Vaikka oma työni Suomen Lähetysseuran työntekijänä Tansaniassa on ollut kirkollisessa työssä Victorianjärven kahdessa hiippakunnassa vuosina 2007–2018, pääsin seuraamaan useaan otteeseen työalueellamme sijaitsevassa Kishapun maakunnassa kylien arkea ja siellä toteutuvaa kehitysyhteistyöhanketta muun muassa alueellisen tiedottajan roolissa. Hankkeen varsinaisina työntekijöinä Suomen Lähetysseurasta ovat toimineet alueelliset kehitysyhteistyönkoordinaattorit Jyri Kemppainen ja Leena Laine Tansaniassa sekä Leena Korpivaara ja Raija Hurskainen Helsingissä.
Vuodet 2007–2009: Voiko täällä asua?
Ylitämme harmaata sementtisiltaa pitkin hiekkauomaksi kuivuneen sadekauden joen. Hiekkaan on kaivettu kuoppia, joista perheet hakevat vettä niin kauan, kuin sitä kuoppien pohjalle vielä tihkuu. Kuulen, että on tullut riitojakin; joku on hakenut vettä toisen perheen kuopasta.
Olemme liikkeellä pienellä joukolla. Suomen Lähetysseuran alueellinen kehitysyhteistyökoordinaattori Jyri Kemppainen, vesiasiantuntija Reijo Laakio, Tanganyika Christian Refugee Servicen (TCRS) aluetyöntekijä (nykyinen johtaja) Emmanuel Shangweli ja muutamia muita. Minun roolini on arvioida alkavan hankkeen ympäristövaikutuksia, vaikka varmasti paljon enemmän olen kuitenkin vain uutena työntekijänä päässyt mukaan katsomaan Kishapussa alkavaa hanketta.
Toinen silta ja sen lähellä lammikko vettä jokiuoman pohjalla. On pyykkipäivä. Kirjavat kangakankaat ja muut vaatteet on levitelty maahan auringon kuivattaviksi. Pari perhettä on hakemassa vettä keltaisiin muovikanistereihin. Pieni lauma karjaa, nautoja ja vuohia, on juomassa lampareen laidalla. Vähän kauempana lammesta punaisessa ämpärissä on vettä, ja perheen pienimmäistä kylvetetään. Kunhan kukaan ei joutuisi juomaan tuota vettä.
Nyt on vielä vettä, mutta kun kuiva kausi jatkuu, vesi painuu syvemmälle, lammet löytyvät kauempaa, pintavesi on päivä päivältä huonompaa ja veden hakuun kulutetaan enemmän aikaa ja voimavaroja.
Ajamme jokivarteen. Joessa ei näy vettä. Myös täällä on kaivettu jokiuomaan kuoppia veden tavoittamiseksi. Kuulemme kouluista, joissa osa oppilaista on paikalla vain joka toinen päivä, sillä joka toinen päivä heidän täytyy hakea vettä perheilleen, ja kouluunkin pitää viedä sitä pieni määrä. Kuulemme kohtuuttoman pitkistä vedenhakumatkoista, huonon veden aiheuttamista vatsataudeista ja heikoista sadoista.
Katselen puoliaavikoksi muuttunutta maisemaa, osin paljaaksi hiekaksi kulunutta maata, vettä hakevia naisia ja lapsia, äitiä, joka työntää maitokärryllä painavaa vesikanisterikuormaa savitiilisen tembe-talonsa ovelle, ihmisiä, joilla oli kaikki samat oikeudet unelmoida ja elää kuin minullakin mutta joita ympäröivät olosuhteet ovat nyt huonot. Mietin, ettei täällä ole oikein toiveikasta. Päällimmäiseksi jää ajatus, ettei täällä voi kohta enää asua kukaan; loppujenkin on muutettava pois. Kukapa meistäkään jäisi kuivuneen peltonsa vierelle kuolemaan, jos olisi edes pieni toivo siitä, että jossain muualla elämä voisi jatkua.
Illalla palattuamme Kishapusta Shinyangaan kokoonnumme vielä yhteiselle illalliselle. TCRS:n Shinyangan alueen työntekijät kuvailevat Kishapun alueen huolestuttavia kehityskulkuja. Tiivistetysti ongelmat ovat toistuva kuivuus ja epäsäännöllisyydet sääolosuhteissa, ruokaturvan heikentyminen, veden niukkuus, muuttoliike – etenkin karjanhoitajien muutto alueelta etsimään karjalle ravintoa ja vettä – sekä köyhyyden lisääntyminen. Kun kysyn, mistä nämä ongelmat johtuvat, kuuluu vastaus: ”Ilmastonmuutoksesta.”
”Katselen puoliaavikoksi muuttunutta maisemaa, osin paljaaksi hiekaksi kulunutta maata, vettä hakevia naisia ja lapsia, äitiä, joka työntää maitokärryllä painavaa vesikanisterikuormaa savitiilisen tembe-talonsa ovelle, ihmisiä, joilla oli kaikki samat oikeudet unelmoida ja elää kuin minullakin mutta joita ympäröivät olosuhteet ovat nyt huonot.”
Arvaamattomat sateet
Sateiden muuttuminen ennustamattomiksi on yksi ilmastonmuutoksen näkyvistä oireista, joka vaikeuttaa erityisesti maataloutta. Kooste Kishapun alueen sademääristä kertoo, etteivät esimerkiksi vuosina 2007–2017 vuotuisen sadekauden sateet yltäneet riittävänä pidettyyn 900 millimetriin, vaan vaihtelivat 394–703 millimetrin välillä. Tuona aikana vaikutti keskivahva El Niño -ilmiö, ja vuodesta 2014 alkaen siirryttiin voimakkaaseen El Niña -ilmiöön. Esimerkiksi vaikealla sadekaudella 2011–2012 kumpikaan ilmiöistä ei ollut aktiivinen. Ilmastonmuutoksen vaikutusta alueen toimeentuloon ei voida ainakaan vähätellä.
Alueen sateet ovat vähentyneet ja muuttuneet epäsäännöllisiksi. Sadekaudet, joissa niissäkin toki on ollut vaihtelua, ovat muuttuneet haastaviksi ennustaa. Perinteinen tieto siitä, milloin kylvötyöt tulisi tehdä, ei enää pidä paikkaansa. Joulukuun alussa tehtävät kylvötyöt eivät ehkä tuotakaan tulosta, ja vakavimmillaan perhekunnat ovat tehneet ne yhden sadekauden aikana jopa viiteen kertaan edellisten kylvöjen aina epäonnistuessa.
Kishapun sademäärien ohella huomio kiinnittyy väheneviin sadepäivien määriin. Yksittäinen sademäärä voi olla puolestaan suuri. Kärjistyessään kuivuus ja tulvat alkavat vuorotella samalla alueella. Kishapussa sadepäivien määrä on vähentynyt aiemmasta 51 sadepäivästä jopa vain 27 sadepäivään sadekautta kohti, ja eniten sadepäiviä sisältäneet sadekaudet ovat olleet tarkkailujakson alkupäässä, vuosina 2008 ja 2009, ja heikoimmat viimeisenä, vuonna 2017.
Ilmastoepäoikeudenmukaisuutta käytännön tasolla
Toinen Kishapusta nouseva ”oppikirjaesimerkki” ilmastokriisistä on, että todellakin ihmiset, joiden omat ilmastovaikutukset ovat vähäiset, saavat ottaa eturintamassa vastaan ilmastonmuutoksen raskaimmat vaikutukset. Alueella käytössä olevien polttomoottorilla kulkevien kulkuneuvojen määrä on vähäinen, peltotyöt tehdään pääosin karjavetoisilla auroilla ja kuokilla ja karjaa laidunnetaan perinteisen paimentolaisen elämäntavan mukaisesti. Suurimpia ilmastojalanjälkeen vaikuttavia tekijöitä alueella lienevät karjan tuottama metaani sekä se, että karja edesauttaa eroosiota ja hidastaa metsän uusiutumista.
Vaikeiden sääolojen ohella satojen menetyksiin vaikuttaa myös se, että perinteisten kestävien hirssilajien sijasta pääravintokasviksi on kuluneina vuosikymmeninä vaihtunut heikommin kestävä maissi. Kyseessä on koko maailmaa koskeva trendi. Koko maailman ruokkiminen on merkittävältä osalta vain muutaman ravintokasvin varassa, vaikka ravinnoksi käytettäviä kasveja olisi jopa kymmeniä tuhansia. Kolme neljäsosaa ihmisten ravinnosta perustuu vehnään, riisiin, maissiin, perunaan, bataattiin ja maniokkiin. Vähäinen lajimäärä on haavoittuvainen esimerkiksi kasvitaudeille ja vaikeutuville sääolosuhteille sekä kaventaa viljelyalueilla luonnon monimuotoisuutta.
Jossain määrin alueen toimeentuloon on voinut vaikuttaa myös koko Saharan eteläpuolista Afrikkaa koskeva nopea väestönkasvu, joka Tansaniassa on noin kolme prosenttia vuodessa. Maailmanlaajuisesti ravinnontuotanto on kuitenkin kasvanut suunnilleen samassa tahdissa kuin väestökin. Maailmassa ei ole ruoasta pulaa, vaan ruokavarat jakaantuvat epätasaisesti. Ruokaa myös hukataan huomattavan paljon; jopa kolmannes kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy jätteeksi. Köyhissä maissa ruokaa pilaantuu käyttökelvottomaksi heikkojen säilytystilojen vuoksi. Rikkaissa maissa esimerkiksi ruoan ulkonäkö tai se, että ruokaa ostetaan liikaa, aiheuttavat ruoan päätymistä jätteeksi.
Viljelijöiden ja karjankasvattajien kannalta on selvää, että jos sateita ei tule tai ne ovat epäsäännöllisiä ja liian rajuja, maanviljelys ja kaikkineen elämän edellytykset vaikeutuvat. Kishapun ihmiset ovat joutuneet ilmastonmuutoksessa häviäjien asemaan.
Vuodet 2009–2016: Heräävä toivo
Suomen Lähetysseura yhdessä TCRS:n kanssa on saanut jo paljon aikaan Kishapun ilmastonmuutokseensopeutumishankkeessa. Ensimmäisestä reissustani Kishapuun on kulunut vasta suhteellisen lyhyt aika, kun olen taas Jyri Kemppaisen mukana katsomassa ja kuvaamassa alueen kyliä. Olen hämmästynyt, kun näen, että kyliin on jo rakennettu vesipisteitä. Hollantilaisten 1970-luvulla rakentama vesijärjestelmä pumppaamoineen, joka oli vuosien ajan ollut käyttökelvottomassa kunnossa, on saatu kunnostettua, ja vesitankkeja on alettu rakentaa myös koulujen yhteyteen. Joen pohjahiekkaan rakennetaan pato, joka varmistaa, että pumppaamo saa vettä koko kuivan kauden läpi. Vesitoimikunnat huolehtivat näiden ylläpidosta. Näin nopeaa muutosta en ollut osannut odottaa: täällähän tulee vettä hanasta!
Otan kuvan ihmisistä, jotka tulevat ämpäreineen – eivät enää kilometrien ja päivämatkan vaan lyhyen kävelymatkan päästä – ja hakevat vettä koteihinsa. Vesi myös näyttää puhtaammalta kuin vesikuoppien värjääntynyt vesi.
Ihmiset kertovat lasten vatsatautien vähentyneen puhtaamman veden myötä. Osansa kiitoksista saa SODIS-menetelmä (Solar water disinfection), jossa auringon ultraviolettisäteilyn avulla puhdistetaan juomavettä kotien katoilla. Yhden kylän kuorolla on laulu, jossa opetetaan, miten pulloihin laitetaan vettä, viedään pullot auringonpaisteeseen, milloin vesi on valmista ja miten lasten vatsataudit siten helpottavat. Olemme käyttäneet itsekin omassa kodissamme SODIS-menetelmää juomavetemme puhdistamiseen vuosien ajan emmekä ole sairastuneet vedestä.
Jyri kertoo terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttaneen myös muun hygieniakoulutuksen, käsienpesumahdollisuuksien tuonnin kouluille ja sanitaation kehittämisen alueella. Kulttuuriset tekijät on otettava huomioon; kuka perheestä voi perinteisten tapojen mukaan kenenkin kanssa käyttää samaa wc:tä. On myös opetettu hyödyntämään auringon säteilyä astioiden kuivaamisessa ja desinfioimisessa.
Hankkeeseen on kuulunut paljon muutakin koulutusta ja kehittämistä, joiden tuloksina esimerkiksi vammaisten asema ja tasa-arvo ovat parantuneet merkittävästi. Mieleen on jäänyt, kuinka Lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattori Leena Laine iloitsi Kishapun kylillä koulutusten myötä syntyneistä mikrobisneksistä. Ihmiset ovat oppineet uusia kädentaitoja ja töitä. Iloa on tuottanut myös vammaisen henkilön mahdollisuus aloittaa räätälitoiminta. Kishapun kylien asukkaille on opetettu yrittäjyystaitoja ja pienlainoitusta (Village Community Bank, VICOBA). Ihmiset ovat oppineet saippuan ja kankaiden värjäyksen lisäksi vartalovoiteiden valmistusta, räätälintaitoja, mehiläistarhausta ja hunajantuotantoa sekä sienten viljelyä pimeissä sisätiloissa. Lähes puuttomalla alueella on nähty tärkeäksi alkaa valmistaa puuta säästäviä liesiä. Kurssit ovat sisältäneet myös kyläläisten voimaannuttamista heidän omien asioidensa ajamisessa ja päättämisessä paikallisviranomaisten kanssa. Vammaisten ja naisten voimaannuttaminen on osa projektia. Myös hiv- ja aids-tietoisuuden lisääminen on ollut tärkeää.
”Ihmiset kertovat lasten vatsatautien vähentyneen puhtaamman veden myötä. Osansa kiitoksista saa SODIS-menetelmä (Solar water disinfection), jossa auringon ultraviolettisäteilyn avulla puhdistetaan juomavettä kotien katoilla.”
Vaikea vuosi
Sadekausi 2011–2012 oli Kishapussa ja lähimaakunnissa Shinyangassa ja Meatussa vaikea. Vierailin useasti Kishapun, Shinyangan ja etenkin Meatun alueen seurakunnissa hiippakunnan tiimin kanssa. Näimme alueen vaikeutuvat olosuhteet ja lopulta etsimme osaltamme ruoka-apua alueelle. Kirjoitin tästä ajanjaksosta tarkemmin kirjassani Sadetta odotellessa (Suomen Lähetysseura, 2014).
Tuolloin loppuvuodesta 2011 sateet alkoivat normaalisti, mutta kesken alkaneen kasvukauden sateet loppuivat tammikuussa, kun monet viljelykasvit, kuten maissi, auringonkukka, riisi, puuvilla, bataatti, kassava ja maapähkinä olivat oraalla. Monin paikoin maissi ennätettiin menettää ennen kuin sateet alkoivat uudelleen. Seurasi hyvin kovien sateiden jakso, jolloin kuivuudesta selvinneitä kasvustoja hukkui tai rankkasateet vaurioittivat peltojen kasvustoja. Kyseinen sadekausi oli poikkeuksellisen vaikea. Monin paikoin menetettiin jopa kestävänä pidetty hirssi. Perheiden selviytymistä vaikeutti entisestään aiemmat huonot satovuodet, joiden vuoksi ei ollut varmuusvarastoja.
Vaikeat sääolosuhteet eivät koskettaneet koko Tansaniaa vaan olivat paikallisia, maakuntakohtaisia. Muualta maasta ja naapurimaista pystyttiin tuomaan alueelle maissia. Kun maissin kysyntä kasvoi, alkoi myytävän maissin hinta nousta, jopa kaksinkertaistui. Tilannetta kompensoi hieman puuvillasta saatu normaali tai kohtalainen sato, mutta kyseisenä aikana puuvillan ostohinta oli alhaalla. Kun karjaa omistavat perheet alkoivat myydä karjaeläimiä, lisääntyneen tarjonnan ja karjan heikon kunnon vuoksi karjasta maksettava hinta oli alhainen. Yhdessä nämä tekijät vaikeuttivat perheiden toimeentuloa.
Kehitysmaiden maaseudulla maataloustuotannon varassa elävien miljardien ihmisten toimeentulolle yhteisiä vaikeuksia ovat usein puutteet koulutuksessa ja viljelymaan laadussa, köyhyys, tukijärjestelmien puute ja vaikeudet selviytyä markkinatalouden ehdoilla.
Vuodet 2016–2018: Puoliaavikko vihertää
Maastoauto hurisee ja rytisee hiekkatiellä. Vähäpuinen maisema vilisee ikkunoiden ohi. Toimenkuvani on laajentunut Lähetysseuran aluetiedottajan roolilla ja olen kuvausmatkalla Kishapuun TCRS:n Shinyangan työntekijöiden Rehema Samwelin ja Oscar Rutengen kanssa. Saavumme pihapiiriin, joka eroaa muusta alueesta puumäärällään. Talon isäntä Petro Kibungu tulee esittelemään pihapiiriään.
Petro kertoo puista ja metsistä ja näyttää kahta selvästi vanhempaa akaasiaa ja kertoo istuttaneensa ne silloin, kun muutti Kishapuun. ”Täällä oli ennen metsiä, mutta isoisämme kaatoivat metsät peltojen tieltä, poltto- ja rakennuspuun saamiseksi sekä tsetste-kärpästen hävittämiseksi. Kun muutin alueelle vuonna 1968, oli alue jo paljasta” hän kertoo.
Petro kertoo, miten hän osallistui TCRS:n järjestämään koulutukseen, jossa opetettiin yksinkertainen vesipullojen avulla toimiva tihkukastelujärjestelmä. Sen myötä hän oli innostunut puista ja kertoo istuttaneensa nyt jo noin 2 800 puuta omalle maalleen. Myös naapureilla on ollut innostusta puiden istuttamiseen. Kierrämme useita taloja eri kylillä, joissa kaikissa on samaa intoa. Vaikuttaa siltä, että ihmiset haluavat nyt metsät takaisin.
Metsien palauttamisesta on ollut puhetta aikaisemminkin. Ovathan jo yksistään pitkät ruoan valmistukseen tarvittavien polttopuiden hakumatkat työläitä. Puiden istuttaminen on vaatinut ensin muiden olosuhteiden kohenemista. Oscar Rutenge kuvaa tilannetta kysymällä: ”Kuka voi kastella puuntaimia, jos juomavettäkään ei ole tarpeeksi?” Tarvitaan myös aikaa.
Vuosien varrella olen käynyt Kishapussa vain satunnaisesti, kun kehityshankkeet alueella eivät ole kuuluneet työhöni. Kahden hiippakunnan työntekijänä olen kuitenkin ajanut säännöllisesti Kishapun nurkkaa halkovaa valtatietä pitkin 160 kilometrin työmatkallani Mwanzasta Shinyangaan. Olen nähnyt automatkoillani välillä pitkät kanisterijonot tienvarren kaivolle tai vastavuoroisesti sateiden nostamat tulvat alavilla alueilla. Siinä tien varressa ei monikaan matkailija varmasti ole voinut aavistaa, millaisia muutoksia hankkeen kohdekylillä on tapahtunut. Jotain kuitenkin oli nähtävissä, kun Nyasamban kylän kohdalla tienvarteen ilmestyi uusi kyltti, jossa oli TCRS:n ja aluehallinon logojen lisäksi myös Lähetysseuran logo. Kyltissä kerrottiin alueella alkaneesta metsänpalautushankkeesta.
Ajamme alueelle, joka on entistä metsää, mutta harvojen vanhojen suurempien puiden lomassa kasvaa enemmänkin pensaikkoa. Kävelemme tällä uudella istutusalueella Kishapun aluehallinnon edustajien ja TCRS:n työntekijöiden kanssa. Alueen maatalousvirkailija Wilson K. Bikirwa kertoo ihmisten toivovan metsien palauttamisen tuovan sateet takaisin, hillitsevän tuulia sekä tarjoavan tulevaisuudessa poltto- ja rakennuspuun ohella monia hyötyjä mehiläistarhauksen mahdollistumisesta aina peltometsäviljelyyn.
Tarkoituksena on istuttaa monia puulajeja, etenkin alueen vanhoista sääoloja kestäneistä puista kerätyistä siemenistä. Mukana on myös puulajeja, jotka parantavat maaperää. Wilson kertoo nautojen ja vuohien olevan suurin uhka metsityshankkeelle ja yleensä metsän uusiutumiselle, sillä ne syövät puiden taimet. Toisaalta joidenkin akaasiapuiden siemenet itävät helpommin kuljettuaan karjan ruoansulatuselimistön läpi.
Tästä vierailusta eteenpäin teen alueelle useamman reissun. Katson ja kuvaan istutustöitä ja taimitarhaa, jossa siemenistä istutetut puuntaimet odottavat alkavaa sadekautta ja pääsyä Kishapun hedelmälliseen maaperään kasvamaan. Kuulen, että kuivimmalla kaudella taimitarhaa ylläpitävä Nyasamban kylän väki on hakenut polkupyörillä kasteluvettä pidemmänkin matkan päästä pitääkseen taimet hengissä.
Kun TCRS:n auto pysähtyy jonkin pienen kyläkeskuksen edessä, paikalle tulee joukko ihmisiä kysymään, voisivatko hekin saada puuntaimia. Puita istutetaan metsitysalueen lisäksi myös kotipihoihin. Puiden tuottamat hedelmät parantavat ruokaturvaa ja puut kaikkineen tuovat varjoa ja suojaa. On mielenkiintoista huomata, että suhde puihin on muuttunut laajemminkin.
”Kun TCRS:n auto pysähtyy jonkin pienen kyläkeskuksen edessä, paikalle tulee joukko ihmisiä kysymään, voisivatko hekin saada puuntaimia.”
Hyvät vai pahat puut?
Toukokuinen aamu aukeaa sadekauden viimeisten pilvien lomasta. Mwanzan kaupunki Victorianjärven rannalla on heräämässä hellettä enteilevään aamuun. Kävelen hiippakunnan toimistolle aloittelemaan uutta työpäivää.
Tässä kaupungissa voi aistia hyvin vahvasti sen, mitä emme Suomessa juurikaan näe: kehittyvän, modernin Afrikan. Kaupunki on kuluneiden kymmenen vuoden aikana muuttunut huomattavasti: tiet ovat parantuneet, katu- ja liikennevalot on asennettu paikoilleen, uusia rakennuksia on ilmestynyt kaupunkikuvaan, entisten pienten lähikauppojen rinnalle on valmistunut uusi monikerroksinen ostoskeskus. Palveluita on enemmän. On kahviloita, elokuvateatteri ja paljon muuta, mitä kaupunkiin muuttaessamme ei ollut edes lähialueilla.
Tansania kuten muutamat muutkin Itä-Afrikan maat elävät nyt nopean talouskasvun aikaa. Yhä useampi ihminen voi siirtyä köyhyydestä tansanialaiseen keskiluokkaan. Talouskasvu on tervetullutta, onhan kyseessä yksi maailman köyhimmistä maista. Paljon hyvää on tapahtunut. Ilmapiiri on toiveikas.
Samaan aikaan kuitenkin ilmastokriisi haastaa etenkin maaseutua. Viimeksi tammikuussa 2017 Tansanian evankelisluterilainen kirkko on lähestynyt seurakuntiaan tiedotteella, jossa kerrotaan piispainkokouksen keskustelleen meneillään olevasta kuivuudesta ja jossa annetaan sen pohjalta suosituksia seurakunnille. Esimerkiksi Kishapun alueella tuo sadekausi antoi sadetta vain 394 millimetriä ja sadepäiviä oli 27. Joulukuussa, jolloin perinteisesti kylvötöiden olisi pitänyt alkaa, oli satanut vain neljänä päivänä ja tammikuussa viitenä päivänä. Tilanne on ollut vaikea.
Kirkon tiedotteen on allekirjoittanut johtava piispa Fredrick Shoo, joka tunnetaan myös lempinimellä ”puupiispa”. Hän on yksi puiden ja metsien puolestapuhuja. Kilimanjaron seudulta kotoisin oleva piispa on seurannut, miten ympäristössä on tapahtunut muutoksia, ja on halunnut vaikuttaa asiaan. Hän on esimerkiksi ohjeistanut hiippakuntansa rippikouluja, että jokaisen rippikoululaisen tulisi istuttaa puita rippikoulun aikana.
Niin aluehallinto kuin valtiovalta ovat kiinnittäneet laajempaakin huomiota puiden istuttamiseen ja kasvavien puiden kaatamisen vähentämiseen. Asia ei ole kokonaan uusi. Jo Tansanian ensimmäinen presidentti Julius Nyerere opetti: ”Kaada puu, istuta puu.” Toimistoaamu Mwanzassa alkaa joka-aamuiseen tapaan hiippakunnan työyhteisön aamuhartaudella. Vetovuorossa on Victorianjärven itäisen hiippakunnan piispa Andrew Petro Gulle. Yllätyn, kun piispa alkaa puhua Kishapun alueen puista ja kadonneista metsistä:
”Alueellamme vanhat paikannimet kertovat, että täällä on aiemmin ollut suuria metsiä ja niissä eläviä suuria ja pieniä eläimiä, kuten leopardeja, hyeenoja, puhveleita, leijonia ja niin edelleen.
Esimerkiksi Kishapussa on kylä, jonka nimi on Shagihilu. Se kertoo, että alueella on ollut paljon leijonia, ja paikan nimi tarkoittaa, että päivän työt, ’jauhojen jauhaminen’, tuli lopettaa ajoissa, ettei tullut ongelmia leijonien kanssa. Mwanzan läänin puolella on N’gwamashimba eli ’leijona-alue’
Simiyussa puolestaan on Imalaseko, joka nimenä kehottaa olemaan illalla ajoissa kotona, koska villieläimet kulkevat hämärässä. Kishapussa Ng’wamadulu tarkoittaa ’seepra-aluetta’.
Nykyisin tilanne noilla alueilla on hyvin toisenlainen. Alueet ovat ennemminkin puoliaavikkoa, eikä eläimiä näy. Puut kaadettiin maanviljelyksen vuoksi ja haitallisten hyönteisten [tsetse-kärpästen] hävittämiseksi. Nyt on aika alkaa huolehtia maastamme uudelleen ja antaa puiden kasvaa.”
Piispa kertoo myös ilmasta ja siitä, miten hän uskoo, että puita istuttamalla alueen ilmasto voi kohentua, maa alkaa jälleen saada sateita ja sen myötä ihmiset saada paremmin ruokaa ja muita maan antimia. Samaa toiveikkuutta olen tavannut myös Kishapussa. ”Istutamme puita, jotta sateet tulisivat takaisin.”
Vanhat kannot
Keskustelemme Jyri Kemppaisen kanssa hankkeesta. Jyri kertoo sen olleen pitkän ja siksi myös tuloksia syntyneen. Usein hankkeiden pituus on esimerkiksi kolme vuotta. Siinä ajassa ehkä saadaan vasta hyväksyntä sille, että asioita aletaan tehdä. Etenkin muutokset asenteissa vaativat paljon aikaa. Hankkeen onnistumiseen on auttanut myös se, että valtio ja maakuntahallinto ovat olleet siinä mukana tarjoten muun muassa kouluttajia. Valtio on jopa rahoittanut hankkeeseen kaksi työntekijää. Myös TCRS:n toimintatapa kouluttaa kylille kouluttajia, ”animaattoreita”, on luonut hankkeeseen vahvan pohjan. Vaikka hanke loppuisi, kotikylissään asuvat osaajat olisivat yhä läsnä.
Tasa-arvoa puolestaan tukee se, että alusta asti kyliltä on kutsuttu koulutettaviksi kouluttajiksi aina kaksi miestä ja kaksi naista. Naisten asema onkin parantunut huomattavasti. Jos aluksi lähinnä miehet olivat äänessä kokouksissa ja naiset sivustaseuraajien asemassa, ovat naiset voimaantuneet, ja heidän osuutensa ja osallistumisensa eri ryhmissä on nyt huomattava. Alueella perinteinen perheiden sisäinen työnjako on se, että mies hoitaa kodin ulkopuoliset asiat ja nainen kotiin liittyvät asiat. Miesten asennemuutokseen on vaikuttanut se, kun he ovat huomanneet, ettei heidän tarvitsekaan hoitaa yksin koko perheen taloutta vaan naisten aseman koheneminen on koko perheen etu.
Naisten voimaantumiselle mutta laajemminkin monelle hankkeessa syntyneelle hyvälle tulokselle on yksi avaintekijä ollut aika. Pystyäkseen kohentamaan elinolojaan ihmiset tarvitsevat siihen myös aikaa. Kun aiemmin vedenhakuun meni jopa kokonainen päivä ja viikossa useampia päiviä, tarjosi vesipisteiden saanti kylien keskustoihin mahdollisuuden muutokseen. Veden hakuun käytetty aika oli ollut pois esimerkiksi viljelytöistä. Vapautunut aika ja koulutukset innostivat pienyrittäjyyteen. Kun koteihin saatiin valoja, oli myös iltaisin aikaa enemmän käytettävissä niin läksyihin kuin käsitöihin. Kotitarvepuiden kasvattaminen ja puuta säästävät liedet ovat myös vapauttaneet aikaa. Metsän hyötyjen näkeminen on auttanut asennemuutokseen, ja niin sanottu vanha ”metsäviha” on vähentynyt. Puiden istutukset ja erilaiset TCRS:n järjestämät koulutukset Kishapussa ovat jatkuneet.
”Pystyäkseen kohentamaan elinolojaan ihmiset tarvitsevat siihen myös aikaa. Kun aiemmin vedenhakuun meni jopa kokonainen päivä ja viikossa useampia päiviä, tarjosi vesipisteiden saanti kylien keskustoihin mahdollisuuden muutokseen. Veden hakuun käytetty aika oli ollut pois esimerkiksi viljelytöistä.”
Joukko Nyasamban ihmisiä istuttaa puita. Maahan merkataan paikat istutuskuopille, osa kaivaa kuokilla kuopat ja toiset istuttavat puuntaimet paikoilleen. Vaikka on ollut vaikeampaakin säätä välissä, merkittävä osa etenkin akaasioiden taimista on selvinnyt hengissä.
Oscar Rutenge kertoo yllätyksestä, jonka puiden istuttajat ovat kokeneet. Kun istutusalueella kiellettiin karjan laiduntaminen, ovat alueen vanhat kannotkin ”heränneet henkiin”. Kuolleilta näyttäneet kannot ovat elinvoimaisia, mutta karja oli aiemmin syönyt versot. Kasvavien puiden määrä on siten suurempi, kuin pelkillä istutuksilla on saatu aikaan. Täällä on nyt toivoa ilmassa.
Teksti: Mikko Pyhtilä
Tämä artikkeli on julkaistu kirjassa Miten pärjätä ilmastokriisissä? Tositarinoita maailman köyhimmistä maista. Kirjaa on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. Kirja on ilmainen, ja sitä voi tilata osoitteesta basaari@suomenlahetysseura.fi. Kirjan voi myös lukea sähköisesti: lue kirja tästä (pdf).
Lähteet
FAO (2010). Global forest recources assessment 2010. Country report. United republic of Tanzania. http://www.fao.org/docrep/013/al657E/al657E.pdf. Luettu 24.6.2016.
Folke, C. (2013). Maapallon kantokyky ja ihmisen luontoyhteys. Teoksessa Worldwatch-instituutti: Maailman tila 2013. Onko liian myöhäistä?, s. 35–43. Gaudeamus, Helsinki.
Kishapu District Counsil (2014 ja 2017). Rainfall data for 5 years 2007/08–2013/14 sekä 2017. Kishapu District, Counsil, moniste. 1 s.
Käyhkö, J. (2010). Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat. Luonnonvarat. Teoksessa Gustafsson, J. & Juslin, L. (toim.): Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat. Uhkakuvista yhteistyöhön. 2010. Turku, Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea. Turun Yliopisto, verkkomateriaali. https://moodle.utu.fi/mod/folder/view.php?id=302855 Luettu 1.6.2016.
Nierenberg, D. (2013). Ruokaa ja ratkaisuja maataloudesta. Teoksessa Worldwatch-instituutti: Maailman tila 2013. Onko liian myöhäistä?, s. 150–159. Gaudeamus, Helsinki.
Raworth, K. (2013). Turvalliset ja oikeudenmukaiset rajat ihmiskunnalle. Teoksessa Worldwatchinstituutti: Maailman tila 2013. Onko liian myöhäistä?, s. 44–54. Gaudeamus, Helsinki.
Rönkä, M. (2010). Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat. Ilmastonmuutos. Teksti pohjautuu Esko Kuusiston alkuperäistekstiin aiemmissa laitoksissa. Teoksessa Gustafsson, J. & Juslin, L. (toim.): Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat. Uhkakuvista yhteistyöhön. 2010. Turku, Koulutus ja kehittämiskeskus Brahea. Turun Yliopisto, verkkomateriaali. https://moodle.utu.fi/mod/folder/view.php?id=302855. Luettu 8.6.2016.
Springmann, M., Godfray, H., Rayner, M. & Scarborough, P. (2016). Analysis and valuation of health and climate change cobenefits of dietary change. –PNAS 113:4146–4151. Trading Economics (2016). Tanzania GDP Annual Growth Rate 2002-2016. http://www.tradingeconomics.com/tanzania/gdp-growth-annual. Luettu 28.6.2016.
UNOCHA (2016). El Niño in East Africa. http://www.unocha.org/el-nino-east-africa. Luettu 16.6.2016.
Vuorisalo, T. (2010). Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat. Väestönkasvu. Teoksessa Gustafsson, J. & Juslin, L. (toim.): Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat. Uhkakuvista yhteistyöhön. 2010. Turku, Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea. Turun Yliopisto, verkkomateriaali. https://moodle.utu.fi/ mod/folder/view.php?id=302855. Luettu 8.6.2016.
Walls, M. & Puhakka, M. (2010). Luonnon monimuotoisuus. Teoksessa Gustafsson, J. & Juslin, L. (toim.): Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat. Uhkakuvista yhteistyöhön. 2010. Turku, Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea. Turun Yliopisto, verkkomateriaali. https://moodle.utu.fi/mod/folder/view.php?id=302855. Luettu 8.6.2016. WHO (2016).
Diabetes country profiles 2016. United Republic of Tanzania. http://www.who.int/diabetes/country-profiles/tza_en.pdf. Luettu 20.6.2016.
World Population Review (2016). Tanzania population 2016. http://worldpopulationreview.com/countries/tanzania-population/. Luettu 24.6.2016.
