Kansanmurha, hyökkäyssota, maailman pahimpaan humanitaariseen kriisiin ajautunut sisällissota. Kolmella mantereella levinneet, väkivaltaisiksi eskaloituneet Z-sukupolven mielenosoitukset ja vallankumoukset. Ympäri maailmaa tuhoa aiheuttavat maanjäristykset, hurrikaanit, taifuunit, tulvat, maavyöryt ja metsäpalot. Kaikki tämä on tapahtunut kuluneen vuoden aikana samaan aikaan, kun globaalit rahoitusleikkaukset uhkaavat avustusjärjestelmän toimintakykyä. Puhe rauhasta tai toivosta tuntuu helposti utopistiselta.
Apokalyptiselta tuntuvassa ajassa toivon on oltava kriittistä. Näin totesi Zürichin turvallisuustutkimuskeskuksen vanhempi tutkija Julia Palmiano Federer, yksi Tampere Peace Dayn pääpuhujista.
”Kriittinen toivo ei ole naiivia uskoa parempaan huomiseen, vaan kykyä katsoa monikerroksista polykriisiä avoimin silmin ja toimia silti”, Federer kertoi.
Kriittinen toivo tarkoittaa sitä, että ongelmat nähdään kirkkaasti, mutta lamaantumisen sijaan etsitään yhdessä tapoja ylläpitää toivoa ja rakentaa rauhaa.
Tampere Peace Day kokosi nyt kolmatta kertaa yhteen rauhantyön, tutkimuksen ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita keskustelemaan rauhasta aikana, jolloin militarisaatio ja autoritarismi kaventavat rauhantyön tilaa. Tapahtuma järjestettiin Tampereen yliopistolla yhteistyössä Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRIn, Suomen Lähetysseuran, Kirkon Ulkomaanavun sekä CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationin kanssa.
Kapenevassa toimitilassa on tehtävä yhteistyötä
Humanitaarisen avun ja rauhanrakentamisen rajapinnoilla kytee jännitteitä. Pääsy konfliktialueille on vaikeutunut, toimijoiden liikkumatilaa rajoitetaan ja avun politisoituminen lisääntyy. Samalla tarve yhteisöjen turvallisuutta ja resilienssiä vahvistaville rauhanrakentamisen menetelmille kasvaa.
Avun ja sovinnon tuolle puolen: humanitaarisen työn ja rauhantyön vahvistaminen kapenevassa toimintatilassa nimisessä pienryhmässä tarkasteltiin, miten humanitaariset ja rauhantoimijat voivat yhdistää osaamistaan siviilien suojelemiseksi ja pitkäjänteisen rauhan edistämiseksi nyt, kun järjestöjen toimintatila supistuu ja koko järjestelmää koetellaan.
Lähetysseuran humanitaarisen työn asiantuntija Riina Isotalon mukaan humanitaarisen työn ja rauhantyön ympärillä elää yhä sitkeitä stereotypioita. Monet valtiotoimijat suhtautuvat nykyään humanitaariseen työhön epäluuloisesti ja jopa vihamielisesti.
Isotalo muistutti, että käytännössä humanitaarinen ja rauhantyö kietoutuvat toisiinsa ja tarvitsevat toistensa osaamista. Humanitaarinen työ vastaa akuuttiin hätään. Rauhantyö pyrkii varmistamaan, ettei hätä ala alusta. Käytännössä ne kuitenkin lomittuvat: ilman humanitaarista apua ihmisillä ei ole turvallista arkea, ja ilman rauhantyötä apua joudutaan antamaan uudelleen ja uudelleen.
Lähetysseuran rauhantyön keskiössä on ajatus siitä, ettei rauhaa voida tuoda ulkoa. Paikalliset rauhanrakentajat, esimerkiksi kirkot tai muut uskonnolliset toimijat, kansalaisyhteiskunnan toimijat tai yhteisöt johtavat itse työn suunnittelua ja toimeenpanoa. Lähetysseura tukee rauhantyötä tekevien kumppanien työtä Myanmarissa, Kolumbiassa, Zimbabwessa, Etiopiassa sekä Israelissa ja Palestiinassa. Työssä korostuvat dialogiprosessit yhteiskunnan eri tasoilla, psykososiaalisen tuen vahvistaminen osana rauhantyötä, rauhankasvatus sekä sen varmistaminen, että myös naiset, nuoret ja vammaiset henkilöt osallistuvat rauhantyöhön omissa yhteisöissään ja yhteiskunnissaan. Lisäksi Lähetysseura kehittää yhdessä kumppanien kanssa niin sanottua neksus-lähestymistä, missä humanitaarinen työ, kehitysyhteistyö ja rauhantyö linkittyvät toisiinsa.
Aseeton rauhanturvaaminen tapahtuu siviilien lähtökohdista käsin
Felicity Gray on Nonviolent Peaceforce järjestön globaalin vaikuttamistyön johtaja ja aseettoman rauhanturvaamisen asiantuntija. Gray osallistui Tampere Peace Dayhin Lähetysseuran kutsumana asiantuntijana.
Gray korosti, että siviilien suojelu alkaa heidän omista keinoistaan selviytyä väkivallan keskellä. Aseeton suojelutyö ja rauhanrakentaminen kulkevat käsi kädessä, jopa intensiivisissä konflikteissa kuten Ukrainassa. Kun toimintatila kapenee, rauha syntyy konkreettisista, yhteisöjen omista ratkaisuista.
Gray nosti esiin myös uskonnollisten yhteisöjen merkityksen. Uskonyhteisöt voivat toimia luonnollisina verkostoina, joihin aseeton suojelu ja rauhantyö ankkuroituvat myös kriisien keskellä.
”Monissa maissa väkivallattoman suojelun lähtökohdat löytyvät uskonnosta ja seurakuntaelämästä. Uskonnolliset yhteisöt tarjoavat yhteisön johtajuusrakenteet ja tilan, jossa ihmiset jo valmiiksi käsittelevät arjen vaikeuksia yhdessä”.
Gray on tutkimuksessaan käsitellyt kansainvälisen apujärjestelmän uudistamisvaatimuksia ja rahoitusta. Tampereella kävi selväksi, että monet toimijat kilpailevat samoista resursseista. Tunnelma oli siitä huolimatta yhteistyöorientoitunut.
Kriittiselle toivolle on tilaa, sillä avuntarve ei maailmasta katoa. Keskeistä on, että työtä tehdään yhdessä ja että paikalliset yhteisöt ovat rauhan rakentamisen keskiössä.
Teksti ja kuvat: Linda Juntunen
