Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kirsi ja Marko Piittala veivät isoskoulutuksen Lähi-itään

Marko Piittala on viemässä nuorten kanssa hyväntekeväisyyskampanjan tuottoa paikalliseen vanhainkotiin.
Johtajuuskoulutuksessa nuoria kannustetaan vastuullisuuteen ja esimerkillisyyteen. Marko Piittala on viemässä nuorten kanssa hyväntekeväisyyskampanjan tuottoa paikalliseen vanhainkotiin. Kuva Iina Matikainen

Mitä tapahtuu, kun Suomen Lähetysseura lähettää kaksi asiantuntijaa työalueelle tekemään uusia avauksia? Parhaimmillaan siitä kehkeytyy kumppaniverkosto, jonka kanssa kehitetään uutta ja vaikuttavaa toimintaa.

Näin kävi, kun nuorisotyön ja kasvatuksen asiantuntijat Kirsi ja Marko Piittala lähtivät töihin Israeliin ja Palestiinalaisalueille. Kirsi ja Marko Piittala jakoivat osaamistaan kristillisten koulujen johtajuuskoulutuksen ja seurakuntien isoskoulutuksen käynnistämiseksi Israelissa ja Palestiinalaisalueilla.

Aluksi tärkeä rooli oli työkaverilla, joka loi kontakteja huomioiden jo syntyneet yhteydet ja toimintaympäristössä tunnistetut tarpeet.

– Tässä kulttuurissa on tärkeää tuntea ihmiset, että lähtee joku toimimaan. Kollegamme, diakoni ja työnohjaaja Sari-Johanna Kuittilo tutustutti meidät paikallisiin. Näillä kontakteilla hypättiin monen askeleen yli, kertovat Kirsi ja Marko Piittala työn alkuvaiheista.

Paikalliset esimerkit kannustivat työtä eteenpäin

Kun lähetystyössä ollaan luomassa uutta, tavoitteenasettelu ja prosessin eteneminen edellyttävät toimintaympäristön tarpeiden ja siellä vaikuttavien vahvuuksien esiin tuomista. Lukioikäisille suunnatun kolmivuotisen johtajuusohjelman teemat nousivat esille keskusteluissa koulujen sosiaaliohjaajien ja opettajien kanssa.

Kirsi koki, että työ on menossa oikeaan suuntaan, kun paikalliselta kumppanilta alkoi tulla ideoita. Marko puhuu yhteistyöstä kakun leipomisena:

– Pääsimme yhdessä leipomaan kakkua kontekstin ehdoilla ja sen näkökulmista, emme tuontitavarana.

– Pohjois-Israelissa sijaitsevan Mi’ilyan Notre Damen koulu toimi tärkeänä taustatukena. Kun koulun rehtori Eyad kävi esittelemässä oman koulunsa johtajuusohjelmaa Palestiinan puolella meidän kumppanuuskouluissamme, kouluilla vahvistui ajatus, että tämä voisi toimia.

Nuoret ideoivat ja toteuttivat kestokassien jakokampanjan. Kirsi Piittala käy läpi tempauksen ohjeistusta.
Yksi nuorten johtajuuskoulutuksen teemoista on ympäristötietous. Nuoret ideoivat ja toteuttivat kestokassien jakokampanjan. Kirsi Piittala käy läpi tempauksen ohjeistusta. Kuva Iina Matikainen

Isoskoulutukset käyntiin

Kahden ja puolen vuoden mittaisen työkauden aikana vahvistettiin myös seurakuntien nuorisotyötä. Luotiin isoskoulutusohjelma, jossa nuoret pääsevät toimimaan ja kantamaan vastuuta seurakunnissaan. Työtä tehtiin Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon Jerusalemin seurakunnan kanssa sekä hepreankielisen katolisen filippiiniläisseurakunnan kanssa. Jälkimmäisten kohdalla tärkeäksi asiaksi muodostui maahanmuuttajanuorten kristillisen identiteetin tukeminen ja heidän linkittämisensä yhteen paikallisten palestiinalaistaustaisten kristittyjen kanssa.

– Nuorissa on voimavaraa ajatella asiat uudella tavalla ja heillä on edelleen toivo siitä, että maailma muuttuu paremmaksi, Kirsi toteaa. Ympäristössä, jossa vastakkainasettelut ja ennakkoluulot näkyvät jatkuvana konfliktina, on tärkeää osata katsoa asioita uusista näkökulmista.

Iina Matikainen
(kirjoittaja työskentelee Suomen Lähetysseuran aluetiedottajana Lähi-idässä)

Jerusalemista tänä keväänä Suomeen palanneet Kirsi ja Marko Piittala ovat mukana Pisara-hartaudessa Yle TV1:ssä 13.6. klo 13.35 ja uusintana 16.6. klo 9.50.