Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Palestiinan maratonilla puolustettiin liikkumisvapautta

Kuva: Mari Parkkinen
Kuva: Mari Parkkinen

Neljättä kertaa järjestetty Palestiinan maraton juostiin 1.4.2016 Betlehemissä Länsirannalla. Maratonille osallistui 4300 juoksijaa 64 eri maasta. Myös Lähetysseuralla oli tapahtumassa mukana oma 16 hengen maratonryhmä.

– Maraton sujui hienosti, ja koko suomalaisten porukka selvisi erittäin hyvin, vaikka reitti oli melko haastava, iloitsi matkanjohtaja Minna Saarnivaara, Lähetysseuran vaikuttamistyön erityisasiantuntija.

Palestiinan maratonilla halutaan kiinnittää kansainvälistä huomiota liikkumisvapauteen. Israelin rakennuttama muuri estää palestiinalaisia liikkumasta vapaasti Länsirannalla. Tämä vaikeuttaa palestiinalaisten työssäkäyntiä ja pääsyä omille viljelmille, sairaaloihin ja kouluun.

Tänä vuonna maratonilla oli mukana yli 50 liikuntarajoitteista nuorta ja aikuista, jotka halusivat muistuttaa esteettömyyden olevan myös liikkumisen vapautta. Myös naiset ovat ottaneet maratonin omakseen. Tänä vuonna naisjuoksijoita oli jo 45 prosenttia kaikista juoksijoista. Erityisesti palestiinalaisnaisten osallistuminen on lisääntynyt.

Jordanian ja pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan muistuttaa, että kansainvälinen yhteisö voi vaikuttaa palestiinalaisten tilanteeseen. Hän pitää maratonia tärkeänä viestinä maailmalle.

– Maratonin viestin on, että tämä maa tarvitsee oikeudenmukaisuutta niin, että molemmat kansat voisivat elää täällä yhdessä ja rauhassa. Konflikti ei ole vain paikallinen asia, vaan kansainvälinen. Juoksijat näkevät, että täällä eletään edelleen, eikä tämä ole vain historiallinen Jeesuksen syntymäpaikka, piispa sanoo.