Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Rakkautta koronan aikaan

Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson
Kuva Sami Mannerheimo

Tätä pääkirjoitusta kirjoittaessani toimenpiteitä koronaviruksen etenemisen hidastamiseksi on tehostettu. Tämän takia Lahden Lähetysjuhlia ei voida järjestää suunnitellulla tavalla. Lukiessasi tätä  tilanne on jälleen kehittynyt. Se, mikä oli uutinen maaliskuussa, näyttää pian auttamattomasti vanhentuneelta.

Tilanne ajankohtaistaa kysymyksen henkisestä kestävyydestä. Miten elämme näkymättömän viruksen tuottaman epävarmuuden ja pelon kanssa? Miten käyttäydymme toisiamme kohtaan kriisitilanteessa?

Oman ja läheisten terveyden turvaaminen on jokaiselle tärkeää. Viranomaisten on tehtävä voitavansa turvallisuuden ylläpitämiseksi. Ohjeiden noudattaminen kuuluu lähimmäisenrakkauteen. Ohjeiden kautta olemme osaltamme välttämässä tilanteen pahentumista.

Pelko voi kuitenkin ajaa toimintatapoihin, joissa lähimmäinen unohtuu. Jeesus sanoi ohjelmanjulistuksessaan (Luukas 4), että hän on tullut antamaan vangituille heidän vapautensa. Esimerkkinä hän käytti lepraa sairastavaa ulkomaalaista. Lepra luokiteltiin tarttuvaksi ja vaaralliseksi taudiksi, ja sen leviämisen estämiseksi laissa oli tarkat karanteeni- ja seurantakriteerit.

Yhteisöä suojaavat, tarttuvaa tautia koskevat pykälät johtivat kuitenkin myös siihen, että muut eivät kantaneet vastuuta heikoista. Spitaaliset jätettiin heitteille. Kun koronaepidemiassa puhumme riskiryhmiin kuuluvista ja heidän suojelemisestaan, täytyy muistaa, että vielä suurempi tarve on muistaa heitä ja välittää heistä. Suojeleminen ei saa johtaa tuskan ja yksinäisyyden kasvamiseen.

Lähetyskutsuun kuuluu ihmisarvon puolustaminen, etenkin silloin, kun ihminen on heikoimmillaan. Samalla kun käymme Suomessa taistelua koronaa vastaan, Lähetysseuran ja meidän kumppaneidemme työ kaikista haavoittuvaisempien kanssa jatkuu kansainvälisesti – mutta haasteellisemmassa ympäristössä. Toivon, että jaksamme vielä rukoilla työn puolesta ja tukea sitä.

Rolf Steffansson, Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja

Blogi julkaistaan Lähetyssanomien pääkirjoituksena 1.4. ilmestyvässä numerossa 3/2020.

Nyt kun olet täällä…

… meillä on pieni pyyntö.  Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.

Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa. Tästä pääset tilaussivulle.