Heinäkuun 9. päivänä 1870 ensimmäiset Lähetysseuran työntekijät pääsivät perille Ambomaalle, nykyisen Namibian pohjoisosaan. Tieto ehti merten yli Suomeen vasta puoli vuotta myöhemmin. Lähetyssanomat kertoi uutisen seuraavan vuoden alussa.
Lehdessä alettiin julkaista lähetystyöntekijöiden kirjeitä. Ne olivat jännittävää luettavaa, sillä maassamme ei tiedetty Afrikasta juuri mitään.
Ensimmäiset lähetystyöntekijät, yhdeksän miestä, olivat asettuneet ensin Ojtimbingueen, Reinin lähetyksen asemalle, joka sijaitsi lähellä nykyistä Namibian pääkaupunkia Windhoekia. Lähetysseura oli saanut kutsun työhön Ambomaalle juuri Reinin lähetyksen johtajan Hugo Hahnin kautta.
Otjimbinguessa totuteltiin yli vuosi ilmastoon ja elinoloihin, tehtiin käytännön valmisteluja ja opeteltiin Ambomaalla puhutun ndongan sukukieltä hereroa. Yksi miehistä palasi jo sieltä kotimaahan.
Toista kuukautta härkävankkureissa
Viimein 27. toukokuuta 1870 lähdettiin härkävankkurimatkalle kohti Ambomaata, jonne oli linnuntietä noin 500 kilometriä. Karl Tolonen jäi Otjimbingueen hoitamaan jumalanpalveluksia ja raamattuopetusta, kun Hugo Hahn lähti saattamaan toisia satojen kilometrien päähän pohjoiseen.
Hahn joutui kuitenkin kääntymään jo alkumatkasta takaisin rauhoittamaan etnisten ryhmien välisiä levottomuuksia. Hän pyysi tilalleen saattajaksi englantilaisen norsunmetsästäjä Fredrick Greenin, jolle Ambomaa oli tuttua seutua.
Sopivia miehiä Afrikan oloihin
Green oli tyytyväinen matkaseurueeseensa. Martti Rautasesta ja Pietari Kurvisesta hän kertoi myöhemmin Hugo Hahnille näin:
Molemmat mainitut miehet owat kaikista niistä, joiden parissa minä olen matkustanut, oikein omiansa matkustamaan Ahrikassa, ja kaikissa vastuksissa ja vaivoissa oliwat he aina hywällä mielellä ja aina oli heillä ystäwällinen sana jokaiselle hengelle seurassa.
Minä en taida kyllin ylistää heitä ja toiwon warmaan, että Jumala on warjelewa heitä ja heidän weljiänsä monta, monta wuotta, toimittamaan sitä työtä, joka on wienyt heidät niin kauwas pois kotimaasta, ystäwistä ja sukulaisista.
Ambomaan tasanko häämöttää
Kesäkuun lopulla Karl Weikkolin kirjoitti:
Tämä oli meille tärkeä päiwä, sillä tämän ehtoopuolella pääsimme läpi sen portin, minkä idästä ja lännestä yhdistywät wuorijonot tekewät, joiden pohjoispuolelta alkawat Owambon (Ambomaan) alawat. Koko luonto muuttui toisenlaiseksi. Wahwat, suorat puut, sileillä lehdillä, ilman Damara-aroin orjantappuroita.
Hywin juhliwalta näytti ehtoolla tuo tuliemme ympäri olewa talo, jonka sitäkin suloisemmaksi teki ensimmäisen illan hämärä Owambomaalla. Miten sykki sydän, kauan rinnassa sykkineiden toiweiden täyttymisestä.
Viimeinkin perillä määränpäässä
Heinäkuun 8. päivän iltana lähetystyöntekijät saapuivat Ondongan alueen reunamille. Pietari Kurvinen ratsasti ensimmäiseen kylään Greenin kanssa.
Sen talon wäki, mihin sisälle menimme, toi meille huttua lautasellisen maansa jywistä, ja kyllä hywältä maistoi, mutta hiekkoinensa hampaissa kitisi.
Miehet nukkuivat ulkona nuotion vieressä. Heinäkuu on eteläisessä Afrikassa vuoden kylmintä aikaa.
Toiset saapuivat härkävankkureilla seuraavana päivänä, 9.heinäkuuta. Päivää myöhemmin tavattiin ensimmäistä kertaa Ondongan kuningas Shikongo shaKalulu.
”Kuulimme teistä kaukaisessa kotomaassamme”
Pietari Kurvinen kertoo 30.7. päivätyssä kirjeessään:
Hererokielin puhuttelimme häntä. Muiden yhteisestä pyynnöstä pidin hänelle pienen tulopuheen.
Nyt olemme tulleet. Ollessamme kaukaisessa kotomaassamme kuulimme teistä, Owambolaisista, kuin opettaja Hahnin kirje tuli meille. Kuulimme että te halaatte opettajia ja Jumalan sanaa.
Tätä kuultuamme syttyi sydämemme rakkaudesta palamaan teihin. Me sanoimme: me tahdomme mennä. Silloin olimme vielä koulussamme, opettajaimme luona. Emme olleet wielä warustelleet eikä koonneet kapineitammekaan kohta lähtemään.
Päästyämme matkalle, tulimme weden wälissä laiwalla, sillä maamme on etäällä täältä. Otjimbinguessa olimme enemmän kuin wuoden oppimassa hererokieltä. Lähdimme taas matkalle tänne ja wiiwyimme tiellä kauan.
Sentähden emme ennen ennättäneet, olemme wuosia wiipyneet. Mutta nyt olemme täällä, ja meidän sydämemme suuresti iloitsee nähdessämme teitä. Me kysymme, iloitsettekos tekin, ett’ olemme tulleet. Tahdotteko opettajia?
Jos niin on, niin nämä weljet jääwät luoksemme, me menemme Owakumabien luo ja puhumme puolestanne rauhaa.
Kurvinen jatkoi vielä kertomalla Jumalasta, jonka paikalliset Kalunga-nimellä tunsivat, ja hänen hyvästä tahdostaan kaikkia katuvaisia kohtaan.
Uukuambin kuninkaan luokse
Botolf Björklund, Karl Jurvelin, Alexander Malmström ja Juho Heinonen jäivät Ondongaan. He saivat ensiasunnokseen irlantilaisen Grendonin talon, jonka hän oli lahjoittanut saarnaaja Hahnille ja joka taas lahjoitti sen puolestaan suomalaisille. Ensi töikseen suomalaiset alkoivat tehdä tiiliä.
Kurvinen, Rautanen, Weikkolin ja Antti Piirainen lähtivät 13. heinäkuuta eteenpäin ja saapuivat pari päivää myöhemmin Uukuambiin kuningas Najuman luo. Kuningas otti heidät ystävällisesti vastaan.
Teksti: Pirre Saario
Juhlavuoden kunniaksi olemme koonneet yhteen kaikki Namibian työtämme käsittelevät julkaisut.
