Illalla Teija Lievonen asettuu sänkyynsä hyttysverkon alle Lubangon kaupungissa Angolassa. Mielessään hän käy läpi päivän tapahtumia ja tapaamiaan ihmisiä. Silloin hän muistaa myös Suomessa ja muualla maailmalla asuvia läheisiään.
”Kun ajattelen rakkaita ihmisiä, ajatukset ovat usein rukousmuotoisia. Tuon heidät ja heidän hyvinvointinsa Jumalan tietoon ja pyydän, että he olisivat terveinä, turvassa ja varjeluksessa.”
Rukouksen merkitys korostuu ulkomailla asuessa.
”Olen syvästi iloinen siitä, että en ole rukouksissani yksin. Jumala on kuulolla ja juttelee kanssani. Lisäksi tiedän, että monet läheiset, työtämme ja elämääni tukevat ihmiset ja seurakunnat rukoilevat. Rukoukset kantavat puolin ja toisin.”
Teija antaa esimerkin: Angolassa pimeä aika on perinteisesti rikollisuuden aikaa, sillä silloin kiinnijäämisen riski vähenee. Maassa on paljon köyhiä, joille omaisuusrikokset ovat viimeinen oljenkorsi.
Siksi Teija rukoilee oman kotinsa, naapurien ja naapuruston puolesta. Hän asuu tavallisessa lähiössä, jossa talot ovat yksinkertaisia. Kotia ympäröi turva-aita, mutta vartijoita hän ei ole palkannut. Teija kotiin ei ole tehty yhtään asuntomurtoa, eikä hän pelkää öisin.
”En turvaudu vartijoihin yöaikana, vaan enkelvartijoihin.”
Kaikki alkaa rukouksesta
Iltarukous on ollut osa Teijan elämää lapsuudesta saakka. Vuosien varrella se on kuitenkin muuttanut muotoaan ulkoa opetellusta rukouksesta elävämmäksi dialogiksi Jumalan kanssa. Jumalan vastausta voi joutua odottamaan, eikä se välttämättä ole sellainen kuin itse ajatteli.
”Jumala on suurempi kuin minä ja minun käsityskykyni. Jumala hoitaa asiat paremmin kuin minä ja saattaa ne paremmalle tolalle kuin minä.”
”Teemme me mitä tahansa, niin se tehdään turhaan, jos siinä ei ole Jumalan siunausta mukana.”
Teija luottaa siihen, että Jumala on jatkuvasti läsnä niin vapaa-ajalla kuin työssä. Hän työskentelee Lähetysseuran kasvatuksen asiantuntijana itäisen ja eteläisen Afrikan alueella. Koulutukseltaan hän on käsityön ja uskonnon opettaja.
”Olen elementissäni silloin, kun olen nuorten kanssa, tapaan heitä ja juttelen heidän kanssaan. Me opimme yhdessä toisiltamme asioita.”
Kun katastrofi uhkaa
Teija on työskennellyt yli kaksi ja puoli vuotta Angolassa. Siinä ajassa on tullut tutuksi se, että elämä Angolassa on seikkailua ja sitä on vaikea ennakoida. Välillä se turhauttaa, mutta samaan aikaan se on arjen suola.
Aamulla voi olla mielessä suunnitelma töistä, mutta päivä tuo tullessaan sekä iloisia että ikäviä yllätyksiä. Esimerkiksi kun Teija lähtee kirkon keskustoimistolle yksi asia mielessään, hän tapaakin toimistolla toisen ihmisen ja tarjoaa tälle kyydin postiin. Samalla Teija huomaa olevansa lähellä kauppaa ja poikkeaa siellä. Olennaista on elämän ennakoimattomuus: toimistokäyntiin voi kulua tunti tai viisi tuntia.
Angolassa vietetyt vuodet ovat opettaneet myös sen, että rukous kuuluu elämän jokaiseen hetkeen. Rukous on yhtä luonnollista kuin hengittäminen.
”Oli se sitten uusi päivä, tapaaminen, koulutus tai syntymäpäiväjuhlat, se aloitetaan Jumalan kanssa ja rukouksella. Teemme me mitä tahansa, niin se tehdään turhaan, jos siinä ei ole Jumalan siunausta mukana.”
”Kerran katastrofikoulutuksessa meitä pyydettiin listaamaan tärkeimmät tehtävät luonnonkatastrofin uhatessa asuinpaikkaa parin päivän sisällä. Angolalainen työtoverini vastasi heti: ’Rukous. Se on ensimmäisenä, se on tärkein.’ Ryhmätöiden purussa olimme ainoa ryhmä, joka nosti tämän esiin. Useampi pastori rinnallamme ihmetteli nolona, että miten tämä unohtui heiltä.”
Teksti: Tarmo Ylhävuori
Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomien numerossa 4/2022.
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa.
Tilaa Lähetyssanomat