Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin
Näkökulma

Vesi, jota syömme

Maanantaina 16.10. vietetään maailman ruokapäivää, jonka teemana on "Vesi on elämää, vesi on ruokaa. Älä jätä ketään jälkeen”. Teema on hyvin osuva ja ajankohtainen, sillä noin kolmannes maapallon väestöstä kohtaa vesipulaa ja yli 828 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä.

kaksi lasta vesipumpun äärellä pumppaamassa vettä kaivosta
Kuva: Hannes Honkanen.

Maatalous on suurin vedenkuluttaja ja käyttää saatavilla olevasta makeasta vedestä noin 70 %. Ruoka ja vesi kulkevat siis käsikädessä, mutta kestävällä ruoantuotannolla voidaan myös vaikuttaa positiivisesti vesivaroihin ja säästää luonnonvaroja.  

Ruoan vesijalanjälki  

Tutkimuksessa puhumme usein ruoan vesijalanjäljestä eli siitä, kuinka paljon vettä on kulunut ruoan tuottamiseen koko sen elinkaaren aikana. Vesijalanjäljen suuruus riippuu siitä, missä, milloin ja mitä on tuotettu. Jotta vesijalanjälkeä olisi helpompi hahmottaa, se jakaantuu siniseen eli pinta- ja pohjaveteen, vihreään eli sadeveteen sekä harmaaseen eli siihen puhtaan veden määrään, mitä tarvitaan puhdistamaan likainen vesi. Tutkimuksessa erotellaan nämä, sillä veden käyttötarkoitus on olennaista ja määrittää sen tärkeyttä: vain noin 2,5 % maapallon vedestä on makeaa vettä ja siitäkin osa on sitoutunut esimerkiksi jäätiköihin.  

Otetaan tarkasteluun suomalainen peruna, jonka vesijalanjälki on 125 litraa (4 % sininen vesi, 93 % vihreä vesi ja 3 % harmaa vesi) tuotettua kiloa kohti, ja etiopialainen peruna, jonka vesijalanjälki on 325 litraa (30 % sininen vesi, 69 % vihreä vesi ja 1 % harmaa vesi) tuotettua kiloa kohti. Vesijalanjäljet ovat siis melko samaa suuruusluokkaa. Erot johtuvat lähinnä siitä, että näissä kahdessa maassa on hyvin erilaiset maaperä- ja ilmasto-olosuhteet ruoan tuottamiseen ja yleisesti Suomessa pärjätään paljon paremmin ilman kasteluvettä.  

 Vastaavasti taas eri ruoka-aineiden välillä on merkittäviä eroja. Globaalisti naudan vesijalanjälki on 15 415 litraa (4 % sininen vesi, 94 % vihreä vesi ja 3 % harmaa vesi) tuotettua kiloa kohden ja soijapavun vesijalanjälki on taas 2 145 litraa (3 % sininen vesi, 95 % vihreä vesi ja 2 % harmaa vesi) tuotettua kiloa kohden.

Huomattavan eron taustalla on se, että eläintuotannossa vesijalanjäljen laskeminen alkaa jo rehun tuotannosta ja vastaavasti taas kasvisperäistä ruokaa voidaan syödä jo sellaisenaan. On siis tärkeää tarkastella koko ruoan arvoketjua pellolta pöytään, jotta hahmotetaan kokonaisvaikutuksia.  

 Luonnonvarojen tärkeys 

Asia ei ole silti niin mustavalkoista ja vaikutusten arviointi vaatii aina tarkempaa paikallisen kontekstin tuntemista. Jokaisella maalla on omat olemassa olevat vesivarat, ja vesijalanjälki tulisi suhteuttaa niihin. Voimme siis yksinkertaistetusti ajatella, että vesi-intensiivisiä tuotteita olisi hyvä tuottaa maissa, joissa on rikkaat vesivarat, ja vastaavasti taas vesiköyhillä alueilla tuottaa mahdollisimman vähän vesiresursseja vieviä tuotteita.  

Vesivarojen määrän lisäksi on myös tärkeää tarkastella vesivaroihin suhteutettua väkilukua, jolloin voidaan vertailla, kuinka suurta kilpailua vesivaroista todellisuudessa käydään.  Suomessa tätä on usein hankala hahmottaa, sillä elämämme vesirikkaassa maassa, jossa on pieni väkiluku. Vastaavasti Etiopiassa tilanne on päinvastainen: siellä on suuri väkiluku, mutta pienet vesivarat.  

Ruoan virtuaalivesi  

Vesijalanjäljen lisäksi toinen tärkeä termi on virtuaalivesi eli kuinka paljon vettä kulkeutuu tuonti- ja vientiruoan mukana ympäri maailmaa kansainvälisen kaupan avulla. Voimme ajatella, että yhdellä tuontikilolla etiopialaista perunaa tuomme Suomeen noin 325 litraa sinistä, vihreää ja harmaata vettä Etiopiasta. Virtuaalivesi siis sitoo jokaisen yksilön ja valtion osaksi globaaleja vesivaroja, sillä kuluttamamme ruoka on harvoin pelkästään kotimaista vaan syömme vesivaroja yli valtiorajojen.  

Voitkin ehkä nyt hetken miettiä, mitä söit aamupalaksi tai lounaaksi? Taustatiedoksi tähän, että Suomessa vesijalanjäljestä vain noin 53 % kulutuksestamme perustuu omiin vesivaroihimme. Lähes puolet (47 %) vedenkulutuksestamme kohdistuu ulkomaisiin vesivaroihin vuoden 2017 tilastojen mukaan.  

Tutkimuksesta toivoa  

Maailmassa on valtavasti tietoa ja teknologia kehittyy huimaa vauhtia, mikä luo toivoa siitä, että meidän on mahdollista lisätä ruoantuotantoa kestävästi ja säästää samalla globaaleja vesivaroja. Nyt jo voimme vertailla eri tuotteiden vesijalanjälkiä ja niiden vaikutuksia olemassa oleviin vesivaroihin. Näiden perusteella on mahdollista tehdä skenaarioita ruoantuotannon tehostamisesta paikalliset olosuhteet huomioiden ja käyttää esimerkiksi satelliittitekniikkaa hyväksi satotasojen ennustamisessa. Tällöin ruokakriisiin voidaan yrittää varautua proaktiivisesti ja korvata menetetty sato mahdollisuuksien mukaan tuontisadolla.  

Tutkimuksella pyritään siis vastamaan globaalissa vesikriisissä tärkeään argumenttiin: aina ei ole tärkeintä se, paljonko vettä pystytään säästämään, vaan se, mistä vettä pystytään säästämään. Toisin sanoen siis Suomen vesirikkaassa maassa perunan vesijalanjäljellä on eri vaikutus kuin vesiniukassa Etiopiassa, jossa jokainen litra tuotettua kiloa kohden on arvokasta.  

Teoriasta käytäntöön  

Huomioimme veden merkitystä myös Lähetysseuran työssä. Esimerkiksi Etiopiassa otamme paikallisen kontekstin huomioon ja sovellamme siihen parhaimmat käytänteet. Käytänteet voivat olla yksinkertaisia, kuten sadevedenkeruu ja sen avulla tippakastelu. Valitsemme myös sellaisia viljelykasveja, jotka kestävät kuivuutta parhaiten. Tällä on suoraa vaikutusta paikallisesti ruoantuotantoon.  

Kuluttajina keskustelu menee usein ääripäästä toiseen, mutta joskus tärkeintä on saada suuri massa liikkumaan oikeaan suuntaan isoissa linjoissa. Voimme esimerkiksi valita kotimaista ruokaa, jolloin kulutamme kotimaisia vesivaroja tai esimerkiksi kasvispitoista tuontiruokaa, millä on keskiarvollisesti pienempi vesijalanjälki.  Keskiarvollisesti syömme useita kertoja päivässä ja voimme mahdollisuuksien mukaan siis tehdä useasti päivässä valintoja, joilla vaikutamme epäsuorasti globaaleihin vesivaroihin.  

Vesivarojen riittävyyttä ei saa silti jättää pelkästään tuottajien ja kuluttajien ratkaistavaksi. On ehdotonta, että myös valtiotasolla toimitaan myös kohti reilumpaa ruokajärjestelmää, jossa jokainen maa on omalla panoksellaan mukana. Ruokakriisi on pahentunut viimeisten vuosien aikana ja samalla myös vesikriisi kohtaa yhä useampaa maata. Nyt ei ole aika kääntää selkäänsä ruoantuottajille vaan on tärkeää olla mukana kehitysyhteistyövaroin tukemassa kestävää ruoantuotantoa. 

***

Huomio: On muistettava, että vesijalanjälki on vain yksi indikaattori, jolla ruoantuotannon vaikutuksia voidaan hahmottaa. Lisäksi on hyvä tarkastella esimerkiksi hiilijalanjälkeä ja luonnonmonimuotoisuutta. Toimiva ja luonnonvaroja säästävä ruokajärjestelmä tarvitsee myös toimivan ja reilun kansainvälisen markkinatalouden. Maatalous on yksi suurimmista työllistäjistä ja globaalisti noin neljännes ihmisistä työskentelee maatalouden piirissä, joten puhuttaessa ruoasta puhumme myös ihmisten toimeentulosta. Lisäksi vielä ruoka on paljon enemmän kuin pelkkä ravinto: se nivoutuu kulttuuriin, uskontoon, terveyteen ja arvoihin. Asia on siis monitahoinen, mutta palanen kerrallaan voimme alkaa hahmottamaan sitä.  

Teksti: Elina Lehikoinen työskentelee ilmastonmuutos- ja ympäristöasiantuntijana Lähetysseurassa. Hän on tekniikan tohtori ja vesi-insinööri, joka tutki väitöskirjassaan suomalaisen ruoan vesijalanjälkeä ja kansainvälisen kaupan mahdollisuuksia siinä, miten globaaleja vesivaroja voitaisiin säästää. Väitöskirja esitteli erilaisia skenaarioita tuontiruoan korvaamisesta kotimaisella tuotannolla ja vastaavasti vientiruoan kasvattamisesta valjastamalla kotimaisia käyttämättömiä pelto- ja vesiresursseja.  

Lisätietoa: