Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Namibian kirkko tarvitsee pappeja: “Viiteen vuoteen ketään ei ole vihitty papiksi”

Namibian kirkon pääsihteeri Johannes Haufiku toivoo kirkon saavan pian uuden piispan ja lisää koulutettuja pappeja. Korona tappoi monia kirkon johtohahmoista.

Namibian kirkon pääsihteeri Johannes Haufiku.
Johannes Haufiku

Mistä kolmesta asiasta olet kiitollinen kirkossasi?

Meillä on vahva usko, toivo ja rohkeus. Teemme hyvää diakoniatyötä. Olen ylpeä siitä, miten autamme toinen toisiamme sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Kolmanneksi täytyy mainita kirkon rakenteiden vahvistuminen: kirjoitimme juuri viisivuotissuunnitelman. Se oli ensimmäinen työni pääsihteerin roolissa.

Nimeä kolme haastetta, jotka kirkollasi on juuri nyt?

Viiteen vuoteen ketään ei ole vihitty papiksi. Kirkolla ei mene hyvin ilman toimivaa pappiskoulutusta. Paulinumin pappisseminaari Windhoekissa on jaettu Namibian toisen luterilaisen kirkon kanssa, mutta kustannusten kattamisessa on ongelmia. Opetusohjelmaan pitäisi mielestäni lisätä myös johtajuutta.

Toinen haaste on, että korona tappoi monta kirkon johtohahmoa, ja nyt elämme johtajuustyhjiössä. Kirkollamme ei ole edes piispaa, mutta uusi on tarkoitus valita vuonna 2025.

Kolmas haaste on lähisuhdeväkivalta. Tein väitöskirjani väkivallasta ambokulttuurissa, ja nykyään annan pariterapiaa työni ohessa, joskus kymmeneen asti illalla. Patriarkaatti on vaarallinen järjestelmä, ja täällä se on todellisuutta.

Miten teette lähetystyötä?

Meillä on Länsi-Namibiassa paikallisia lähetystyöntekijöitä, samoin oman hiippakuntani alueella idässä, san-kansojen parissa. He saarnaavat ja pitävät rippikouluja. He voivat kastaa sairaita, mutta muut kasteet toimittaa namibialainen lähetyspappi. Viime vuonna kastettuja oli yli 200.

Vuosittaisilla lähetysjuhlilla keräämme rahaa ja vaatteita, joita voimme jakaa tarvitseville. Etenkin vanhukset ovat aktiivisia diakonia- ja lähetystapahtumissa.

Millainen haluaisit kirkkosi olevan viiden vuoden päästä?

Silloin kirkkomme on vahva ja rakenteeltaan eheä ja antaa hyvin keskusteluapua. Teemme laadukasta sosiaalityötä ja pysymme kristillisissä arvoissa. Olemme myös tasa-arvoinen kirkko. Nyt naisia on korkeissa asemissa vasta vähän.

Millainen on suhteenne Lähetysseuraan ja Suomeen?

Olen kiitollinen, että Lähetysseura toi kirkkoni tähän pisteeseen. Pioneerityönne koulutuksessa, terveydenhoidossa ja teologisessa koulutuksessa on ollut tärkeää. Toivotamme edelleen suomalaisia tervetulleeksi työskentelemään kanssamme.

Itse kävin Turun yliopistossa viiden kuukauden kurssin hiv-työhön liittyen ja huomasin, että Suomessa on myös tarvetta päivitetylle tiedolle Afrikasta.

Täällä oli kaksi Marttia, Rautanen ja Ahtisaari – ensin saimme uskon eli vapautuksen synnistä ja sitten itsenäisyyden eli vapautuksen vieraasta vallasta.

 

Namibian evankelisluterilainen kirkko

  • Kirkossa on 853 520 jäsentä (joulukuu 2022). Seurakuntia on 123.
  • Työntekijöitä on kaikkiaan 480, joista pappeja 166 ja diakoneja 24 (viimeisin, vuoden 2021 tilasto).
  • Ambo-Kavangon luterilainen kirkko rekisteröitiin vuonna 1957. Kirkon nimeksi vaihdettiin 1980-luvulla Namibian evankelisluterilainen kirkko (ELCIN). Namibiassa on kaksi muutakin luterilaista kirkkoa.
  • Ensimmäiset Lähetysseuran työntekijät saapuivat Ambomaalle heinäkuussa vuonna 1870.

Teksti: Virve Rissanen