Vahva myötätunto ja halu toimia oikeudenmukaisesti ovat ohjanneet Lähetysseuran aluejohtaja Arja Koskisen elämää. Lähetysseurassa hän on päässyt edistämään oikeudenmukaisuutta käytännössä.
Saarella Förbyn kylässä, nykyään Saloon kuuluvassa Särkisalossa, asui 50-60-luvuilla ujo, hiljainen ja vakava tyttö. Tyttö oppi lukemaan neljävuotiaana, ja sen jälkeen hän lukikin kaiken minkä käsiinsä sai. Erityisenä kiinnostuksen kohteena olivat alkuperäiskansat. Kotoa löytyneen Ihmeellinen maailma -kirjan Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoja käsittelevät sivut tuli luettua puhki.
Nykyään Lähetysseuran Latinalaisen Amerikan aluejohtajana työskentelevä Arja Koskinen, 65, onkin sittemmin profiloitunut tuon maanosan sekä vähemmistökielten, äidinkielisen koulutuksen ja alkuperäiskansakysymysten asiantuntijaksi.
Jo lapsuudenperheessä vähemmistö- ja kielikysymykset tulivat Arjalle tutuiksi käytännössä.
−Meillä oli kaksi- tai oikeastaan kolmikielinen perhe – äitini oli Karjalan evakko ja isä suomenruotsalainen. Isä ei osannut sanaakaan suomea, kun vanhempani tapasivat Koivistolla, Karjalan kannaksella, sodan aikana. Äiti oli ollut jo evakkona Särkisalossa, josta isä on kotoisin.
Arjasta kasvoi lukutoukka
Särkisalossa nelilapsinen perhe asui Suomen vanhimman kalkkikaivoksen kupeessa. Arjan isä työskenteli metallisorvaajana ja äiti kivien lajittelijana.
−Tulen kunnon työläisperheestä. Vanhempani tekivät hirveästi töitä, jotta me lapset pääsimme kaikki kouluun ja pystyimme jatkamaan opintoja, toisin kuin he itse.
Arjasta, perheen kuopuksesta, kehkeytyi varsinainen lukutoukka.
−Luin aina intiaanikirjoja ja länkkäreitä. Tuohon aikaan tosiaan puhuttiin vielä intiaaneista, ja kirjat antoivat hyvin stereotyyppisen kuvan. Se on kuitenkin varmasti ollut Jumalan johdatus, että ne on laitettu sydämelleni – kutsumukseni, vaikka en tajunnut sitä silloin, Arja pohtii.
−Lähdin lukemaan kieliä juuri sen takia, että olin niin hirveän kiinnostunut eri maista ja alkuperäiskansoista. Halusin tutustua maailmaan ja maailman kansoihin. Se oli jo silloin sellainen intohimon kohde, Arja kertoo.
−Minulla on myös pienestä pitäen ollut vahvaa myötätuntoa niitä kohtaan, joilla asiat ovat huonosti. Myös oikeudenmukaisuus on aina ollut minulle tärkeää ja se on ohjannut minua niin kauan kuin muistan. Lähetysseuran kautta varsinkin on tarjoutunut mahdollisuus oikeudenmukaisuuden edistämiseen, Arja toteaa.
Kielten tutkimus kiehtoi
Arja opiskeli ensin saksan ja ranskan kielen diplomikääntäjäksi. Valmistuttuaan hän työskenteli aluksi sihteeri-kirjeenvaihtajana, mutta työskenneltyään tehtävässä vuoden Arja sai tarpeekseen ja lähti yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä.
Maisterin paperit saatuaan hän jatkoi opintoja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen parissa aina filosofian tohtoriksi saakka. Sysäyksen suomensukuisten kielten pariin antoi interrail-matkalla syttynyt innostus unkarin kielestä, jonka myötä Arja päätyi myös stipendiaatiksi Budapestiin 80-luvulla.
Opintojen puitteissa kielitaito laajeni entisestään: unkarin lisäksi Arja erikoistui saamen kieleen, minkä lisäksi muistakin suomalais-ugrilaisista kielistä suoritettiin peruskurssit. Suomalais-ugrilaisten kielten lisäksi Arja taitaa yhdeksän muuta kieltä.
13 vuotta pohjoisessa
Palo ulkomaille oli kova, ja Arja julistikin tarttuvansa ensimmäiseen ulkomailla tarjolla olevaan suomen kielen opettajan paikkaan. Eräänä päivänä kaverit vinkkasivat, että Finnmarkin alueen korkeakoulussa Pohjois-Norjassa oli auki suomen kielen apulaisprofessorin paikka. −Tarkoituksenani oli jäädä Altaan vuodeksi, mutta loppujen lopuksi vietin Pohjois-Norjassa 13 vuotta.
Altan aikaa seurasi kolme vuotta saamen kielen tutkijana Tromssan yliopistossa.
−Se oli hienoa aikaa. Suuri osa opiskelijoista oli saamelaisia ja kveenejä, ja oli hirveän mielenkiintoista työskennellä kielen elvyttämisen ja vähemmistökielten parissa. Omistauduin sille sekä työ- että vapaa-ajalla.
Paljon muita houkutuksia pohjoisessa ei ollutkaan, mutta niitä Arja ei ole koskaan kaivannutkaan.
− Marginaalialueet ovat aina vetäneet minua puoleensa.
Kuin olisi tullut kotiin
Ensikosketuksen Latinalaiseen Amerikkaan Arja sai vuonna 1988, kun hän suuntasi vapaaehtoistyöhön Nicaraguaan. Sittemmin hän palasi maahan kerta toisensa jälkeen, myös Norjassa asuessaan.
Norjan jälkeen Arja työskenteli kolme vuotta Kööpenhaminan yliopistossa.
−En juuri viihtynyt siellä. Kaupunki oli liian iso minulle, ja sen yliopistomaailma kypsytti. Täälläkö vietän loppuelämäni, mietin ahdistuneena.
Eräänä päivänä Arja kävi katsomassa Buena Vista Social Club –elokuvan.
−Silloin se iski, pohjaton ikävä: haluan tuonne, tuollaiseen paikkaan. Itkin koko matkan kotiin.
Toive toteutui hämmästyttävän pian: ulkoministeriöstä soitettiin ja kysyttiin, kiinnostaisiko Arjaa pesti äidinkielisen koulutuksen neuvonantajana Nicaraguassa Karibian rannikolla. Vanha tuttu Nicaraguan ajoilta oli vinkannut, että Arja voisi sopia tehtävään. Arjaa ei tarvinnut kauaa suostutella: vuonna 2000 hän suuntasi jälleen Nicaraguaan.
−Tuntui heti, kuin olisin tullut kotiin. Tunsin heti, että tämä se on!
Neljä vuotta hankkeessa olivat antoisia.
−Se oli niin hauskaa, että ajattelin etten lähde täältä mihinkään. Rakennutin itselleni talon ja ajattelin jääväni maahan.
Puoliso löytyi Nicaraguasta
Hankkeen päätyttyä Arja työskenteli kuusi vuotta paikallisessa URACCAN-yliopistossa. Yliopistolta löytyi paitsi töitä myös puoliso, kun Arja tapasi toisella laitoksella työskentelevän kalastusinsinöörin Clarence Gonzalezin, joka kuuluu garifuna-alkuperäiskansaan.
Työpaikan lisäksi pariskuntaa yhdisti myös Norjassa vietetty aika: myös Clarence oli asunut Tromssassa, jossa hän suoritti alan maisterintutkinnon. Tuolloin Arja tosin asui jo Bluefieldsissä, Clarencen kotiseudulla.
Vuonna 2010 Arja ja Clarence muuttivat Suomeen Clarencen saatua tohtorikoulutettavan paikan Helsingin yliopistossa. Tuohon aikaan kumpikin koki erityistä johdatusta elämässään. Lähetysseurassa aukesi sopivasti Latinalaisen Amerikan kehitysyhteistyökoordinaattorin sijaisuus, johon Arja valittiin.
Täyttä johdatusta
−Paikan saaminen Lähetysseurasta oli täyttä johdatusta. Olin kovasti halunnut päästä tekemään jotain ihmisten hyväksi siellä missä kärsimystä on, mutta en ollut aiemmin nähnyt itseäni lähetystyössä. Nyt jälkeenpäin näen kaiken tekemäni johdattaneen minua tätä kohti.”
Clarence puolestaan sai kesken tohtoriopintojensa niin vahvan kutsun pastorin työhön, että jätti lopulta jo pitkällä olleen väitöskirjansa kesken. Pariskunta muutti vuonna 2014 takaisin Nicaraguaan, josta käsin Arja alkoi työskennellä Lähetysseuran Latinalaisen Amerikan aluepäällikkönä.
Clarence alkoi työskennellä maallikkopastorina samoissa syrjäisissä kreoli- ja garifuna-kansojen kylissä, joissa Arja työskenteli aikoinaan ulkoministeriön hankkeessa. Arja kulkee usein mukana matkoilla. Clarence työskentelee täysin vapaaehtoispohjalta, joten perhe elää pitkälti Arjan tuloilla.
−Lähetysseura onkin niin sanotusti saanut kaksi lähetystyöntekijää yhden hinnalla, Arja vitsailee.
−Näen kaikessa suurta johdatusta. Taivaan isä ei ole heittänyt meitä tänne ilman tarkoitusta. Aina vain päädyin jotenkin Nicaraguaan.
Machokultturia vastaan
Elämä Nicaraguassa ei ole aina helppoa, ja työalueen maissa haasteita riittää: Kolumbiassa jatkuva väkivalta, Venezuelassa vuosia jatkunut katastrofaalinen tilanne ja Boliviassa poliittiset myllerrykset. Latinalaisessa Amerikassa elintasoerot ovat valtavat, machokulttuuri kukoistaa ja alkuperäiskansojen asema on heikko – muun muassa. Koronatilanne on entisestään kärjistänyt maiden ongelmia ja lisännyt esimerkiksi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Vaikka avuntarvetta on paljon, Latinalaisessa Amerikassa toimitaan hyvin pienin resurssein. −Vaikka meillä on nyt vain kolme työntekijää, on meillä sentään kolme enemmän kuin oli jossain vaiheessa. Tuen tarve on valtavaa, ja alueella olisi kaikenlaista, mitä voisimme tehdä.
Lähetysseuran avulla on kuitenkin saatu aikaan positiivista muutosta
−Machokulttuurin takia olemme juuri aloittaneet kolme uutta naistyön hanketta. Haluamme Lähetysseuran kautta vaikuttaa edes jotenkin naisten aseman parantamiseen. Raamatussa puhutaan nimenomaan siitä, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Latinalaisessa Amerikassa ollaan kaukana tästä. Tässä riittää työnsarkaa.
Kirkon rinnalla Venezuelassa
Suurimpia onnistumisia Arjan mielestä on se, että Lähetysseuran on kaikesta huolimatta pysynyt Venezuelassa.
−Venezuelan kirkolle on merkinnyt paljon se, että Lähetysseura ei ole muiden tavoin jättänyt heitä, vaan olemme pysyneet Venezuelassa heidän tukenaan kaiken sen kauheudenkin keskellä.
Arja iloitsee myös siitä, että Kolumbiassa Lähetysseura on saanut vahvistettua kirkkoa sen rauhantyössä.
−Kolumbian luterilaisen kirkon profiili rauhan ja sovinnon työn tekijänä on noussut valtavasti. Iloitsen siitä, että saamme olla siinä mukana tukemassa heitä.
Boliviassa puolestaan kirkko on pystynyt Lähetysseuran tuella laajentumaan.
−Kirkolla on paljon laajentumispotentiaalia pienissä vuoristokylissä ja marginaalialueilla, mutta ei resursseja. Esimerkiksi Tarijan alueelle, joka on maan köyhimpiä, kirkko saapui hankkeemme myötä ja perusti sittemmin omaa työtä alueelle, Arja kertoo.
Erityisen innoissaan Arja on Kolumbian uudesta äidinkielisen koulutuksen hankkeesta, joka on ensimmäinen Latinalaisessa Amerikassa.
−Lähetysseuran muilla työalueilla on paljon äidinkielisen koulutuksen työtä, mutta Latinalaisessa Amerikassa ei ihme kyllä ollut, vaikka ajatus oikeudesta äidinkieliseen opetukseen on nimenomaan lähtöisin sieltä.
Kristillisyys on itseisarvo
Vuosien varrella erityisesti kirkollisen työn merkitys on vahvistunut, ja Arja arvostaa suuresti kirkkojen pitkäjänteistä työtä.
−Kirkot ovat juuri siellä ruohonjuuritasolla ja marginaalialueilla kaikkein köyhimpien ja haavoittuvimpien ihmisten alueella, eivätkä lähde sieltä, toisin kuin monet kansalaisjärjestöt. Kristillisyys ei ole Lähetysseuran lisäarvo, vaan itseisarvo ja olemassaolon edellytys.
Myös se on kirkastunut vuosien saatossa, että koulutus on kahdensuuntaista.
− Emme me mene vain kouluttamaan, vaan myös opimme kumppaneiltamme valtavasti. He ovat asiantuntijoita omalla alueellaan ja kansansa parissa, ja me voimme vain tukea heitä. Pystyisimme kumppanikirkkojemme kanssa saamaan aikaan ihmeitä, jos vain panostaisimme alueelle enemmän.
Kymmenen kanaa ja koirat
Viime vuodet Arja ja Clarence ovat viettäneet kahden kodin elämää. Suurin osa vuodesta asutaan Nicaraguassa, Bluefieldsin kodissa, josta käsin Arja reissaa työalueelle. Vilskettä eläinrakkaaseen kotiin tuovat kaksi koiraa, kymmenen kanaa ja kaksi kukkoa.
Joka kesä on kuitenkin päästävä Suomeen.
−Särkisalo on oma maanpäällinen paratiisini, juuret ovat syvällä Förbyn kalkkimaassa! Olen todella onnellinen siitä, että sain pitää lapsuudenkotini, tänne palaan aina.
Särkisalo kutsui Arjaa myös viime huhtikuussa, kun Lähetysseura evakuoi työntekijöitään Suomeen pahenevan koronatilanteen takia. Arjan lähtiessä Clarencea tarvittiin Nicaraguassa, mikä tarkoitti pariskunnalle pitkää aikaa erossa. Pastorin hengelliselle tuelle onkin Nicaraguan koronapaniikin keskellä ollut tarvetta.
−Kun jään eläkkeelle Lähetysseurasta, alan tukea täysillä miestäni hänen työssään siellä rannikkomme kyläyhteisöissä. Siellä tarvitaan vahvistusta sekä hengelliseen että aineelliseen elämään. Eli vuoroin olemme Nicaraguan ja vuoroin Särkisalon kodissa.
Taivaan isä pitää huolen
−En voi muuta kuin hehkuttaa sitä, miten antoisaa työtä tämä on ollut. Työni ovat aina olleet niin mielenkiintoisia, ettei ole sellaista rajaa, mikä on työtä ja mikä vapaa-aikaa, Arja kuvailee.
Usko antaa voimia ja toivoa.
−Ilman uskoa tämä maailma olisi aika kauhea paikka. Ohjenuoranani on Jeesuksen kehotus olla murehtimatta mistään. Kyllä Taivaan isä pitää meistä huolen! Elämä ei murehtimalla pitene kyynäränkään vertaa – päinvastoin.
Tähän liittyy myös se, että ujosta, hiljaisesta ja vakavasta tytöstä on tullut iloinen, puhelias ja kaikkea muuta kuin ujo – mutta ennen kaikkea kutsumukselleen omistautunut.
Teksti Katja Tynkkynen
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat uudistetun Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa. Tästä pääset tilaussivulle.
