Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseuran Thaimaan kumppanikirkko talousrikoksen kohteena – tekijänä yksittäinen työntekijä

Thaimaan evankelis-luterilaisen kirkon työntekijä on kavaltanut kirkon varoja väärennetyillä shekeillä touko-heinäkuun 2021 välisenä aikana. Kavalluksen kokonaissumma on noin 45 000 euroa, josta Suomen Lähetysseuran rahoituksen osuus noin 12 000 euroa. Rikoksen tekijä toimi yksin ja hän on myöntänyt syyllisyytensä. Asia on poliisitutkinnassa.

Rahaa kavallettiin kirkon diakoniahankkeiden varoista. Lähetysseuran hankkeiden toteuttamisessa tullaan varmistamaan, että työ kummilasten, vähävaraisten perheiden ja ensikodin nuorien äitien parissa jatkuu.

Lähetysseura ja toinen kavalluksessa rahoja menettänyt taho, Norjan Lähetysseura (Norwegian Mission Society NMS), ovat vaatineet Thaimaan evankelis-luterilaista kirkkoa korvaamaan taloudelliset vahingot. Suomen Lähetysseuran kautta kirkkoa ovat tukeneet suomalaiset seurakunnat ja yksittäiset lahjoittajat.

”Suunnittelemme yhdessä NMS:n ja kirkon diakoniatyön osaston kanssa, miten varat voidaan palauttaa työhön”, sanoo aluejohtaja Olli Pitkänen.

Lähetysseura edellyttää kumppaneilta sitoutumista hyvään hallintoon 

Lähetysseuralla on nollatoleranssi korruptioon, ja yhteistyökumppanien väärinkäytöksiin suhtaudutaan hyvin vakavasti.

”Vaikka kyseessä on yksittäisen ihmisen toteuttama rikos, edellytämme huolellisia jatkotoimenpiteitä, jotta vastaavaa ei tapahdu tulevaisuudessa”, Pitkänen kertoo.

Thaimaan evankelis-luterilainen kirkko on tehnyt vastaavien rikosten estämiseksi selvityksen, joka sisältää esimerkiksi rahoitus- ja kirjanpitokäytäntöjen selkeyttämistä sekä auditoinnin ja työnohjauksen lisäämistä joka osastolla.

”Kirkon ylimpänä johtajana otan tästä omalta osaltani vastuun ja pyydän anteeksi tapahtunutta. Teemme kaikkemme löytääksemme menetelmiä korruption ennaltaehkäisemiseksi, jotta seurakunnan työ voi jatkua”, Thaimaan evankelis-luterilaisen kirkon piispa Amnuay Yodwong sanoo.

Lähetysseuran tuella kirkon taloushallintoa on kehitetty usean vuoden ajan. Kesäkuusta 2021 alkaen käynnissä on ollut prosessi, jossa paikalliset, ulkopuoliset asiantuntijat arvioivat kirkon sisäisen valvonnan tasoa ja taloushallinnon uudistuksia sekä antavat suosituksia jatkotoimenpiteistä. Lähetysseura on sitoutunut tukemaan Thaimaan evankelis-luterilaisen kirkon työtä, mutta tulee jatkossa seuraamaan tarkemmin varojen käyttöä ja odottaa ulkoisten tilintarkastajien suosituksia jatkotoimenpiteitä varten.

”Kumppanikirkko huomasi oman sisäisen valvontansa kautta virheen nopeasti, käynnisti sisäisen selvityksen ja oikeustoimenpiteet sekä piti yhteistyötahot ajan tasalla läpi prosessin. Kirkon hallinto pystyi siis myös osoittamaan toimintavalmiutta,” Pitkänen sanoo.

Lisätiedot:

Olli Pitkänen, +66 99 348 0171, olli.pitkanen@suomenlahetysseura.fi
Tero Norjanen, +358 40 016 3700, tero.norjanen@suomenlahetysseura.fi