Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Sama Azar innostui diakoniatyön mahdollisuuksista

”Saksalaiset diakonit aloittivat aikoinaan kirkossamme tyttöjen opetuksen ja muuttivat naisten ja tyttöjen asemaa kulttuurissa”, Sama Azar sai selville tutkiessaan historiaa diakoniakorkeakoulun esitelmää varten. Kuva Maija Haapio

Sama Azar on aloittanut tänä syksynä diakoniaopinnot Saksassa. Hän palaa innosta päästä kehittämään oman kirkkonsa, Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyötä. ­– Diakonia jakaa mielipiteitä kirkossamme, hän toteaa.

Ekumenian idea kirkastui

– Olen tehnyt esitelmän diakonian historiasta omassa kirkossani, kertoo Sama Azar, joka aloitti lokakuun alussa opintonsa diakoniakorkeakoulussa Bielefeldissä, Saksassa.

Hän sai myös osallistua Suomen Lähetysseuran lähettämänä Genevessä 22.-26.9. pidettyyn ekumeenista diakoniaa ja kestävää kehitystä käsittelevään seminaariin.

– Se, mitä ekumeenisuus tarkoittaa, selkeytyi minulle seminaarin aikana. Opin paljon siitä, miten ekumeeniset järjestöt tekevät yhteistyötä ja toimivat kirkkojen vahvistamiseksi, Sama sanoo.

– Pidän tällaista toimintaa tärkeänä. Olen ylpeä siitä, että voimme olla osa yhteistä ekumeenista perhettä.

– Valitettavasti diakonian osuus jäi seminaarissa turhan vähäiseksi. Kolme vuotta kestävissä opinnoissani haluan päästä syvemmälle siihen, mitä diakonia tarkoittaa ja oppia, mitä se käytännössä seurakunnan tasolla voi merkitä.

Diakonia kulkee perheessä

Miten Sama päätyi opiskelemaan diakoniaa?

– Viimeisenä kouluvuonna en tiennyt vielä tulevasta, mutta isäni kannustus ja isoisän esimerkki diakoniatyöntekijänä viitoittivat suuntaa. Tämä taitaa olla syvällä perheessämme. Kun tutustuin opintoihin ja niiden sisältöihin, kiinnostuin lisää.

Saman isä on Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Sani Ibrahim Azar. Diakoniatyön kehittämiselle on siis kirkon johdossa vahva tuki.

– Diakonian asia jakaa mielipiteitä, Sama toteaa. Ihmiset kysyvät, miksi tarvitsemme diakoneja, kun meillä on pappeja. Diakoniaa ei tunneta, vaikka omassa kirkossammekin sen historia näkyy.

– Diakoninen työ kirkossamme käynnistyi kahden saksalaisen diakonin myötä. He opettivat tyttöjä ja rakensivat koulun. Samalla he muuttivat naisten ja tyttöjen asemaan liittyvää kulttuuria, Sama tietää kouluesitelmäänsä perustuen.

Sama Azar (vas.) tapasi Jerusalemissa Maija Haapion, joka on valmistumassa sosionomi-diakoniksi. Maija tekee loppuharjoitteluaan Suomen Lähetysseuran Israelin ja Palestiinan -työssä. ”Löydä oma tapasi olla diakoni ja ole oma itsesi”, hän rohkaisee Samaa. Kuva Iina Matikainen

Tärkeintä olla avoin

Eläväinen ja opinnostaan innoissaan oleva Sama hiljenee toviksi, kun Felm Volunteer Maija Haapio tuo esille omia kokemuksiaan diakoniaopinnoista ja ammattiin kasvamisesta.

Maija tekee loppuharjoitteluaan Suomen Lähetysseuran Israelin ja Palestiinan -työssä. Hän valmistuu joulukuussa sosionomi-diakoniksi Diakonia-ammattikorkeakoulusta, Helsingistä. ­

– Tärkeintä on olla avoin. Opit monia uusia asioita, joista sinulla ei ole vielä tietoa, ja voin sanoa, että opintojesi jälkeen tulet eri ihmisenä takaisin, Maija sanoo.

– Opintoihin sisältyy asioita, joiden avulla opit paljon itsestäsi. Opit diakonian moninaisuudesta ja tapaat ihmisiä, joilla on erilaisia lahjoja diakonina toimimiseen.

– Löydä oma tapasi olla diakoni ja ole oma itsesi. Äläkä unohda levätä ja huolehtia hyvinvoinnistasi.

Näkymiä muualle maailmaan

Sama Azarilla on mahdollisuus oppia diakoniakorkeakoulussa diakoniasta eri puolella maailmaa, sillä opiskelijaryhmä on kansainvälinen. Sitä, minkälaiseksi diakoniatyö Jordanian ja Pyhän maan kirkossa muotoutuu, on mielenkiintoista seurata pidemmällä aikavälillä.

Siitä, mitä Samalla on tuotavana kirkkoonsa ensimmäisen lukukauden jälkeen, kuulemme hänen palatessaan kotiin joululomalle.

Iina Matikainen, Suomen Lähetysseuran tiedottaja Israelissa ja Palestiinassa