Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Tampereella avattiin Marseillesta mallia ottava keskus maahanmuuttajille

Marhabanin olohuoneessa iloista puheensorinaa niin arabiaksi kuin suomeksi. Kuvassa Jamal (vas.), Malik, Tuula Ruokonen, Malika, Alikamel, Maria Haapavaara ja Laali. Kuva Jussi Laitinen

Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta avasi 24.8. maahanmuuttajille tarkoitetun Marhaban-keskuksen, johon on otettu mallia Lähetysseuran Ranskassa Marseillessa toimivasta Marhaban-keskuksesta. Keskus toimii Kalevan kirkossa ja on auki maanantaista torstaihin.

– Perusajatukseltaan Marhaban on yksinkertainen. Se on kulttuurien kohtaamispaikka, olohuone, jonne voi tulla yhdessä rentoutumaan, välipalalle, pelaamaan lautapelejä tai tutustumaan. Tänne tulevilla ihmisillä, niin maahanmuuttajilla kuin paikallisilla, on omat taitonsa, esimerkiksi kielitaitoa tai oman kulttuurin keittiön tuntemusta, joiden jakamisen lomassa voi tutustua ja viettää aikaa yhdessä, kertoo Marhaban-keskuksen ohjaaja Maria Haapavaara.

Keskus on aloitellut toimintaansa hiljalleen kesän mittaan jo ennen virallisia avajaisia ja kävijöitä on ollut päivittäin 10–50. Avajaisiin osallistui noin kaksi sataa ihmistä. Marhaban on arabiaa ja tarkoittaa tervetuloa. Marhabaniin on löytynyt myös motivoituneita vapaaehtoisia, mikä on toiminnan edellytys.

– Suomen Lähetysseura on tehnyt maahanmuuttajatyötä Marseillessa jo 30 vuotta ja se on tarjonnut sieltä saatua kokemusta suomalaisten seurakuntien käyttöön. Marseillen Marhaban on kasvanut omaehtoiseksi ja Lähetysseura on luovuttanut vastuun paikallisille vaikka antaakin työhön vielä taloudellista tukea. Tampereen Marhabanille Lähetysseura tarjoaa koulutus- ja konsultointiapua, ja Tampereelta saatavaa kokemusta voidaan tarjota edelleen muille seurakunnille ja järjestöille, kertoo palvelupäällikkö Matti Huotari Lähetysseurasta.

 

Lue lisää Tampereen Marhaban-keskuksesta:

200 ihmistä juhlisti Marhaban-keskuksen avajaisia
4 kysymystä: Mitä Marhaban-keskuksessa tapahtuu?

Lue lisää Lähetysseuran työstä Marseillessa:
Marseillen Marhabanissa toimitaan maahanmuuttajien ehdoilla (29.8.2014)