Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Viron perhekeskustyö laajeni Etelä-Viroon

Yhteiskuvassa nauhan ympärillä Viron perheneuvojia Tallinnasta ja Tartosta
Yhteiskuvassa nauhan ympärillä Viron perheneuvojia Tallinnasta ja Tartosta

Viron evankelis-luterilainen kirkko on Suomen Lähetysseuran tuella panostanut viime vuosina paljon perhetyöhön. Perjantaina 29.1. avattiin kirkon toinen perheneuvontaan erikoistunut yksikkö Tarttoon. Nyt kirkollisen perheneuvonnan palvelut ja koulutukset ovat saatavilla Tallinnan lisäksi myös Etelä-Virossa. Perhekeskusten johtajana toimii Suomen Lähetysseuran työntekijä Pia Ruotsala.

Piispa Joel Luhamets vihki tilat käyttöön ja siunasi työntekijät sekä työn. Viron parlamentin sosiaalivaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Aivar Kokk edusti Viron valtiota. Valtion ja kirkon kumppanuus perhetyössä alkoi jo kaksi vuotta sitten, kun Tallinnan keskus avattiin. Aivar Kokk kiitti suomalaisten tukea ja korosti sen merkitystä.

Avajaisissa oli mukana myös Tarton kaupungin ja ympäristökuntien, Tarton yliopiston sosiaalityön tiedekunnan, maakuntahallinnon ja rovastikunnan edustus. Nämä ovat perhekeskuksen kumppaneita, jotka ohjaavat sinne asiakkaita, yliopisto tarjoaa harjoittelijoita ja tutkimusyhteistyötä. Lähetysseuran jäsenjärjestö Evankelinen lähetysyhdistys – ELY on mukana perhekeskuksen toiminnassa kolmivuotisella starttirahoituksella.

Tallinnan ja Tarton perhekeskukset tarjoavat pari- ja perheterapiaa, sielunhoitoa, kasvatusneuvontaa ja koulutusta. Niissä on kuusi palkattua ja kymmenen vapaaehtoistyöntekijää.

Vuonna 2015 Tallinnan keskuksesta sai apua yli kuusi sataa asiakasta ja lisäksi noin kaksi sataa henkeä osallistui koulutuksiin. Suurin osa asiakkaista sai palvelun ilmaiseksi, vähävaraisille maksuttomuuden takaavat Sosiaaliministeriö ja yhteistyökunnat.

Pia Ruotsala

vas. Mari Paenurm
vas. Mari Paenurm