia ammattitaitoisesti ja kestävästi.
  • Annamme kristillistä kasvatusta ja käännämme Raamattua vähemmistökielille.
  • Kannustamme seurakuntia toimimaan avoimina ja syrjimättöminä yhteisöinä sekä huolehtimaan heikoimmassa asemassa olevista, kuten vammaisista ihmisistä, vanhuksista, naisista ja lapsista.

 

 

Löydät tältä sivulta myös työstämme kertovia uutisia ja artikkeleita.

Lue lisää artikkelista Mitä lähetystyö on tänään?

Sivun lopussa olevasta kartasta voit tutustua tarkemmin kussakin maassa tekemäämme kirkolliseen työhön.

Missä teemme kirkollista työtä?

Namibia

Namibia

Angola

Angola

Thaimaa

Thaimaa

Myanmar

Myanmar (Burma)

Kambodža

Kambodža

Kiina

Kiina

Papua-Uusi-Guinea

Papua-Uusi-Guinea

Pakistan

Pakistan

Syyria

Syyria

Palestiinalaisalue

Palestiinalaisalueet

Israel

Israel

Mauritania

Mauritania

Senegal

Senegal

Etiopia

Etiopia

Tansania

Tansania

Botswana

Botswana

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Venezuela

Venezuela

Bolivia

Bolivia

Kolumbia

Kolumbia

LML, KMN ja Sat-7

Helsinki, Suomi

Suurenna karttaa plus- ja miinusmerkistä.