Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Mitä kuuluu Botswanan evankelis-luterilaiselle kirkolle?

Botswanalaisista lähes 80 prosenttia on kristittyjä. Koronapandemian vaikutukset näkyvät kuitenkin yhä Botswanan evankelis-luterilaisen kirkon arjessa, erityisesti nuorten seurakuntalaisten määrän vähentymisenä.

Piispa Mothusi Letlhage.

Piispa Mothusi Letlhage, miten sinusta tuli Botswanan evankelis-luterilaisen kirkon piispa? 

Kasvoin luterilaisessa perheessä ja kiinnostuin jo nuorena papin tehtävästä. Sain Lähetysseuralta stipendin ja lähdin opiskelemaan teologiaa Namibiaan Paulinumin seminaariin.  

Nyt olen työskennellyt pappina 25 vuotta, ja piispana toimin toista kertaa. Se on haastava tehtävä, sillä velvollisuuteni on miettiä niin monen ihmisen henkisiä tarpeita. Samalla työ on motivoivaa, sillä siinä oppii ymmärtämään asioita eri näkökulmista.  

Miten Botswanan kirkko tekee lähetys- tai diakoniatyötä? 

Botswanassa kaikki ovat kuulleet hyvät uutiset – kristinuskon ilosanoman. Yli 79 prosenttia botswanalaisista on kristittyjä. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu yli 18 200 jäsentä. Kirkko ei tee evankelioivaa lähetystyötä, mutta teemme toki tavoittavaa työtä: vierailemme sairaaloissa, lahjoitamme koululaisille koulutarvikkeita ja vastasyntyneille vaatteita, papit vierailevat jakamassa ehtoollista vanhusten kotona ja niin edelleen.  

Diakonia ymmärretään Botswanassa eri seurakunnissa eri tavoilla. Toiset käsittävät sen institutionaalisena asiana: että on vain kirkon velvollisuus esimerkiksi tarjota terveyspalveluita ja porata kaivoja. Toisaalla seurakuntalaiset harjoittavat diakoniaa hoitamalla sairaita ja vierailemalla yhteisön vähävaraisten luona.  

Mitkä ovat kirkon suurimmat haasteet? 

Koronapandemia oli kirkolle todella suuri haaste, jonka vaikutukset näkyvät yhä. Menetimme koronalle monia pappeja, ja koronarajoitukset estivät hautajaisten järjestämisen. Monet seurakuntalaiset kokivat, että kirkko hylkäsi omansa, kun papit eivät päässeet hautajaisiin. Erityisesti nuoret ihmiset lakkasivat käymästä kirkossa. 

Olemme tavanneet koronalle läheisiään menettäneitä ihmisiä ja tarjonneet heille keskusteluapua. Jotkut ymmärsivät pandemian myötä, että elämä on lyhyt, ja se kannattaa käyttää hyvin, eli palvellen Jumalaa. 

Toinen suuri haaste on Botswanan valtion uusi laki, joka edellyttää kaikkien järjestöjen, myös kirkkojen, rekisteröitymistä vuosittain. Maassa on arviolta 10 000 järjestöä ja niistä vain noin 2000 saa työlään rekisteröinnin suoritettua. Voin ilokseni ilmoittaa, että Botswanan kirkko on haasteista huolimatta onnistunut rekisteröinnissä, vaikka 42 seurakunnasta vain kolme sai rekisteröityä jokaisen seurakuntalaisensa. 

Mistä asiasta olet erityisen ylpeä Botswanan kirkossa? 

Olen ylpeä siitä, miten olemme kehittäneet tätä maata ja sen terveydenhuoltoa. Kirkko omistaa yhdessä toisen luterilaisen kirkon kanssa Ramotswan kylässä olevan Bamaleten luterilaisen sairaalan, joka on palkittu erinomaisen työn sertifikaatilla. Olemme myös tarjonneet vammaisille ihmisille suunnattuja erityispalveluja Thuson kuntoutuskeskuksessa Maunissa. Lähetysseura oli mukana perustamassa kuntoutuskeskusta ja oli sen päärahoittaja. 

Olen ylpeä Toivon paikka (Tsholofelong) -työstä, jonka kautta olemme auttaneet Francistownin vähävaraisia lapsia. Botswanan evankelis-luterilaisella kirkolla on suuri vaikutus ihmisten elämään, ja kirkolla on seurakuntia eri puolilla maata. 

Miten kirkko toteuttaa teologista koulutusta Botswanassa? 

Taloudellisten haasteiden vuoksi kirkko ei tällä hetkellä tarjoa teologista koulutusta. Vuoteen 2007 saakka tarjosimme teologista koulutusta kirkon omistamassa Woodpeckerin teologisessa seminaarissa, ja joskus lähetimme opiskelijoita Tansaniaan ja Namibiaan.  

Nykyään ainoa paikka Botswanassa, jossa luterilaisen kirkon pastorit voivat kouluttautua, on Kgolaganon ekumeenisessa teologisessa oppilaitoksessa. 

Pappien sijaan olemme kouluttaneet evankelistoja piispan toimiston alaisuudessa. Evankelistat eivät kuitenkaan saa jakaa ehtoollista tai kastaa uusia seurakunnanjäseniä, joten tarvitsemme edelleen koulutettuja pappeja. 

Missä ja mistä aiheesta pidit viimeisimmän saarnasi? 

Saarnasin viime sunnuntaina Gaboronen katedraalissa Luukkaan evankeliumin 15. luvun tuhlaajapojasta, joka pyytää isältään perintöosuuttaan jo isän eläessä. Tuohon aikaan se oli hyvin poikkeuksellista ja loukkaavaa – melkein kuin olisi toivonut isänsä kuolemaa. Myös Afrikassa perinnöistä riidellään usein, vaikka meidän tulisi keskittyä uskoon ja Jumalaan. Raha voi olla huono alku monelle asialle, joten täytyy tarkkaan miettiä, minkä puolesta taistelee.