Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Tasaus 2019: ”Elämämme on muuttunut paljon”

Puuhakkaalla Agnesilla on yhteensä kolme lasta.

42-vuotias Agnes Butondo viljelee maissia, puuvillaa, bataattia ja seesamia. Perheellä on myös kanoja. He elävät Tansaniassa Kishapun alueella, joka kärsii pahasta kuivuudesta. Siksi Lähetysseura tukee kumppaninsa TCRS-järjestön* kanssa siellä asuvien ihmisten selviytymistä.

Agnesin elämässä tämä työ näkyy monin tavoin. Hän on saanut esimerkiksi koulutusta naisten oikeuksista ja tasa-arvosta, yrittäjyydestä, ympäristön hoitamisesta, puun istuttamisesta ja SODIS-menetelmästä.

SODIS-menetelmässä kirkas PET-muovipullo täytetään vedellä ja asetetaan tietyksi ajaksi auringonpaisteeseen vaikkapa talon katolle. Ajan kuluessa auringon UV-säteily ja lämpö puhdistavat veden taudinaiheuttajista, ja vedestä tulee juomakelpoista. Lisäksi Agnes on säästö- ja lainaryhmän jäsen ja saanut sitä kautta lainaa puutarhaviljelyyn.

– Elämämme on muuttunut paljon. Olen oppinut, miten voin hoitaa ja suojella ympäristöä, Agnes kertoo.

*Tanganyika Christian Refugee Service

Lahjoita tästä ympäristökoulutusta Tansaniaan!

Tasaus-kampanjalla tuetaan ilmasto- ja ympäristötyötä maailmalla! Tuki ohjataan muun muassa ympäristökoulutusten järjestämiseen Tansaniassa. Lue lisää Tasauksesta.