– Suomalaisten aloittamalla lukutaitotyöllä ja muulla koulutuksella on ollut ratkaiseva merkitys Namibian kehitykselle, sanoo Namibiassa vuosikymmeniä työskennellyt Olle Eriksson.
Nykyisessä Namibiassa häntä ilahduttaa erityisesti yhteiskunnassa vallitseva luottamus ja avoimuus. Politiikassa ääneen pääsevät muutkin kuin valtapuoleen edustajat, ja nykyistä presidenttiäkään ei enää nähdä ainoana vaihtoehtona. Lehdistö on vapaa ja kansalla mielipiteen vapaus. Ihmiset ovat valveutuneita ja seuraavat tapahtumia.
Kansallistunteen vientiä
Suomessa eli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella vahva kansallistunne, ja sen vaikutus tuntui myös Ambomaalla. Lähetystyöntekijät kannustivat ambolaisia oppimaan, kehittämään itseään ja vaikuttamaan yhteiskunnallisesti.
Koulutus loi merkittävällä tavalla pohjaa ambolaisten kansalliselle identiteetille. Se valoi perustan myös ambolaisten tahdolle ja taidolle lähteä taistelemaan maansa itsenäistymisen puolesta 1950-luvun lopulla.
Lukutaitoa ja kirvesmiehiä
Ensimmäiset lähetystyöntekijät aloittivat evankeliumin levittämisen rinnalla kirjakielen luomisen ja lukutaito-opetuksen. Ensimmäinen ndongankielinen aapinen ja virsikirja syntyivät jo 1877. Tärkein tavoite oli oppia lukemaan Raamatun sanaa.
Vähitellen opetusohjelmaan tuli laskentoa ja muuta uskontoon liittymätöntä. Opetustyöhän sisältyi myös käytännön taitojen opettamista. Esimerkiksi muurareita ja kirvesmiehiä koulutettiin.
Lähetyskouluista oppia kymmenille tuhansille
Opetukseen osallistui aluksi kymmeniä, sitten satoja ihmisiä. Vuosikymmenten aikana kymmenet, ehkä jopa sadat tuhannet ambolaiset ovat saaneet koulutusta lähetyskouluissa. Ambolaisten opettajien koulutus alkoi vuonna 1913.
Vuonna 1960 Lähetysseura perusti Oshigambon oppikoulun. Ylioppilaita lähti opiskelemaan Etelä-Afrikkaan, Sambiaan ja Länsi-Afrikan maihin. Samaan aikaan itsenäisyystaistelu pääsi kunnolla vauhtiin.
Vuonna 1954 itsenäistynyt Ambo-Kavangon kirkko sai ensimmäisen ambolaisen piispan Leonard Aulan vuonna 1963. Kirkon asema vahvistui, lähetystyöntekijät olivat sen palveluksessa.
Kirkon rinnalla itsenäisyystaistelussa
Suomalaiset lähetystyöntekijät tukivat Ambo-Kavangon kirkon rinnalla itsenäisyyden puolesta taistelevia ihmisiä yli 30 vuotta kestäneen prosessin ajan. Suomalaiset tiesivät omasta kokemuksesta, kuinka tärkeä merkitys itsenäisyydellä on kansakunnalle. Heillä ei myöskään ollut siirtomaavallan intressejä ajettavanaan.
Lähettikunnan joukossa oli myös niitä, jotka eivät varauksetta tukeneet itsenäisyystaistelijoita. Varsinkin jotkut vanhemmista läheteistä pelkäsivät levottomuuksia ja kommunistisia vaikutteita, joillekin aseellinen taistelu oli vaikeasti hyväksyttävä asia. Oli myös sellaista ajattelua, että ambolaiset eivät vielä olleet riittävän kypsiä ja koulutettuja ja kehityksen pitäisi voida vielä edetä.
Nuoremman lähettipolven joukossa ajateltiin, että ambolaisilla on oikeus itsenäisyyteen ja sen puolesta taistelemiseen. Silloisen Lähetysseuran johtokunnan puheenjohtajan Mikko Juvan Ambomaan vierailulla 1961 oli ratkaiseva vaikutus lähettien asenteisiin. Juva oli vakuuttunut rotuerottelun ja Etelä-Afrikan vallan epäoikeudenmukaisuudesta ja siitä, että vapausliikettä oli tuettava. Hän ohjeisti lähettejä suhtautumaan liikkeeseen vakavasti.
Kansan ja hallinnon välissä
Vallanpitäjien taholta lähetystyöntekijöihin suhtauduttiin toisinaan epäillen, mutta toisaalta lähetit olivat tärkeä linkki ambokansaan. Lähetystyöntekijöiden puolestaan oli säilytettävä suhteet hallintoon työlupien vuoksi. Joiltakin ne tosin evättiin 1970-luvulla, kun Etelä-Afrikan hallitus piti lähettien vaikutusvaltaa itsenäistymisliikkeeseen liian suurena. Joitakin syytettiin terroristien tukemisesta, joitakin pidettiin kommunistiagentteina.
Itsenäisyysliikkeen toimintatavat jakoivat lähettien mielipiteitä, mutta kaikki kokivat ambolaisten asian syvästi ja henkilökohtaisesti.
Musta sydän, valkoinen iho
Olle Erikssonilla on muistoja itsenäistymistaistelun vuosikymmeniltä.
– Silloin jouduttiin kulkemaan varovaisesti. Teillä oli miinoja ja molempien osapuolten aseelliset joukot liikkuivat eri puolilla maata. Oli vaikeata seurata, kun naapureita, ystäviä ja työtovereita pidätettiin, vietiin vankiloihin ja pahoinpideltiin. Erästä ambolaista varoitettiin pitämästä yhteyttä minuun, koska minulla kuulemma oli musta sydän, vaikka ihoni on valkoinen.
Suomalaisten työtä arvostetaan
Olle Erikssonin mukaan nykynamibialaiset antavat arvoa suomalaisten työlle ja myös nykyiselle yhteistyölle.
– Varsinkin juhlapuheissa presidentti ja ministerit kiittävät suomalaisia, kun nämä toivat heille evankeliumin, koulutuksen ja terveydenhuollon. Nuoretkin ovat tämän kuulleet, vaikkei heillä ole henkilökohtaista kokemusta suomalaisista. Usein he hämmästyvät, kun alan puhua ndongaa tai kwanjamaa, Eriksson nauraa.
Suomessa vierailevat nuoret namibialaiset saattavat ihmetellä, miksi Suomessa on niin paljon namibialaisia nimiä: veikkoja, martteja, raimoja, liisoja ja maijoja.
Sari Lehtelä
Kuuntele lisää Erikssonin podcast-haastattelusta!
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun ensimmäiset Suomen Lähetysseuran työntekijät saapuivat Ambomaalle, nykyiseen Pohjois-Namibiaan. Julkaisemme pitkin vuotta verkkosivuillamme Namibia-aiheisia artikkeleita juhlavuoden kunniaksi. #FinNam150
