Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Uskonnon rooli kehittyvien maiden kansalaisyhteiskunnissa vahvistuu

Suomen Lähetysseura ja Fida nostavat kehitysyhteistyön myönteiset tulokset esiin uudella Kansalaisjärjestöt, uskonto ja kehitys -kirjallaan. Dosentti, FT Päivi Hasun toimittamaan kirjaan on koottu tutkimusartikkeleita, haastatteluja ja kurkistusikkunoita järjestöjen kehitysyhteistyöhön.

Kehitysyhteistyön puutteita on viime vuosina esitelty suomalaisessa kehitysyhteistyökeskustelussa. Fidan ja Suomen Lähetysseuran pitkäjänteisen työn näkökulmana kysyttiinkin kehitysyhteistyön tuloksia. Miten kansalaisyhteiskunta vahvistuu kehitysyhteistyön voimin? Miten uskonnollistaustaiset järjestöt voivat tähän vahvistumiseen vaikuttaa?

Suomen valtion tukeman yritysyhteistyön rinnalle tarvitaan edelleen kehitysmalleja, jotka tukevat kehittyvien maiden kumppanijärjestöjen toimintaa sekä vahvistavat ihmisoikeuksia, koulutusta ja osaamista.

Työn alusta asti uskonnollistaustaiset järjestöt ovat toimineet ruohonjuuritasolla yhteistyössä kumppaneidensa kanssa. Näiden yhteisöjen ja kirkkojen kautta on kerätty tietoa ja kokemuksia globaaleista muutoksista – esimerkiksi ilmastonmuutoksesta sekä naisten asemasta ja roolista yhteiskunnissa. Samoin uskonnollisten yhteisöjen arvot ja etiikka vaikuttavat siihen, miten ne voivat tukea ja edistää kestävää kehitystä omissa kannattajakunnissaan.

Kirjan avulla järjestöt tuovat kehitys- ja Agenda 2030 -keskusteluun myös kansainvälisissä järjestöissä kuten YK:ssa esitellyn uskonnollisten järjestöjen merkityksen esimerkiksi rauhantyössä. Uskonnollistaustaisten kehitysyhteistyön tekijöiden rooli on erityisen vahva. Ne tuntevat paikalliset olot. Kun uskonnolliset toimijat otetaan mukaan, samalla kirkot kansalaisyhteiskunnan osina toimivat myönteisinä muutosagentteina omissa maissaan. Uskonnolliset toimijat voidaan nähdä myös kehityksen jarruina ja siksi myönteisen muutoksen painotukset ovat erityisen tärkeitä.

Erityisesti vammaiset ovat usein kehitysmaissa näkymättömiä. Monissa kulttuureissa vammaisuus tulkitaan häpeäksi tai uskonnollisesta viitekehyksestä katsottuna kiroukseksi. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja arvokas. Uskonnollisilla yhteisöillä on suuri rooli juuri näiden asenteiden muuttamisessa.

Kirjan julkistaminen:

Helsinki
tiistaina 26.2. klo 14.00–15.30, Pikkuparlamentin Kansalaisinfo, Arkadiankatu 3

Tilaisuudessa ovat mukana kirjan toimittaja FT Päivi Hasu, Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson, Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola sekä juontajana toimittaja Laura Siltala. Kommenttipuheenvuoron käyttää professori Elina Vuola.

Musiikista vastaa mm. UMOssa ja Higher Groundissa vaikuttava monipuolinen muusikko ja säveltäjä Mikko Pettinen. Tunnetaan myös omista bändeistään Happy People ja Why Not. 

Keskustelutilaisuuksia: Kansalaisyhteiskunta, uskonto ja kehitys – mitä nyt?

Jyväskylä
tiistaina 12.3.
klo 19 Aalto-Sali, Väinönkatu 7

Tilaisuudessa ovat mukana kirjan toimittaja FT Päivi Hasu, Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola, Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöpäällikkö Katri Leino-Nzau, akatemiatutkija, dosentti Tiina Kontinen ja vaikuttamistyön asiantuntija Katja Köykkä Fidasta. Illan juontaa toimittaja Laura Siltala. Musiikista vastaavat laulaja-lauluntekijä Satu Nyqvist (Wonderful Land), jota säestää pianisti Juho Leppänen.

Oulu
keskiviikkona 13.3. klo 20.00, Tuba, Mannenkatu 2

Tilaisuudessa mukana ovat piispa Jukka Keskitalo, Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson, Harri Hakola sekä Katja Köykkä Fidasta sekä kotimaan työntekijät Pia ja Mikko Pyhtilä Suomen Lähetysseurasta.

Musiikista vastaa mm. Exitistä tuttu laulaja-lauluntekijä Jari Levy.

Kirjan Kansalaisjärjestöt, uskonto ja kehitys on julkaissut Aikamedia oy.