Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lääkäri Leena Pasanen: Lääkepaketit Suomesta pelastivat tuhansia lapsia

”Näin painajaisia, että lapsia kuolee käsiini ja sairaalassa on täysi kaaos”, kertoo lastenlääkäri Leena Pasanen. Elämäkerran kirjoittaminen nosti pintaan muistot vaikeimmista vuosista lääkärinä Tansaniassa. Suomesta saadut lääkepaketit auttoivat pelastamaan lapsia.

Valkotakkinen nainen pitelee hymyillen kahta lasta sylissään.
”Mielekkäin tapa käyttää hyväksi koulutukseni ja etuoikeutettu asemani oli mennä sinne, missä oli pula lääkäreistä”, sanoo Leena Pasanen. Kuvan otti Ritva Niemi vuonna 2005.

Leena Pasanen, 72, aloitti vuonna 1981 työn luterilaisen kirkon sairaalassa Tansaniassa Lähetysseuran lähettämänä. Silloin sairaalassa ei ollut lääkkeitä ja hoitohenkilökuntaa oli aivan liian vähän. Sodasta toipuvassa maassa oli pulaa elintarvikkeista, polttoaineesta ja melkein kaikesta muustakin. Aliravitsemuksen ja anemian heikentämiä lapsia kuoli joukoittain malariaan ja muihin tauteihin, myöhemmin aids tappoi kokonaisia perheitä.

Keski-ikäinen hymyilevä nainen seisoo sisätiloissa hymyilevän nuoren naisen kanssa, jolla on vauva sylissä.
Leena Pasanen kertoi työstään ja kirjastaan marraskuussa mm. Galleria Patinassa Jyväskylässä. Leena ja sairaanhoitaja Kreetta-Maija Suutari kertasivat yhteisiä muistojaan Tansaniasta. Kuva Sari Lehtelä.Leena

Pasasen tuore elämäkerta Daktari Leena Neljä vuosikymmentä lastenlääkärinä Tansaniassa avaa elämän ja kuoleman värikirjon rankan sairaala-arjen keskellä. Sairaudet ja työn mahdottomat haasteet melkein näännyttivät ikuisen optimistin. Lähetyslääkärin kutsumuksen kivut raapivat lukijan sydäntä. Kaiken ylle kaareutuu kiitollisuus merkityksellisestä elämäntehtävästä.

Pasanen työskenteli lääkärinä Ilembulan sairaalassa Tansaniassa vuosina 1981-2013. Eläkkeellä hän on jatkanut vapaaehtoistyötä lääkärinä hoitamalla Mufindin Lastenkylän lapsia ja kiertämällä syrjäisissä kylissä auttamassa sairaita ihmisiä. Uusien lääkkeiden, rokotusten ja hyvän hoidon myötä tansanialaisten terveys on parantunut merkittävästi.

”Pakko ottaa etäisyyttä”

Elämäkerran kirjoittamiseen Pasanen ryhtyi palattuaan Tansaniasta maaliskuussa 2020, kun korona alkoi sulkea maailmaa. Kirja syntyi oululaisten ystävien pyynnöstä, jopa vaatimuksesta.  Sen pohjana ovat Pasasen Tansaniasta kirjoittamat 560 kirjettä, jotka hänen äitinsä oli arkistoinut järjestelmällisesti. Arkistosta löytyi myös 60 lehtihaastattelua.

Intensiivinen kirjaprojekti nosti muistot uniin.

”Näin painajaisia, että lapsia kuolee käsiini ja sairaalassa on täysi kaaos. Kirjeiden lukeminen oli niin rankkaa, että välillä oli pakko ottaa etäisyyttä ja lukea kevyempiä kirjoja”, Leena Pasanen muistelee.

”Saimme valtavasti apua”

Leena ja tansanialainen äiti ihailevat kolmea värikkäästi puettua vauvaa sängyn päällä.
Reheman kolmoset olivat alle kilon painoisia syntyessään. Nyt 18-vuotiaat lapset käyvät ammattikoulua ja yläkoulua. Kuva Tapani Pentikäinen.

Häntä inspiroi kirjan kirjoittamisessa halu kiittää satoja tukijoita, joiden apu teki työn mahdolliseksi.

”Kirjeitä lukiessa hämmästyin, kuinka valtavan paljon apua saimme erityisesti pula-aikana 1980-luvulla. Usein paketissa saapui lääkkeitä, jotka olivat juuri loppuneet ja joita kipeästi tarvittiin.

Oululaisten kollegoiden, ystävien ja muiden tukijoiden lähettämien painavien lääkepakettien avulla pystyimme pelastamaan kymmenien tuhansien lasten hengen. Helsingin Yliopiston apteekista lähetettiin kiniiniä, joka oli paras lääke malarian hoitoon ja jota ei Tansaniasta saanut.”

Auttajissa oli yllättäviäkin ihmisiä, myös kirkkoon kuulumattomia. Monia tukijoita mainitaan kirjassa nimeltä.

”Tämä on Afrikka”

Toiseksi Pasanen halusi nostaa esiin afrikkalaiset työtoverit.
”On ollut suuri etuoikeus työskennellä heidän kanssaan. Olen oppinut heiltä paljon. Esimerkiksi ylilääkäri Charles D. Kadete oli palveleva johtaja, joka halusi päivystää monena juhlapyhänä antaakseen meille muille mahdollisuuden vapaaseen. Hän oli viisas, mutta myös suora.”

”Joskus kun ihmettelimme jotain afrikkalaista tapaa, hän saattoi sanoa, ettemme koskaan tule sitä ymmärtämäänkään, koska olemme eurooppalaisia ja tämä on Afrikka.”

Kolmanneksi Pasanen kertoo muutamasta potilaasta, joihin syntyi pitkäaikainen suhde.

Hiv-lääke mullisti hoidon

Klinikan huone on täpötäynnä hoitoon jonottavia ihmisiä.
Tehokkaammat lääkkeet malariaan ja hiv-lääkitykset saaminen Tansaniaan ovat parantaneet väestön terveyttä. Ihmiset jonottavat hoitoon Ilembulan klinikalla vuonna 2007. Kuva Paula Laajalahti.

Vuosittain toistuvat malariakaudet valtavine potilasmäärineen olivat näännyttää Leena Pasasen. Raskainta oli lähes 20 vuoden jakso, jolloin hiv/aids:iin ei ollut vielä lääkkeitä.

”En voinut kuin surullisena seurata, kun näin kokonaisten perheiden kuolevan sairauteen, johon ei ollut lääkettä. Potilaille ei voinut antaa toivoa.”

Merkittävin parannus lähetyslääkärin uralla oli hiv/aids-lääkkeen saaminen myös tansanialaisten ulottuville vuonna 2006. Vaikka virus ei poistu elimistöstä, lääkkeiden avulla hiv-positiiviset pystyvät elämään lähes normaalia elämää.

Hoitoon pääsee bussilla

Malariakin on moskiittoverkkojen käytön yleistymisen myötä vähentynyt huomattavasti ja sen hoitoon on hyviä lääkkeitä. Mutta edelleen sairaus tappaa erityisesti alle 5-vuotiaita lapsia.

Pahimpina aikoina Ilembulan sairaalan aliravittujen lasten yksikössä oli 80 potilasta.  Aliravittujen lasten määrä on vähentynyt merkittävästi. Tansanian lasten ja äitien terveydentila on silti yhä kaukana suomalaisesta tasosta, sillä synnytyksissä kuolee usein vauvoja ja äitejäkin.

Sairastuneet pääsevät nykyisin hoitoon paljon entistä nopeammin, sillä bussit kulkevat tiuhaan. Avunpyynnöt tulevat matkapuhelinten yleistymisen myötä nopeasti perille.

Valtion sairaaloita on rakennettu paljon, mutta kirkon sairaaloitakin tarvitaan yhä ja niillä on hyvä maine. Ilembulan sairaalassa on uusi kirurginen osasto, jossa saksalainen kirurgitiimi on käynyt kaksi kertaa vuodessa tekemässä leikkauksia ilmaiseksi.

Ihmiset antoivat voimaa

Valtavasta työmäärästä ja mahdottomista haasteista huolimatta kirjasta välittyy Leena Pasasen valoisa usko ja myönteinen asenne tiukoissakin tilanteissa. Kaiken keskellä hän on nauttinut työstään ja sairaalassa oli rauhallisiakin kausia, jolloin hän ehti jutella ja leikkiä pikkupotilaiden kanssa. Nauruakaan ei elämästä ole puuttunut; afrikkalaiseen elämänmenoon se kuuluu karusta arjesta huolimatta.

Ihmiset ovat olleet tärkein voimanlähde Leena Pasaselle: potilaat läheisineen, työtoverit, lähettikollegat, lukuisat omat ystävät, lääketieteen opiskelijat ja vierasryhmät, joita saapui tiuhaan tutustumaan sairaalaan.

Hiljaisuudesta löytyi rauha

Pasasen kaunis koti Tansaniassa on ollut avoinna kaikille. Väsymyksen ja kaaoksen keskelläkin hän on voinut kattaa pöydän kauniisti, kuunnella musiikkia tai lukea kirjoja, jotka vievät toisenlaisiin maailmoihin. Kävelyretki lempeässä ilta-auringossa kauniilla lähirinteillä on tyynnyttänyt kuohuvan mielen. Työasioista Leena on päässyt irti myös leipomalla, jumppaamalla lähettikollegojen kanssa ja järjestämällä juhlahetkiä.
Suuret haasteet ovat vieneet lastenlääkärin rukoukseen yhdessä työtovereiden kanssa. Tärkeäksi tulivat viikonloput hiljaisuudessa lähiseudulla sijaitsevassa luostarissa. Siellä Leena löysi tien rauhaan ihmiselle liian suurten kysymysten edessä: kärsimys on mysteeri, jonka voi lopulta jättää vain Jumalan käsiin.

”Suu tukkoon ja takaisin”

Lähetyslääkärin ura ei ollut nuorelle Leenalle itsestään selvä valinta.

”Olen perusluonteeltani järjestelmällinen suunnittelija enkä vähääkään seikkailija. Vastavalmistuneena haaveilin tyylikkäin huonekaluin sisustetusta kauniista kodista, pianon soitosta ja konserteista. Mietin, mistä kaikesta joutuisin luopumaan, jos lähtisin lähetystyöhön. Tajusin olevani hyvin etuoikeutettu.”

”Silti yhtäkkiä päätös oli selvä: nyt olisi minun aikani antaa muille. Koin, että mielekkäin tapa käyttää hyväksi saamani koulutus ja etuoikeutettu asemani on mennä sinne, missä on pula lääkäreistä.”

Haaveilin kauniista kodista ja pianon soitosta.

Ystävät olivat ällikällä lyötyjä kuultuaan Leenan päätöksestä. Perheen täyden tuen hän sai alusta lähtien.

Viidentoista Tansanian-vuoden jälkeen kutsumus oli 1990-luvun puolivälissä koetuksella. Leena otti puolen vuoden palkattoman vapaan miettiäkseen tulevaisuuttaan ja myös aikaisempia valintojaan. Pitikö hänestä oikeastaan tulla lääkäri? Entä pitäisikö nyt jäädä Suomeen ja ryhtyä väitöskirjan tekoon? Siihen näytti aukenevan houkuttelevia mahdollisuuksia. Rahoituskin oli luvassa.

”Mutta lopulta sisareni ja ystäväni sanoivat, että kyllä sinusta piti tulla lääkäri. Sinulla on Tansaniassa mielekäs työ ja elämä. Nyt suu tukkoon ja lähdet takaisin.”

Samaa mieltä oli Leenan äiti. Vähitellen päätös kypsyi.

”Työ tansanialaisten lastenlääkärinä oli minun kutsumukseni ja halusin sitoutua siihen uudestaan. Olen siitä tosi kiitollinen ja olen saanut siitä suuren siunauksen.”

Teksti Sari Lehtelä

Tunnustuksia työstä:

Suomen Lääkäriliiton Max Oker-Blom -palkinto 2005

Maailman Lääkäriliiton kirjassa Caring Physicians of the World haastateltuna toisena suomalaisena 2005

Vuoden ulkosuomalainen 2009

Suomen Lastenlääkäri ry:n Lapsen asialla -palkinto 2017

Leena Pasanen on aiemmin kirjoittanut kirjat Daktarin lapset (2000), joka valittiin Vuoden kristilliseksi kirjaksi sekä Noel – Daktarin tarinoita Tansaniasta (2012), molemmat Suomen Lähetysseuran kustantamina.

Tilaa kirja Daktari Leena -Neljä vuosikymmentä lastenlääkärinä Tansaniassa! 

Voit myös soittaa 020 712 7222 tai lähettää sähköpostia basaari@suomenlahetyseura.fi