Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Suuri Nenäpäivä-show 11.11. – mukana videoklippejä Lähetysseuran työstä Nepalissa

9-vuotias Maksud-poika (vas.) luokkatovereineen iloitsee mahdollisuudesta käydä koulua
9-vuotias Maksud-poika (vas.) luokkatovereineen iloitsee mahdollisuudesta käydä koulua

Suomen 10. Nenäpäivä-kampanja huipentuu Yle TV2:lla Nenäpäivä-show’hun perjantaina 11.11. Viisituntisen lähetyksen aikana kerätään varoja, jotta jokaisella lapsella maailmassa olisi mahdollisuus riittävään ravintoon, turvaan, koulutukseen ja terveyteen.

Suoraa lähetystä isännöivät Suomen valovoimaisimmat juontajat, näyttelijät, artistit ja julkisuudesta tutut hahmot. Mukana ovat mm. Janne Kataja, Marco Bjurström, Jussi-Pekka Rantanen, Rakel Liekki, Joonas Nordman, Eero Ritala, Armi Toivanen ja Janne Porkka.

Musiikkiesitysten ja sketsien lisäksi illan aikana nähdään koskettavia tarinoita muun muassa Nepalista, jossa Ylen kuvausryhmä oli kuvaamassa Lähetysseuran työtä viime keväänä.

Sangitaa ei enää syrjitä

Nenäpäivä-showssa pääsemme kurkistamaan uudelleen nepalilaisen Sangita Pariyarin elämään hänen kotikylällään Dhadingin läänissä. Ylen kuvausryhmä ja Anna Perho kävivät tapaamassa häntä jo kolme vuotta sitten vuoden 2013 Nenäpäivä-ohjelmassa.

Sangita on 10. luokkaa käyvä dalit-tyttö, jonka perhe saa elannon peltotöistä ylempikastisten naapurien pelloilla. Omaa maata he eivät omista ja perheen ruokaturva on ollut heikko. Sangita kertoi kolme vuotta sitten, miten häntä syrjittiin ja nimiteltiin kylällä, koska hän on alakastinen eikä vielä naimisissa. Nyt Sangita kertoo yhdessä siskonsa Sharmilan kanssa syrjinnän loppuneen ja heidän saaneen itsevarmuutta, koska he ovat saaneet käydä koulua. Myös kyläläisten asenteet daliteja kohtaan ovat muuttuneet, kun tietoisuus tasa-arvosta on lisääntynyt.

Sangitan vanhemmat pitävät lastensa koulunkäyntiä tärkeänä, myös tyttöjen, joiden opinnoista perheissä usein säästetään ensimmäisenä. Kun voimat kuluvat jokapäiväisen ruoan hankkimiseen, ei koulutukselle aina anneta arvoa. Lähetysseuran kumppanijärjestö United Mission to Nepal tukee dalit-perheiden lasten koulunkäyntiä ja lapsiystävällisten opetusmenetelmien koulutusta opettajille. Sangita on yksi sadoista tuen piirissä olevista lapsista.

Sangita tietää, että hän saa jatkaa opintojaan niin pitkään kuin kyvyt riittävät. Hän kokee olevansa hyväksytty kylässään ja vaikka hän ei edelleenkään voi mennä yläkastisten koteihin, elämä kolmessa vuodessa on kuitenkin muuttunut huomattavasti paremmaksi.

Sangitan perheen saama tuki on noin 75 euroa vuodessa, jota ilman perheen lapset eivät pääsisi kouluun. Nenäpäivä ja Lähetysseura ovat mahdollistaneet vuosien varrella lukemattomien lasten koulunkäynnin.

Katso Nenäpäivä-show 11.11. Yle TV2:lla, niin kuulet lisää Sangitan ja hänen perheensä arjesta maanjäristyksistäkin pahoin kärsineessä Dhadingissa sekä päättäväisen Sangita-tytön tulevaisuudensuunnitelmista.

Teksti Anni Takko ja Janne Juhaninmäki

#nenäpäivä
​o nenäpäivä.fi
​​o​ facebook.com/nenapaiva
​o​ ​instagram.com/nenapaiva_fi
​o​ ​twitter.com/nenapaiva_fi