Botswanan maaseudulla seksityöläisiä halveksitaan, etenkin jos he ovat hiv-positiivisia. Segolamen elämä on ollut poikkeuksellisen rankka. Siksi hän haluaa auttaa ja neuvoa nuorempia alalle tulevia naisia.
Segolame muistaa, että lapsuus oli vaikea. Nyt 44-vuotias nainen sanoo, että äiti oli paljon poissa, eikä hän tiennyt, kuka isä oli. Häntä siirreltiin sukulaiselta toiselle, ja alakoulu vaihtui neljään otteeseen.
”Yksikään aikuinen ei rakastanut tai huolehtinut minusta oikeasti”, hän sanoo alistuneesti.
Koska sukulaiset eivät juuri tytöstä piitanneet, naapurit ja jopa sukulaiset käyttivät Segolamea hyväkseen. Hän ei esiinny jutussa koko nimellään, koska hänen lapsensa eivät tiedä hänen tarinaansa kokonaan.
Segolame oppi jo nuorena, että kun mies makaa hänen kanssaan, siitä saa palkinnon – ruokaa tai rahaa. Hän aloitti seksityön 15-vuotiaana, vaikka hän sanoo nyt, ettei tiennyt sen olevan työtä. Se oli selviytymistä: miehet baareissa tarjosivat alkoholia ja hän antoi seksiä. Välillä hän oli niin nälissään, että meni päivisin koulun jälkeen kyläilemään naapuriin, jossa naapurin mies keitti riisiä, jota Segolame sai syödä – seksin jälkeen.
Hän ei kertonut asiasta kenellekään, sillä Segolamelle ”elämä nyt oli sellaista”. Jossain vaiheessa hän sai hivin, ja ensimmäinen lapsikin syntyi hiv-positiivisena. Keskikoulun jälkeen hän ei ole opiskellut.
Pidetään miesvarkaana
Seksityöläisistä ei pidetä maaseudulla, missä Segomalekin asuu.
”Välillä meitä syytetään hivin levittämisestä ja toisten aviomiesten varastamisesta”, hän sanoo.
Lisää syrjintää tulee sairaudesta. Nuorempana Segolamea syytettiin hivin hankkimisesta tahallaan, eikä hän saanut terveyspalveluja. Hänen työnsä opittiin tuntemaan pian, sillä hän kävi usein klinikalla sukupuolitautien tähden. Hänestä ei ole helppo puhua näistä asioista, mutta hän sanoo päättäneensä hyväksyä itsensä – edes hänen on hyväksyttävä, vaikka ympärillä oleva yhteisö ei häntä hyväksyisikään.
Segolame on päättäväisesti mukana kylän sosiaalisessa elämässä: käy häissä ja hautajaisissa, ja pukeutuu silloin tiukasti kulttuuristen sääntöjen mukaisesti.
”Olen tästä tarkka, koska vaikka ihmiset puhuvat minusta pahaa, haluan että he huomaavat, etten ole yhteisön ulkopuolinen, vaan huolehdin myös yhteisöstä”, hän sanoo.
Välillä häneen ja muihin seksityöläisiin suhtaudutaan myös positiivisesti, sillä heillä on rahaa.
”Niin kauan kuin antaa ihmisille vähän rahaa, on ystäviäkin.”
Vasta aikuisena hyväksyi itsensä ihmisenä
Vuonna 1999 Segolame perusti yhdistyksen, jonka nimi tarkoittaa ”Nuoret, nouskaa!”. Järjestö auttaa nuoria seksityöläisiä, joita syrjitään ja kohdellaan kaltoin. Hän on halunnut myötävaikuttaa, etteivät nuoret seksityöläiset joutuisi oppimaan katujen kovaa peliä kantapään kautta.
Segolamea on pahoinpidelty ja raiskattu usein, ja poliisit ovat varastaneet hänen rahansa ja kondominsa useammin kuin kerran, hän sanoo.
Yhdistyksensä kautta Segolame tutustui ihmisoikeusjärjestö Bonelaan vuonna 2012. Se avasi hänen silmänsä.
”Bonela auttoi minua lopulta hyväksymään itseni ihmisenä”, hän sanoo. ”Olen myös oppinut ymmärtämään, mitä laki sanoo seksityöstä.”
Nyt Segolame tietää esimerkiksi, että terveyspalvelut kuuluvat hänelle siinä missä muillekin.
Hän on avoin hivistään, mutta lapset eivät tiedä seksityöstä, eikä hän päästä heitä makuuhuoneeseen ollenkaan. Siellä hän pitää kondomeja ja turvaseksin opetusmateriaaleja, joita hän jakaa muille seksityöläisille.
”Minä pidän työstäni, olen tottunut siihen”, Segolame sanoo.
Tulevaisuudessa hän haluaisi tasaisen kotiarjen, ja vähän laajentaa kotiaan, jossa hän lastensa kanssa asuu. Hän aikoo myös jatkaa työtään toisten seksityöläisten tukemisessa, ettei heillä olisi niin rankkaa kuin hänellä oli uran alussa.
”Haluaisin olla tukihenkilö, jolta voisi hakea kondomeja ja muita välineitä turvallisempaan seksiin. Haluan myös jakaa tietoa hivin ehkäisystä ja opettaa toisille järkevää rahojen hallintaa”, hän sanoo.
Teksti: Tebogo Gareitsanye, projektikoordinaattori BONELA-järjestössä, jonka työtä Lähetysseura tukee.
Kuva: Oteng Pompie Segojwa
Tämä artikkeli on osa Lähetysseuran artikkelisarjaa moniperustaisesta syrjinnästä. Kevään aikana julkaisemme tarinoita siitä, miten moniperustainen syrjintä näyttäytyy Nepalissa, Etelä-Afrikassa, Boliviassa, Botswanassa, Myanmarissa ja Keniassa. Syrjittyjen ryhmien tukeminen ja syrjintään puuttuminen ovat keskeinen osa Lähetysseuran työtä. Artikkelisarjaa on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. Kaikki julkaistut artikkelit löytyvät täältä.