Se paniikin tunne, kun olet sisällä heikosti rakennetussa talonrähjässä Nepalissa ja maa alkaa yhtäkkiä järistä allasi. Haluat juosta pakoon, mutta jalat eivät kanna. Tavarat alkavat tippua lattioille, huonekalut liikkua rajusti, katto luhistuu pala palalta päällesi. Hautaudut pimeyteen.
Tämän koki 16-vuotias Maya (nimi muutettu) viime vuoden marraskuussa Länsi-Nepalin Jajarkotissa. Alue sijaitsee maan köyhimmässä ja vähiten kehittyneessä Karnalin maakunnassa, jossa valtaosa ihmisistä asuu yksinkertaisissa asumuksissa, joita ei ole rakennettu kestämään Nepalin rajuja maanjäristyksiä.
Perjantai-iltana iskenyt järistys oli voimakkuudeltaan 5,6 magnitudia. Se vei yli 150 ihmisen hengen, ja loukkaantuneita oli satoja. Yli 9 000 kotia tuhoutui täysin ja lisäksi 19 000 kotia vahingoittui, raportoi Nepalin Punainen Risti.
Maya oli yksi monista lapsista, jotka hautautuivat taloraunioihin yön pimeydessä. Tyttö oli onnekas: hänet saatiin pelastettua, mutta traumat jäivät. Hän kärsi tapahtuneen jälkeen pelkotiloista, surusta ja yksinäisyydestä sekä äkillisistä itkukohtauksista.
Kokonaiseen kuukauteen hän ei kyennyt palaamaan kouluun.
Psykologista ensiapua
Lähetysseuralla on tuhoalueella kaksi kehitysyhteistyöhanketta yhdessä paikallisjärjestöjen Sahasin sekä Centre for Mental Health and Counseling Nepalin (CMC-Nepal) kanssa. Jälkimmäisen hankkeen työntekijöitä kosketti suuri suru: työhön osallistunut kuraattoriopettaja sekä seitsemän oppilasta kuolivat.
CMC-Nepalin hankkeeseen osallistuneista kouluista yhteensä 12 tuhoutui kokonaan tai osittain. Sahasin hankkeen yhteisöissä kaksi taloa tuhoutui osittain. Yhteistyökumppaneiden ja Lähetysseuran työntekijät selvisivät järistyksestä vammoitta.
”Maanjäristys on tuhonnut kokonaan tai osittain työalueemme kouluja. Emme vielä tiedä, milloin lapset pääsevät takaisin kouluun. Lisäksi maanjäristyksen aiheuttama trauma tulee vaikuttamaan lasten oppimiseen. Lähetysseuralla on ollut alueella työtä, joka tukee koulukuraattorien kouluttamista. Heillä on osaamista tukea oppilaiden mielenterveyttä”, Lähetysseuran Nepalin maatoimiston päällikkö Terhi Teiskonlahti kertoi marraskuussa tuoreeltaan Kathmandusta käsin.
Koska Lähetysseura työskenteli jo valmiiksi alueella koululaisten mielenterveyden eteen, päätettiin nopeasti, että työ valjastettaisiin nyt maanjäristyksistä selviytyneiden auttamiseen.
Maya palasi kouluun
Lähetysseuran tuella CMC-Nepal alkoi tarjota oppilaille, opettajille ja vanhemmille psykologista ensiapua, jolla pyrittiin estämään trauman pitkäaikaisvaikutuksia myös oppimiseen. Moni oli menettänyt kotinsa tai jopa perheenjäsenensä järistyksessä.
Myös Maya ohjattiin ammattilaisavun pariin. Lähetysseuran tuella koulutettu koulukuraattori huomasi tytön hädän ja ohjasi tämän CMC-Nepalin psykologin pakeille.
Tyttö pääsi puhumaan kokemastaan. Alkuun Mayan oli vaikea jakaa kokemustaan, niin kova trauma tilanteesta oli jäänyt. Viidennellä tapaamiskerralla tunteet purkautuivat itkuksi ja Maya alkoi hiljalleen puhua tapahtuneesta ammattilaiselle. Hän alkoi käsitellä pelkojaan ja tunteitaan.
Myös vanhemmat saivat omia tukitapaamisia. Lisäksi koulujen henkilökuntaa koulutettiin tukemaan lapsia.
Useiden tapaamisten jälkeen Maya palasi kouluun. Häntä kiinnostavat taas ystävät, ja vanhemmatkin ovat havainneet muuttuneen käytöksen.
”Tunnen oloni nyt onnellisemmaksi, ja pystyn jatkamaan opintojani”, Maya kertoo.
Yli 3100 lasta sai apua
Marraskuussa vuonna 2023 tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen psykologista ensiapua sai Lähetysseuran tuella yhteensä 1850 vanhempaa, yli 3100 lasta sekä 320 opettajaa. Tämän lisäksi 45 loukkaantunutta ja vanhempansa menettänyttä lasta sai keskusteluapua. Pienemmät lapset käsittelivät kokemaansa esimerkiksi piirtämisen avulla.
Lapsille jaettiin myös ensitilassa lämpimiä vaatteita sekä koulutarvikkeita, sillä Jajarkot sijaitsee syrjäisellä vuoristoseudulla, jossa talvi jo kolkutteli ovelle.
Noin vuosi maanjäristyksen jälkeen katastrofin aiheuttamia tuhoja ja traumoja korjataan yhä. Nepal on luonnonkatastrofeille altis maa, ja tuhot vaikuttavat etenkin kaikkein köyhimpien ja haavoittuvimpien ihmisten elämään.
Karnalin maakunnassa köyhyydessä elää noin puolet asukkaista. Alueen ihmisistä moni ei osaa lukea, maastamuutto töiden perässä on yleistä, ja noin neljännes väestöstä on syrjittyjä alakastisia daliteja.
Lähetysseuran kehitysyhteistyö alueen kouluissa jatkuu. Tavoitteena on, että kun lapset voivat julkisissa kouluissa hyvin ja saavat tarvitsemaansa myönteistä tukea, vähentyy koulupudokkuus ja lapset pääsevät opiskelemaan itselleen ammatin. Näin köyhyyden kierre hitaasti katkeaa.
***Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin.***
Fakta: Uraauurtavaa koulutyötä
- Mielenterveysongelmia ei Nepalissa tunnisteta, osata ehkäistä tai hoitaa riittävästi. Erityisesti köyhien perheiden kouluikäisillä lapsilla sekä vammaisilla lapsilla on suuri riski psykososiaalisten ongelmien kehittymiselle.
- Koulun keskeyttäminen sekä tunne-elämän, käyttäytymisen ja oppimisen häiriöt ovat suuri ongelma kouluikäisten lasten keskuudessa, mikä johtuu muun muassa opettajien ja vanhempien epätietoisuudesta ruumiillisesta kurituksesta niin kouluissa kuin kodeissa sekä opinto-ohjauksen puutteesta. Myös köyhyys sekä haitalliset perinteet, kuten lapsiavioliitot, synnyttävät mielenterveyden ongelmia. Luonnonkatastrofit ovat omiaan lisäämään traumoja.
- Lähetysseuran kehitysyhteistyön tavoitteena on, että Nepalin julkisia kouluja käyvien lasten ja nuorten oppiminen parantuu. Tätä tuetaan kouluttamalla koulukuraattoreja ja tarjoamalla lapsille opinto-ohjausta. Lisäksi koulun henkilökuntaa kannustetaan ja opetetaan hyödyntämään myönteisiä ja lapsiystävällisiä opetusmenetelmiä sekä luopumaan kurituksesta.
- Vuonna 2023 hanke ylitti tavoitteensa: kun tarkoitus oli kouluttaa ainakin 600 opettajaa lapsiystävällisistä opetusmenetelmistä, koulutusta sai lähes 1500 opettajaa.
- Hankkeessa perustetut vanhempien tukiryhmät löysivät ja tavoittivat erityisen haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja nuoria, mukaan lukien vammaisia lapsia, koulun jättäneitä sekä nuoria, joilla on huume- tai alkoholiongelmia. Näitä ihmisiä ohjattiin ammattilaisavun piiriin ja heidän luokseen tehtiin kotikäyntejä.
Teksti: Mimosa Hedberg
