Viime toukokuussa Oulussa pidetyillä Kirkkopäivillä ja Lähetysjuhlilla kansaa kutsuttiin pitkästä aikaa Afrikkalaiseen gospelmessuun. Oli kulunut jo 41 vuotta siitä, kun messun rytmit ensimmäistä kertaa tempaisivat mukaansa Kotkan Lähetysjuhlilla vuonna 1981.
”Lähtöajatuksena oli toteuttaa nyt Oulussa Kirkkopäivillä ja Lähetysjuhlilla nuorten messu, jossa keskeistä oli isosten siunaaminen”, kertoo pastori Joonas Vapaavuori Oulujoen seurakunnasta. ”Lähetysseurasta messua oli suunnittelemassa kanssamme Suvimarja Rannankari-Norjanen, ja hän keksi ehdottaa Afrikkalaista gospelmessua.”
Liturgina toimi pastori Ulla Rissanen Tuiran seurakunnasta. ”Kävin aikoinaan Lähetysseuran esikoulutuskurssin ja olin harjoittelussa Tansaniassa”, hän kertoo. “Myöhemmin olin Lähetysseurassa vetämässä Lähde liikkeelle -koulutusta ja sitten puolitoista vuotta opettajana ja kuraattorina Tansaniassa Nykaton raamattuopistossa.
Lähetysseuran nuorisotyö keskittyi kouluihin
Pertti ’Poku’ Poutanen oli ollut Keski-Lahden seurakunnassa nuorisotyön pappina, kun hän aloitti Lähetysseurassa koululaistyön sihteerinä vuonna 1979. ”Lähetysseura keskittyi nuorisotyössään juuri kouluihin. Opettajia koulutettiin, lähetystyöntekijät vierailivat kouluissa ja niissä pidettiin lähetysnäyttelyitä.”
”Minulle tuli sellainen olo, että tästä jää pois seurakuntanuorten voima. Aloin taivuttaa tehtävänkuvaani kohti rippikoulun jälkeistä toimintaa.”
Musiikki voi tuoda iloa kristityn tielle.
Rovaniemellä pidettyjen Lähetysjuhlien päätyttyä vuonna 1980 Poutanen – jonka nimike vaihtui sittemmin Lähetysseuran nuorisotyön johtajaksi – seisoi tyhjällä hiekkakentällä ja mietti, millaisia nuorten osallistumismahdollisuuksia hän haluaisi olla luomassa seuraaville juhlille. Syntyi ajatus Rippikoulukarusellista (myöhemmin Rippikouluralli).
”Ajattelin myös, että tarvitsemme musiikkia ja jumalanpalveluselämää, joka tukee nuorten jumalasuhdetta, iloa ja onnea. Lahdessa olin nähnyt, miten monenlainen musiikki voi olla tuomassa ihmisiä kristityn tielle.”
Nolo kokemus sai unohtua
Poku Poutanen alkoi etsiä muusikkoa, jonka kanssa voisi kehitellä työtä tähän suuntaan. Löytyikin Namibiassa lapsuutensa elänyt Pekka Simojoki.
Yksi heidän alkuaikojensa kohtaaminen sai Poutasen tuntemaan katumusta ja häpeää. Nuorten Zimbuksi kutsuma nuori mies oli ollut edellisenä kesänä, 1979, Päiväkummun leirikeskuksessa kesäteologina. Nyt hän pöllähti riparille soittelemaan kitaraa ja laulattamaan nuoria niin, että heitä oli vaikea saada tunneille.
”Pyysin lopulta Pekkaa poistumaan”, Poutanen kertoo. Menneiden annettiin kuitenkin olla menneitä, ja yhteiset unelmat alkoivat kantaa hedelmää.
Simojokea vaivasi suomalaisen jumalanpalveluksen jäyhyys. ”Kaipasin ennen kaikkea yhteisöllisyyttä. Mitä järkeä on tulla yhteen ollakseen yksin? Vaahtosin Pokulle, että messun pitäisi olla niin kuin Afrikassa.”
Yhteiset unelmamme alkoivat kantaa hedelmää.
Poku Poutanen heitti Simojoelle idean: Tee afrikkalainen messu nuorten lähetysjuhlille! Simojoki ehdotti sanoittajaksi Anna-Mari Kaskista. He olivat samalla kurssilla teologisessa tiedekunnassa mutta olivat tutustuneet kansainvälisessä seurakunnassa. Kaskinen paljastui runoilijaksi. Heille oli nyt kertynyt jo vähän kokemusta laulujen teosta Alabasteri-yhtyeessä.
”Suurella innolla ryhdyimme työhön”, Pekka Simojoki kertoo. ”Otimme pohjaksi jumalanpalveluskaavan ja vähän yksinkertaistimme sitä. Sitten kyselimme Lähetysseuran työntekijöiltä, millaisia jumalanpalveluksia on eri puolilla Afrikkaa.”
Anna-Mari Kaskinen kertoo: ”Mieheni Pekka Kaskinen oli teologian opiskelija, ja miellä oli kotona kirkkokäsikirja. Kävin lävitse jumalanpalveluksen osia ja mietin, miten sanoittaisin ne kielelle, joka tuntuisi omalta ja luontevalta.”
“Messun keskeistä sisältöä en halunnut muuttaa. Yksi laulu oli jo valmiina: Herra kädelläsi asua mä saan. Siinä oli kolme säkeistöä, johon tein vielä neljännen vuonna 1984. Se täydensi laulun.”
Tärkeintä oli luoda yhteisöllisyyden tunne.
”Nimenä afrikkalainen messu on ehkä vähän harhaanjohtava”, Simojoki toteaa. ”Ei suomalainen pääsisi siihen sisään, jos musiikki olisi vain afrikkalaisia rytmejä. Tärkeintä oli luoda yhteisöllisyyden kokemus, siinä oli se afrikkalaisuus.”
Messuun valittiin viisi musiikillista teemaa: afrikkalaista poljentoa, harrasta suomalaistyylistä, ylistyslaulun tai hymnin tyylistä sekä jazzahtavaa rytmiä. Samoja teemoja käytettiin useampaan otteeseen.
Innostuksen paloa sateen keskellä
Kotkan Lähetysjuhlat vuonna 1981 jäivät muistoihin kaikkien aikojen sateisimpina. Nuorten juhlilla oli kuitenkin tunnelma huipussaan, ja messu otettiin innostuneena vastaan.
”Olin kuin hurmoksessa. Kaikki toimi loistavasti, ja koin, että tämä messu oli kaikkea sitä, mitä olin toivonut ja rukoillut”, Poutanen muistelee.
Yksi asia yllätti messun luojat täysin: ”Olimme tehneet sen vain yhtä iltaa varten Kotkaan. Mutta puhelin alkoikin soida ja meitä pyydettiin vetämään messua eri puolille Suomea”, Simojoki sanoo. ”Totesin, että tätä varten pitää perustaa bändi, ja näin syntyi Ruacana.”
”Afrikka oli Lähetysseuran kuvioissa jo niin tuttu, että maaperä messulle oli hyvä”, Poutanen toteaa. ”Messussa yhdistyivät Pekan käsittämätön kyky luoda melodioita ja yhteislauluja ja Anna-Marin tarinankertojan taidot.” Hän korostaa sitä, että afrikkalainen gospelmessu tehtiin ennen kaikkea seurakuntia varten, niiden toteuttamaksi.
Vastaanotto ei ollut hyvä kaikkialla. Nivalassa pidettyjen kirkon nuorisopäivien messu vuonna 1983 piti televisioida, mutta Oulun hiippakunnan tuomiokapituli kielsi tämän. Nuorisotyöstä pitäisi antaa asiallinen kuva!
”Harmitti kyllä rajusti, mutta tämä kääntyikin hyväksi: Pääsimme lööppeihin! Parempaa mainostusta ei olisi voinut olla”, Simojoki naureskelee. Seuraavn vuoden Kirkon nuorisopäiviltä Lahdessa messu sitten jo televisioitiin.
Kotimaa-lehdessä käytiin kiivasta keskustelua. Simojoki kaivaa esiin lehtileikkeen ja lukee erään kanttorin puuskahduksen:
”Tiedän, miten nuorisoa voidaan kiihottaa rajuun menoon määkimällä ja rääkymällä. Rumalla äänellä esitetty musiikki, jonka imussa on aimo annos seksiä ja ripaus raivoa, tehoaa isoon osaan nuoria, mutta ei kaikkiin.”
“Joillakin on tapana nimittää edellä kuvattua hengelliseksi musiikiksi, kun mukana on neljäsosatotuuksilla varustettua slangipitoista huulenheittoa ihmissuhteista ja parhaassa tapauksessa uskonasioista. Kirkon nuorisotyö vaatisi raittiimpaa musiikkia.”
Afrikkalainen messu veti Itä-Saksassa kirkot täyteen
Kun eräs afrikkalainen kuoro estyi tulemasta Luterilaisen maailmanliiton kokoukseen Budapestiin kesällä 1984, Suomesta lähti porukka kahdella pikkubussilla vetämään afrikkalaista messua. Erityisen sykähdyttävä kokemus oli sen vieminen Itä-Saksaan vuonna 1986. Kirkot olivat täynnä.
Jo messun luomisvaiheessa Simojoki meni suuresti kunnioittamansa Finngospel-yhtiön johtajan Jan-Erik Lindqvistin luo. Tämä lupasi omien sanojensa mukaan ensimmäistä kertaa elämässään tehdä levyn kuulematta vielä yhtään sävelmää. Hänelläkin oli palava halu elävöittää jumalanpalvelusta.
Tuottajaksi saatiin Pro Fide -yhtyeen johtaja Juha Kela, joka menehtyi myöhemmin kolarissa. Messu on levytetty myös englanniksi nimellä African Gospel Celebration.
Seuraavaksi kaksikko teki nuoresta lähetystyöntekijästä kertovan Liekit-musikaalin ja varhaisnuorten Meidän messun. Heiltä on syntynyt 40 vuoden aikana uskomaton määrä kappeleita, joita on laulettu niin ripareilla, kirkoissa kuin tapahtumissakin.
“Aavistin, että iso ovi oli aukeamassa”
Mikä merkitys afrikkalaisella messulla on ollut työparille?
”Se on syypää aika moneen asiaan”, Pekka Simojoki vastaa. ”Ennen messun tekoa minulla oli sellainen kutkutus, että jokin iso ovi on aukeamassa. Kun messu syntyi, tämä ovi aukesi. Uskaltaisin sanoa, että sen avulla löysin elämäntehtäväni. Uskon, että myös Suomen kirkossa alkoi jotain uutta.”
”Ilman Lähetysseuraa, Pertti Poutasta ja Jan-Erik Lindqvistiä meistä olisi tuskin tullut ainakaan yhteislaulujen tekijöitä, ainakaan siinä määrin kuin olemme viime vuosikymmeninä niitä tehneet lapsille ja nuorille sekä eri laulukirjoihin ja virsikirjoihin”, Anna-Mari Kaskinen toteaa.
”Haluan sydämestäni kiittää Poku Poutasta, joka yhä uudelleen tilasi meiltä lauluja eri tilanteisiin, ja Jan-Erik-Lindqvistiä, joka tarjoutui kustantamaan ja julkaisemaan äänitteitä näistä lauluista. Afrikkalainen gospelmessu oli käännekohta!”
Teksti Pirre Saario
Julkaistu Lähetyssanomissa 5/2022
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa.
Tilaa Lähetyssanomat