Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Senegalilaiset nuoret: Tällainen on minun kirkkoni

Mitä Senegalin luterilaisen kirkon lapset ja nuoret ajattelevat kirkostaan? Millaisena he näkevät sen tulevaisuuden?

Etualalla nainen on ottamassa selfie kuvaa. Taustalla näkyy eri ikäisiä ihmisiä istumassa ja kyykyssä.
Takarivissä kaksostytöt Myriam Awa ja Léa Adama, Elisabeth ja Sophie. Sylissä Elisabeth Dioma ja Prospère. Lattialla kyykyssä Anna-Lena Särs ja Lazare Diène. Kuvaa ottamassa Heli Vuohelainen.

Vierailimme Anna-Lena Särsin kanssa Fatickissa asuvan perheen luona ja kysyimme, mitä kirkostaan ajattelevat perheen lapset: 21-vuotias Sophie, 16-vuotias Elisabeth, 15-vuotiaat Léa Adama ja Myriam Awa, 12-vuotias Lazare Diène, 8-vuotias Prospère ja 4-vuotias Elisabeth Dioma.

Jumalanpalveluksiin osallistuminen, pyhäkoulu ja kuoro ovat koko perheen arkea.

”Olemme kaikki olleet mukana kirkon pyhäkoulussa 12–13-vuotiaaksi asti siitä alkaen, kun olemme osanneet puhua”, Sophie kertoo.

Kaikki perheen nuoret laulavat seurakuntansa kuorossa. Kuoro on mukana jumalanpalvelusten lisäksi häissä, hautajaisissa ja muissa tapahtumissa. Kauden lopussa kuorolaiset tekevät retken.

”Viimeksi kävimme meren rannalla uimassa”, nuoret muistelevat.

Lehden kansikuva, jossa tytöt seisovat ulkona vaalean portin edessä.
Lähetyssanomien 3/2025 kansikuva. Kuvassa ovat Elisabeth (vas.), Myriam Awa, Léa Adama, Sophie ja Elisabeth Dioma kotitalonsa edustalla. Sophie ei enää asu arkisin kotona, sillä hän opiskelee yliopistossa teknisiä aineita.

He kaipaavat kirkkoonsa lisää toimintaa nuorille.

”Olemme tyytyväisiä siitä mitä kaikkea jo on, mutta olisi kiva, jos olisi muutakin. Koko kirkon yhteisiä nuortenleirejä saisi olla enemmän ja partiotoimintaa myös”, Sophie pohtii muiden nyökytellessä.

”Meillä on kerran vuodessa leiri, mutta haluaisimme niitä lisää”, Myriam Awa jatkaa.

Kun pyydän nuoria pohtimaan kirkkonsa tulevaisuutta 50 vuoden päähän, tehtävä ei ole helppo. Anna-Lena muistuttaa minulle, että senegalilaiset eivät muutenkaan pohdi niin paljon tulevaisuutta kuin suomalaiset.

”Kirkkomme on varmaan jonkin verran isompi ja kirkkorakennus kauniimpi”, perheen pojat pohtivat.

”Toivottavasti silloin on enemmän lasten tapahtumia”, joku tytöistä lisää.

Nuoret pohtivat, että tulevaisuudessa he ehkä ottavat itselleen vastuuta kirkon toiminnasta. Esimerkiksi Myriam Awa haluaa toimia pyhäkoulunopettajana.

Lopuksi juttelemme vielä Senegalin ainutlaatuisesta uskontodialogista, joka ulottuu myös lasten ja nuorten elämään. Nuoret ovat ystäviä keskenään riippumatta siitä, ovatko he muslimeja tai kristittyjä eri kirkkokunnista. Eri uskonnoista tulevien nuorten kesken puhutaan avoimesti Jumalasta ja muista uskontoon liittyvistä asioista.

Teksti: Heli Vuohelainen

 

Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomissa 3/2025.

Nyt kun olet täällä…

…meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan erilaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme maailmalla ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.

Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat. Samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä, jota tehdään syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa maailman köyhimmissä maissa.

Tilaa Lähetyssanomat