Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseura etsii uutta toiminnanjohtajaa

Lähetystalo ja Lähetyskirkko kuvattuna ulkoapäin Tähtitorninkadulta syyskuussa 2016.

Suomen Lähetysseuraa 16 vuotta toiminnanjohtajana palvellut TT Seppo Rissanen siirtyy eläkkeelle 1.11. lukien. Uuden toiminnanjohtajan haku on käynnistynyt. Tehtävä on vastaanotettavissa syksyn 2017 lopulla.

Toiminnanjohtaja vastaa Lähetysseuran kokonaisvaltaisesta johtamisesta ja kehittämisestä. Hän on avainasemassa voimavarojen suuntaamisessa ja työn uudistamisessa eri olosuhteissa. Hän on työssään vastuussa Lähetysseuran hallitukselle.

Toiminnanjohtajalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, sitoutuneisuutta kirkon yhteiseen missioon, vahvaa johtamistaitoa ja -kokemusta sekä kykyä verkostoitua kotimaisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä.

Hänellä odotetaan olevan kokemusta työskentelystä kansainvälisissä tehtävissä, mieluiten lähetys- tai kehitysyhteistyössä, samoin ekumeenisten organisaatioiden, kotimaisten kirkollisten tahojen sekä lähetys- ja kehitysyhteistyötoimijoiden tuntemusta.

Katso lisätietoja hakumenettelystä