”On ajankuva, että päätelmistä jouduttiin äänestämään. Toisaalta on huomionarvoista, että lopulta vain Yhdysvallat äänesti päätelmiä vastaan. Neuvotteluprosessi oli tänä vuonna erityisen vaikea. Monet keskeiset asiat, kuten seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin liittyvät asiat, synnyttivät jakolinjoja. Prosessi heijastelee laajemmin globaalia ihmisoikeuksien vastaista liikehdintää”, sanoo Lähetysseuran vaikuttamistyön asiantuntija Roosa Rantala.
Yhdysvaltain nykyhallinto jatkoi pyrkimyksiä rajoittaa naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien toteutumista neuvotteluprosessin aikana. Yhdysvaltojen toimintaa pidetään osana laajempaa diplomaattista kampanjaa sääntöperustaisen maailmanjärjestyksen ja yhteistyön heikentämiseksi. Yhdysvallat on viime vuosina vetäytynyt useista YK:n toimistoista ja virastoista.
”Tänä vuonna osa kansalaisyhteiskunnan edustajista ei päässyt paikalle New Yorkiin, koska he eivät saaneet viisumia. Ongelmia on ollut aiemminkin, mutta nyt viisumeja evätään henkilöiltä, joilla aiemmin ei ole ollut ongelmia. Osa kansalaisyhteiskunnan toimijoista myös boikotoi matkustamista Yhdysvaltoihin. Myös kansalaisyhteiskunnan vähenevät resurssit rajoittavat osallistumismahdollisuuksia”, Rantala sanoo.
Vaikka neuvottelut olivat vaikeat, Rantala pitää loppupäätelmien hyväksymistä myönteisenä.
”Lopputulos on torjuntavoitto. Se osoittaa, että naisten ja tyttöjen oikeuksista ja oikeuden toteutumisesta halutaan edelleen neuvotella ja sitoutua yhteisiin edistysaskeliin – myös aikana, jolloin kansainvälinen ilmapiiri on monella saralla jännittynyt. Loppupäätelmät muodostavat yhteisen sitoumuksen vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia oikeusjärjestelmissä sekä tukea tasa-arvoisia rakenteita paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Samalla on tunnustettava, että tehtävää on yhä paljon.”
Tämän vuoden istunnon teema keskittyy naisten ja tyttöjen oikeussuojan saatavuuden vahvistamiseen, mukaan lukien yhdenvertaisten ja saavutettavien oikeusjärjestelmien edistäminen sekä syrjivien lakien ja käytäntöjen purkaminen. Muita teemoja ovat naisten osallistuminen päätöksentekoon ja julkiseen elämään sekä naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan poistaminen.
Istunnossa korostettiin, että maailmanlaajuisesti naisilla on edelleen keskimäärin vain noin 64 prosenttia miesten oikeudellisista oikeuksista ja kiireellisiä toimenpiteitä tarvitaan erityisesti oikeusjärjestelmien saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi.
YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan istunto jatkuu New Yorkissa 19. maaliskuuta saakka. Suomen Lähetysseura on mukana järjestämässä sivutapahtumaa Faiths in MultiStakeholder Partnerships: The Tipping Point in Women’s and Girls’ Access to Justice in Armed Conflict, jossa pohditaan, miten uskontopohjaisten ja sekulaarien toimijoiden kumppanuudet voivat vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeussuojaa konflikteissa.
