Hisayo Katsui oli keräämässä tutkimusaineistoa Nepalissa. Katsui tapasi kyläläisiä, mutta paikalla ei ollut yhtään vammaisia ihmisiä. Yksinkertaisesti kyläläiset eivät kehdanneet tuoda vammaisia perheenjäseniään mukaan tapaamisiin.
Vammaistutkimuksen apulaisprofessorina työskentelevän Katsuin esimerkki osoittaa sen, että vammaiset henkilöt ovat epätasa-arvoisessa asemassa suhteessa vammattomiin.
Katsui ja väitöskirjatutkija Virpi Mesiäislehto avaavat toimittamassaan Embodied Inequalities in Disability and Development -teoksessa viiden esimerkin avulla, miten vammaisten ihmisten epätasa-arvo toteutuu. Tieteellisesti vertaisarvioitua teosta on ollut tuottamassa Lähetysseura sekä joukko suomalaisia kansalaisjärjestöjä ja tutkijoita ympäri maailmaa.
Kirjan julkaisutilaisuus kokosi tutkijoita, päättäjiä ja aktivisteja keskustelemaan Helsingin yliopiston Tiedekulmaan.
1. Kouluun ei pääse, eikä terveydenhuoltoa ole tarjolla
”Ihmiset ajattelevat, että vammaiset ihmiset ovat säälin kohteita. Heillä ei ole mahdollisuutta tehdä asioita itse. Heillä ei ole riittävää mahdollisuutta koulutukseen. Heillä ei ole terveyspalveluja”, listaa vammaisaktivisti Birendra Pokharel Nepalista. Pokharel osallistui kirjan julkaisutilaisuuteen videon välityksellä.
Pokharel nostaa esille koulutuksen ja terveydenhuollon saatavuuden. Vammaisilla ihmisillä ei ole yhtäläistä mahdollisuutta saada peruspalveluja verrattuna vammattomiin ihmisiin. Usein syynä ovat häpeä tai ennakkoluulot.
Peruspalvelujen puute vaikuttaa vammaisen ihmisen tulevaisuudennäkymiin. Ilman koulutusta on vaikea löytää töitä ja saada toimeentuloa.
2. Rahaa täytyy riittää myös lääkkeisiin
Jos vammaisella lapsella on mahdollisuus päästä kouluun, voi ongelmaksi muodostua kustannukset. Koulutuksesta syntyy monta kulua: pitää maksaa välineistä, opetusmateriaaleista ja kuljetuksista.
”Koulutusmahdollisuuksien tulee olla kohtuuhintaisia vammaisille lapsille”, linjaa Margareth Matonya Tansanian opetus-, tiede- ja teknologiaministeriöstä.
Kohtuuhintaisuus on oleellista, sillä monet vammaiset ihmiset ovat köyhiä. Heillä rahaa kuluu enemmän kuin vammattomilla ihmisillä esimerkiksi lääkkeisiin, kuljetuskustannuksiin ja henkilökohtaiseen apuun.
3. Sairaala ei ole esteetön
Nepalissa kuuroilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta kommunikoida terveydenhuollon työntekijöiden kanssa viittomakielellä, sairaalat eivät ole täysin saavutettavia pyörätuolia käyttävälle ja koronatietoa on vaikea saada, jollei sitä pysty lukemaan verkosta, luettelee Birendra Pokharel Nepalin terveydenhuollon esteitä.
Terveyspalvelujen saatavuudesta ei ole iloa, jolleivat ne ole myös saavutettavia. Saavutettavuutta voivat heikentää niin fyysiset esteet kuin myös informaation kulkuun vaikuttavat esteet, kuten yhteisen kielen puuttuminen.
Jos saavutettavuudessa on ongelmia normaalitilanteessa, erityisen isoja ongelmia tulee kriiseissä ja poikkeustilanteissa. Ilmastonmuutos saa aikaan enenevissä määrin luonnonmullistuksia: esimerkiksi tulvia, rankkasateita ja kuivuutta.
Vammaiset ihmiset on saatava mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan tapoja, miten ilmastonmuutokseen sopeudutaan, toteaa Lähetysseuran johtava vaikuttamistyön asiantuntija Niko Humalisto.
Suomen ilmastosuurlähettiläs Jan Wahlberg on samaa mieltä: ”Syyllistymme vielä enemmän syrjintään, jos vammaisia ihmisiä ei oteta mukaan keskustelemaan ilmastotoimista.”
4. Oikeuksien noudattamista täytyy valvoa
Lähes kaikki maailman valtiot ovat allekirjoittaneet YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen. Täysin eri asia on se, miten valtiot varmistavat, että sitä noudatetaan. Usein oikeuksien valvominen jää vammaisille ihmisille itselleen ja vammaisjärjestöille.
Esimerkiksi Nepalissa psykososiaalisesti vammaisilla eli mielenterveyden haasteiden kanssa elävillä ihmisillä ei ole mahdollisuutta äänestää vaaleissa. Tämä on ristiriidassa vammaisten oikeuksien sopimuksen kanssa, joka korostaa vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta. Lähetysseuran yhteistyöjärjestö Koshish ajaa Nepalissa muutoksia lainsäädäntöön.
5. Opettajat tukevat vammaisten lasten vanhempia
”Tansaniassa ponnistelemme varmistaaksemme, että tuemme vammaisia lapsia, erityisesti koulutuksen ulkopuolella olevia lapsia. Esimerkiksi meillä on opettajia, jotka vierailevat perheissä perjantaisin keskustellakseen lasten kanssa ja opastaakseen vammaisille lapsille sopivasta ympäristöstä”, kertoo Margareth Matonya Tansanian perusopetuksesta.
Moni vammainen ihminen tarvitsee apuvälineitä tai toisen ihmisen tukea selviytyäkseen arjesta. Tukea tarvitsee kuitenkin vähemmän, jos aiemmat kohdat ovat kunnossa: peruspalveluja on saatavilla, ne ovat kohtuuhintaisia ja helposti saavutettavia.
+ Rakkaus paikkaa aukkoja
Hisayo Katsuin ja Virpi Mesiäislehdon viimeinen termi korostaa perheiden ja yhteisöjen välittämistä ja rakkautta vammaisiin ihmiisin. Kehittyvissä maissa rakkaus on paikannut puuttuvia peruspalveluja, kalliita kustannuksia ja kehnoa saavutettavuutta. Se on saanut ihmiset tukemaan vammaisia ihmisiä.
Tunteilla oli vahva merkitys myös Katsuin Nepalin-matkalla. Hän oli palkannut tutkimusavustajakseen ja tulkikseen paikallisen sokean naisen. Kun kyläläiset näkivät vammaisen ihmisen tekemässä työtään, häpeä laantui. Yksi kerrallaan he kertoivat omista vammaisista perheenjäsenistään.
Embodied Inequalities in Disability and Development -kirjan ovat julkaisseet yhdessä Lähetysseura, Fida, Abilis ja Helsingin yliopisto. Kirjan julkaisutilaisuuden tallennetta pääsee katsomaan Helsingin yliopiston Tiedekulman verkkosivuilla.
*** Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. ***
Teksti: Tarmo Ylhävuori
