Ennen kaikkea nuoret ovat aktiivisia pienissä seurakunnissa sekä lähetyspisteissä. He uskovat juuri luterilaisen ajatusmaailman mahdollistavan yhteiskunnallisen muutoksen.
Nuorten luterilaisten ajatusmaailmaa meille avaa seuraavassa kaksi kirkon nuorta työntekijää Medellínistä.
Kaksi tarinaa luterilaisuuden löytämisestä
Evankeliointyön koordinaattori Melissa Gomez, 31:
“Olen syntynyt ja kasvanut kuten “kunnon kolumbialainen”, eli katolilaisena. Olen kuitenkin aina etsinyt itselleni sopivaa tapaa uskoa, ja vanhempani onneksi ovat tukeneet minua etsinnöissäni. Teini-ikäisenä aloin vierailla erilaisissa kirkoissa, kuten karismaattisessa ja baptistikirkossa.
Pitkään en kuulunut mihinkään, sillä minulle tärkeintä oli löytää kirkko, jossa tuetaan ihmisiä ja yhteiskuntaa, aivan kuten Jeesuskin teki eläessään. Tämän lisäksi etsintöjäni hankaloitti se ikävä fakta, että Kolumbiassa monissa kirkoissa ei myöskään uskottu naisen paikkaan tai oikeuteen puhua seurakunnassa.
Tutustuin luterilaiseen kirkkoon oikeastaan sattumalta, kun osallistuin erääseen vapaaehtoisprojektiin, jossa autettiin lähiöiden köyhiä. Hankkeen takana oli luterilaisen kirkon Emaus-lähetyspiste Medellínissä. Jälkeenpäin etsin tämän seurakunnan ja löysin ensimmäisen kerran luterilaisen tavan uskoa.”
Emauksen pappi Jorge Gonzales, 33:
“Synnyin helluntailaiseen perheeseen. Noin 15-vuotiaana aloin kuunnella hevimetallia – myös suomalaista Nightwishia-yhtyettä, jonka sanoitukset antoivat minulle paljon ajateltavaa. Samoihin aikoihin aloin lukea tarkemmin evankeliumia. Huomasin, että se tapa, millä Jeesus eli elämäänsä, oli hyvin kaukana siitä, millaisena kirkon opit olivat minulle näyttäytyneet. En ollut ymmärtänyt evankeliumia armon kautta.
Myöhemmin aloin opiskella teologiaa ja kyseenalaa monia asioita. Lopulta päädyin opiskelemaan protestantista kristinuskoa. Tutustuessani luterilaisiin pappeihin, erityisesti Lähetysseuran nykyiseen työntekijään John Hernandeziin, minuun teki syvän vaikutuksen pappien maanläheisyys ja halu keskustella asioista kenen tahansa kanssa, jolla oli tarvetta puhua. Hierarkiat ja valtarakenteet, joihin olin tottunut muiden kirkkojen kanssa, loistivat poissaolollaan.
Näiden keskusteluiden avulla aloin ymmärtää, että Jumalan armo todella on tarkoitettu kaikille. Haavat, jotka olivat syntyneet muiden kirkkokuntien parissa, alkoivat parantua ja lopulta löysin tieni Medellínin lähetyspisteen papiksi.”
Vallankumouksellisen Jeesuksen jalanjäljissä
“Jeesushan oli nuori, vallankumouksellinen, jota ei ymmärretty aikanaan, päinvastoin. Toivoisin, että ihmiset näkisivät hänet enemmän meidän puolestapuhujanamme kuin tuomitsevana Jumalana jossain tuolla korkeuksissa”, toteaa Gonzales.
Kahdesta asiasta sekä Gomez että Gonzales ovat sataprosenttisen varmoja – ellei usko saa auttamaan ihmisiä, ei se ole evankeliumin toteuttamista. Heille usko ja yhteiskunnallinen muutos sekä huolenpito ovat lähes synonyymeja keskenään.
“Niin kuin kaikessa, myös meidän kirkossamme on omat virheensä ja haasteensa. Mutta niin kauan kuin kuljemme kuitenkin tämän rakkauden doktriinin, rakkauden vallankumouksen tahdin mukaan, kuulun ylpeästi luterilaiseen kirkkoon”, lisää Gomez.
Ottaen huomioon Kolumbian historian, nykyisen yhteiskunnallisen tilanteen ja valtion kyvyttömyyden pitää huolta kaikista sisällissodan repimässä maassa, olisi helppo tehdä johtopäätös, että kirkon asemaa yhteiskunnallisen muutoksen edistäjänä pidetään juuri näistä syistä erityisen tärkeänä.
Kirkon nuoret työntekijät uskovat kuitenkin evankeliumin ja koko Raamatun tärkeimmän sanoman olevan nimenomaan toisista huolehtimisessa. Kaikki mikä on ristiriidassa Jeesuksen opetusten kanssa, on nuorten mukaan myös toissijaista. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on luterilaisuuden toteuttamista.“Aivan kuten Jeesus, mekin kritisoimme maailmaa ympärillämme”
“On tärkeää uskoa nuoriin ja nuoruuden voimaan. Ja ymmärtää, että Jeesus on mukana politiikassa – hän on vaatimassa oikeutta heiltä, joilla on liikaa valtaa. Hän tukee heitä, joilta on ihmisoikeudet viety tai jotka ovat liian masentuneita uskoakseen huomiseen. Aivan kuten me nuoret kritisoimme maailmaa ympärillämme saadaksemme oikeutetun ja paremman tulevaisuuden, niin teki Jeesuskin nuorella iällään.”
Kolumbian kirkon evankeliointityöstä vastaava Gomez kokee välillä oman roolinsa myös ristiriitaiseksi. Kolonialismi ja kristinuskoon käännyttäminen ovat asioita, jotka yhä nykyään muovaavat paljon kolumbialaista ja ylipäätään latinalaista kulttuuria ja arkipäivää. Gomezille on tärkeää, että nuoret löytäisivät luterilaisuuden luottamuksen ja avoimuuden kautta.
“Tämän päivän nuoret eivät usko tai halua luottaa kirkkoon, sillä he ovat epäluuloisia ja kyllästyneitä niin moneen asiaan. Ennen kaikkea he ovat kuitenkin kyllästyneitä siihen, että kirkoissa heitä ei oteta vastaan omina itsenään. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöt ovat täällä harvoin tervetulleita kristillisiin yhteisöihin.” Gomez uskoo myös, että kirkot ovat painottaneet liikaa synnin ja katumuksen roolia sen sijaan, että olisi puhuttu anteeksiannon, armon ja hyväksymisen merkityksestä.
Pastori Gonzales toivoo, että nuoret ymmärtäisivät, että luterilaisen kirkon tavoite on välittää rakkauden sanomaa ja seistä juuri niiden nuorten rinnalla, joiden jalat eivät kanna yksin. Käännyttämisen sijaan he haluavat kulkea nuorten rinnalla ja osoittaa solidaarisuutta heitä kohtaan.
“Tavoitteenamme ei ole käännyttää mahdollisimman monta nuorta luterilaiseksi. Jos he haluavat, mahtavaa, mutta tärkeintä on, että he ymmärtävät anteeksiannon, sovinnon ja armon tärkeyden maailmassa.” Gonzales kertoo, että heidän tapahtumissaan käy myös paljon ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole luterilaisia tai protestantteja, mutta joita yhdistää yhdessä koettu armon ja välittämisen merkityksellisyys.
Kirkko, joka seisoo nuortensa rinnalla
Vaikka suomalainen yhteiskunta on monin tavoin sekularisoitunut, näkee Gonzales myös maallistuneessa Suomessa kristinuskon ytimen:
“Verratessani Suomea ja Kolumbiaa on selvää, että teillä monet elävät jo evankeliumin mukaisesti. Vaikka moni ei kokisikaan välttämättä olevansa uskonnollinen tai luterilainen, teidän yhteiskunnassanne eletään jo kuten luterilaisessa uskossa opetetaan – valtio pitää huolta omistaan, ihmiset tuntevat solidaarisuutta toisiaan kohtaan ja elämä perustuu uuden rakentamiseen.”
Molemmat toivovat, että tulevaisuudessa solidaarisuus toteutuisi niin ihmisten kuin instituutioidenkin toimesta, tunnustuskunnista riippumatta.
Gomez toivoo myös, että tulevaisuudessa nuorille olisi enemmän paikkoja, joissa he voisivat keskustella ja ymmärtää, että heillä on oikeuksia tässä maailmassa, että muutos todella on mahdollista.
“Toivoisin, että sen sijaan että olisimme valtavan kokoinen yhteisö rukoilemassa keskenämme suljettuna isoon kirkkoon, olisimmekin yhteisö, jonka ovet olisivat avoinna joka ikiselle nuorelle. Olisimme yhteisö, joka tukisi nuoria, seisoisi naisten oikeuksien takana, puhuisi ihmisoikeuksien puolesta – nämä ovat myös nuorille itselleen merkityksellisiä asioita.”
Gonzales toivoo ennen kaikkea, että muistaisimme olevamme kaikki toistemme sisaruksia erilaisuuksista huolimatta. Hän haluaakin lähettää haastattelun lopuksi terveiset nuorille Suomeen, Kolumbiaan, kaikkialle maailmaan:
“Haluan sanoa nuorille, että mihin tahansa uskottekaan, uskokaa vahvasti siihen mikä teistä tuntuu oikealta ja luottakaa siihen, että teillä on oikeus ajatella vapaasti. Olemme kaikki erilaisia ja niin sen kuuluu ollakin – tähän pöytään ovat kaikki kutsuttuja ja ihmisyys meissä yhdistää meitä kaikkia. Sitä tarkoittaa rakkaus, jota haluamme luterilaisina välittää.”
Teksti ja kuvat: Anna Lundén
