Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Rauhantyö

Jokaisella lapsella on oikeus koulutukseen sekä turvalliseen ja hyvään lapsuuteen

Suomen Lähetysseura tekee rauhankasvatustyötä sukupolvi kerrallaan kouluissa ja pakolaisleireillä. Tule mukaan tukemaan Lähetysseuran rauhantyötä.

Lahjoita rauhantyöhön

Suomen Lähetysseuran Rauhantyö – tule mukaan tukemaan rauhankasvatusta

Suomen Lähetysseura tekee rauhankasvatustyötä sukupolvi kerrallaan kouluissa ja pakolaisleireillä.

Työmme piirissä on sekä kristittyjen että muslimiperheiden lapsia. Työllämme pyrimme luomaan rauhaa rakentavia suhteita ja edistämään luottamusta yhteisöissä eri taustoista tulevien ihmisten välille. Tule mukaan auttamaan – kerätyt varat Suomen Lähetysseuran rauhantyöhön vuosien 2019-2021 aikana. 

Syyrialaisia lapsia pakolaisleirillä Libanonissa

Lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistämistä

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja hyvään lapsuuteen. Lapset kuitenkin kärsivät eniten konflikteista. Yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa teemme työtä lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Tuemme rauhankasvatusta ja koulutusmahdollisuuksia erityisesti niissä maissa, joissa sodat ja uskontojen väliset konfliktit ovat koetelleet ihmisten arkea.

Esimerkkejä rauhantyöstä

  • Lähi-idän pakolaisleirien lapset saavat opetusta seuraamalla koulutelevisio-ohjelmia.
  • Kolumbiassa annetaan rauhankasvatusta ja psykososiaalista tukea konflikteista kärsineille naisille.
  • Kummilapsemme Palestiinassa saavat koulussa rauhankasvatusta.

Voit tehdä lahjoituksen tilisiirrolla tilille FI38 8000 1400 1611 30, kirjoita viestiksi: RAUHA tai tehdä lahjoituksen verkossa:

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi

Tee kertalahjoitus rauhantyölle

20
psykologin tapaaminen miinaonnettomuuden uhrille
30
opetusohjelmat lapsiryhmälle vuodeksi
50
ohjattu vertaistukiryhmä
100
rauhan ja sovinnon koulutus

Lähetysseura mukana #forgivemoji-kampanjassa.

Miltä voisi näyttää anteeksiantamisen emoji? Anteeksiantamisen emojia ei tällä hetkellä löydy ja tämän #forgivemoji-kampanja haluaa muuttaa. Kampanja nostaa esiin anteeksiantamisen ja rauhan merkitystä. Lataa oma ehdotuksesi emojiksi tai äänestä suosikkiasi kampanjasivuille.

Siirry #forgivemoji-sivuille