“Miina on tehokkain sotilas, joka maastamme löytyy – se ei nuku, ei syö eikä koskaan lopeta olemasta vaarallinen.” Tämä lause kuului useaan otteeseen miinaonnettomuuksista selviytyneiden ihmisten tapaamisessa Araucassa, Kolumbian läntisimmässä maakunnassa Venezuelan rajalla. Viime vuoden lopulla järjestetty tapaaminen oli osa Lähetysseuran ja Luterilaisen maailmanliiton yhteishanketta, jolla on ehkäisty miinaonnettomuuksia ja tuettu niistä selvinneitä.
Hankkeessa on puhuttu nimenomaan selviytyjistä, ei uhreista, sillä vaikka räjähdeonnettomuudet ovat silponeet ihmisten raajojen lisäksi unelmia, ovat selviytyjät pystyneet rakentamaan uuden elämän itselleen. Onnettomuuksia ja väkivaltaakin vahvempi on ollut ihmisten välinen solidaarisuus, yhteistyö ja mahdollisuus selvitä yhdessä.
Vaikka Kolumbia on ratifioinut jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen, löytyy miinoja edelleen vuosittain lisää Kolumbiasta. Punaisen ristin raportin mukaan Araucan maakunnassa oli miinaonnettomuuksia vuoden 2022 tammi-kesäkuussa 43 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan. Myös maan sisäisten pakolaisten määrä Araucassa kasvoi reilusta 700 hengestä 11 000 pakolaiseen.
“Vuoden 2016 rauhansopimuksen ajateltiin vähentävän maamiinojen määrää, mutta uusia aseellisia joukkoja on syntynyt rauhansopimuksen jälkeen taistelemaan alueiden valtaamisesta ja maamiinoja löydetään vuosi vuodelta enemmän”, kertoo Luterilaisen maailmanliiton Araucan ja Casanaren maakuntien toiminnan johtaja Lorena Acevedo.
“Maamiinat eivät välitä sopimuksista. Ne säilyvät maan alla vuosikymmeniä ja ovat hetkenä minä hyvänsä valmiita tuhoamaan viattomien elämän”, Velásquez lisää”.
Lähetysseuran tukema hanke on lisännyt kolumbialaisten tietoisuutta miinojen olemassaolosta ja siitä, miten varoa niitä arjessa. Selviytyjiä on koulutettu heidän oikeuksistaan ja heille kuuluvasta valtion tuesta, johon kuuluu mm. kriisinhallintaa, sairaalahoitoa, proteesien tarjoamista ja lainopillista tukea. Erittäin tärkeä osa hanketta on ollut myös psykososiaalinen tuki, jonka pioneerihanke on Kolumbiassa, sillä mikään muu taho ei tarjoa psykososiaalista tukea selviytyjille. Kolmantena osana hanketta on ollut selviytyjien omien yhdistysten ja instituutioiden, kuten Asodigpaz-järjestön perustaminen ja tukeminen.
Tarinan jakaminen vahvistaa
Päivälleen tasan kymmenen vuotta sitten huhtikuun alussa Maria Lucrecia lähti kävelylle Saravenan kaupungin reunamilla miehensä, kahden poikansa ja koiransa kanssa. Perhe huomasi pian maassa hylätyt, oudolta näyttävät kaapelit. Koira käveli ryhmän edelle haistelemaan outoa esinettä, kunnes yhtäkkiä räjähti.
Lucrecia heräsi räjähdyksen jälkeen ja näki miehensä makaavan maassa. Hän koitti kysyä, oliko mies kunnossa, mutta meni pian tajuttomaksi jälleen. Seuraavan kerran hän heräsi 12 päivän päästä sairaalassa.
Lucrecia menetti miehensä, yhden neljästä pojastaan ja toisen jaloistaan. Lisäksi hänen lantiostaan puuttuu palanen. Selviytymisen tie on ollut raskas, ja uusi todellisuus oli aluksi vaikea hyväksyä. Hän kertoo saavansa lapsistaan ja heidän unelmistaan eniten voimaa jatkaakseen eteenpäin.
Onnettomuuden myötä hänelle siunautui uusi perhe: hankkeen yhteydessä perustettu miinaselviytyjien Asodigpaz-kansalaisjärjestö.
“He ottivat minut kuin tyttärekseen ja ymmärsin, että emme voi jatkaa eteenpäin, jos katsomme aina vain taaksepäin. Meidän täytyy muistaa myös hymyillä. Minusta tuntuu hyvältä, kun saan kertoa tarinani, tuntuu aivan kuin vapautuisin kivusta jakamisen avulla”, lisää Lucrecia haastattelun lopuksi.
Silvotut unelmat
Guillermo Murcian koko elämä räjähti palasiksi 17 vuotta sitten, 21. marraskuuta 2005, hieman ennen kuutta aamulla. Jokainen miinaselviytyjä muistaa lähes kellon tarkkuudella oman onnettomuutensa tapahtuma-ajan, sillä onnettomuus on merkinnyt myös uuden elämän alkua.
Murcia oli 20-vuotias, kun hän astui maamiinaan viedessään lehmiä ulos maatilallaan. Hän menetti onnettomuudessa molemmat jalkansa ja hänen selkänsä ja kätensä vammautuivat osittain. Murcio vietti sairaalassa yhdeksän kuukautta, ja kokonaisuudessaan kuntoutumiseen meni noin seitsemän vuotta. Vaikeinta oli kuitenkin, että haaveet perheen maatilan jatkamisesta katosivat räjähdyksen mukana.
Paras lääke ulos masennuksesta löytyi muista ihmisistä. Kuntoutumisen jälkeen Murcio tutustui muihin selviytyjiin. Kohdatessaan vielä rajummin vammautuneita ihmisiä hän ymmärsi, että hänellä oli lopulta ollut onnea. Monen yrityksen jälkeen vihdoin vuonna 2014 selviytyjät perustivat oman järjestönsä, Asodigpazin, joka koostuu noin 70 selviytyjästä.
“Yhdistyksemme on kuin silta kuoleman ja elämän välillä. Se kutsuu ymmärtämään, että elämä ei lopu onnettomuuteen – kaikesta huolimatta me olemme täällä, me jatkamme eteenpäin.”
Murcia toimii nykyään järjestön laillisena edustajana, ja hän kertoo ylpeydellä, miten he etsivät selviytyjiä ja puhuvat rauhan rakentamisen puolesta. Murcia kertoo videolla,
Miksi tukea kaivataan juuri nyt niin kipeästi?
Miinaonnettomuuksista selvinneiden tukemista kaivataan kipeästi Kolumbiassa, sillä räjähdeonnettomuuksien määrät ovat kasvaneet selvästi viime vuosina ja moni onnettomuuteen joutunut ei tiedä, millaista tukea on tarjolla. Punaisen ristin raportin mukaan Kolumbiassa tapahtui vuonna 2022 515 räjähdeonnettomuutta, mikä on suurin luku kuuteen vuoteen. Uhreista yli puolet oli siviilejä. Pelko miinoista lamaannuttaa kokonaisia asuinalueita ja tekee liikkumisen mahdottomaksi.
Tamen kunnan laillinen edustaja Juan Carlos Villate kertoo tilanteen olevan Araucan maakunnassa pahin 10 vuoteen.
“Ihmiset ovat niin peloissaan joissakin kylissä ja kaupungeissa, että he eivät uskalla liikkua alueelta toiselle. Tänne tarvitaan lisää joko valtion joukkoja, instituutioita tai kansainvälisiä toimijoita, jotka pelkästään jo läsnäolollaan rauhoittavat huomattavasti tilannetta. Räjähteistä kumpuavan pelon lisäksi täällä pelätään lasten pakkovärväystä ja aseellisen konfliktin jalkautumista kaupunkeihin.”
Usko rauhaan elää yhteistyön avulla
Viime vuoden lopulla Lähetysseuran tukema hanke Araucassa päättyi seitsemän vuoden toiminnan jälkeen. Araucan maakunnan selviytyjien oma järjestö Asodigpaz jatkaa kuitenkin toimintaansa itsenäisesti ja Lähetysseuran tuki keskitetään muille alueille, missä onnettomuuksista selvinneiden tuki on vielä hyvin pientä. Velásquez on erityisen innoissaan viime vuonna aloitetusta työstä nuorten parissa sillä se huomioi nuorten miinaonnettomuuksista selvinneiden psykososiaalisen tuen tarpeet, mikä on harvinaista Kolumbiassa. Nuorilla on usein erityisen hankalaa hyväksyä muuttunut elämäntilanne ja menetetyt tulevaisuuden suunnitelmat, ja siksi he tarvitsevat varsinkin alussa paljon tukea.
“Jatkon kannalta on erittäin tärkeää, että miinaonnettomuudet saavat enemmän näkyvyyttä julkisessa keskustelussa ja että onnettomuudet ja räjähteiden tuottamat riskit yleisemminkin otetaan osaksi rauhan rakentamista maassamme”, toteaa hankkeen koordinaattori Velásquez.
Hankkeen psykososiaalisen tuen Araucan asiantuntija Angela Villamizar uskoo empatian olevan merkittävä tuki onnettomuudesta selvinneille. Villamizar on toimnut hankkeessa kolme vuotta ja hän näkee psykososiaalisen tuen ja kanssaelämisen edistäneen selviytyjien elämänlaatua merkittävästi. “Olin aikaisemmin kuullut miinaonnettomuuksista, mutta totta puhuen olin elänyt täysin kuplassa ymmärtämättä, miten nämä pommit vaikuttavat ihmisten elämään. Jos ennen koin surua ja sääliä selviytyjiä kohtaan, nyt päällimmäisenä tunteena ovat kunnioitus ja ihailu. He ovat niin paljon muutakin kuin miinaonnettomuuksista selviytyneitä, he ovat yksilöitä, jotka rakentavat rauhaa maahamme.”
*** Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin.***
Teksti ja kuvat: Anna Lunden
