Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kiinalaiset pelastusjoukot auttavat maanjäristyksen uhreja Turkissa

Lähetysseuran kiinalainen kumppanijärjestö Amity Foundation on paikan päällä Turkin maanjäristyksen pelastustöissä. Hätäavulla on voitu tukea yhteensä yli 10 000 katastrofin uhria alueella.

Vuosisadan tuhoisimmassa luonnonkatastrofissa Turkin ja Syyrian alueella on kuollut yli 50 000 ihmistä. Maanjäristysalueella asuu ainakin 26 miljoonaa ihmistä. Kuva: Amity Foundation

Kiinalainen avustustiimi aloitti matkansa Turkkiin 8. helmikuuta ja saapui perille vaurioalueille 10. helmikuuta. Alueelle on toimitettu tarpeiden kartoituksen perusteella esimerkiksi telttoja, makuupusseja ja -alustoja, ruokatarvikkeita ja hygieniavälineitä, kuten vaippoja, hammasharjoja ja desinfiointiainetta. Avustuspakkauksista on hyötynyt alueella ainakin 10 000 ihmistä.

Amity Foundation jatkaa avustustöitä Turkissa paikallisten voimien kanssa, ja keskittyy hätäavun jakelun lisäksi kotinsa menettäneiden ihmisten uudelleensijoittamisen järjestelyissä. Varoja avustustyöhön kerätään myös Syyrian puolelle.

Amity Foundationilla on aikaisempaa katastrofityön kokemusta esimerkiksi vuosina 2008 ja 2013 Kiinan Sichuanissa tapahtuneista maanjäristyksistä.

”Haluamme oppia lisää kansainvälisistä pelastustöistä, jotta voimme toimia humanitaarisissa kriiseissä tulevaisuudessa yhä paremmin”, avustustiimiin kuuluva Cui Yazhou kertoo.

Yazhou jatkaa, miten haastavissa olosuhteissa työskentelyn keskellä häntä on koskettanut ihmisten ystävällisyys ja lämpö, jota hän on matkan varrella kohdannut.

”Jo Wuhanin lentokentällä viranomaiset päästivät meidät nopeasti tullin läpi, kun kuulivat meidän olevan matkalla avustustöihin. Myös lentoemännät kuuluttivat lennolla siunauksensa meille. Turkkiin laskeuduttua paikalliset riensivät apuumme ja katastrofikohteessa ihmiset ovat pitäneet huolen, että myös me saamme syödäksemme”, Yazhou kertoo.

Amityn kaksi avustustyöntekijää pitävät Amityn banderollia Istanbulin lentokentällä.
Amityn avustusjoukot aloittivat matkan Turkkiin reilun vuorokauden kuluessa maanjäristyksestä. Kuva: Amity Foundation

Taloudellista tukea ja hengellistä muistamista Hongkongista

Myös Hongkongin kristillinen neuvosto on myöntänyt taloudellista tukea maanjäristyksen pelastustöihin. Neuvosto pyytää muistamaan katastrofin uhreja rukouksin:

Armollinen Jumala, rukoilemme Turkin ja Syyrian tuhoisassa maanjäristyksessä kärsineiden puolesta.

Etelä-Turkkiin lähelle Syyrian rajaa iskenyt voimakas maanjäristys on aiheuttanut valtavia vahinkoja molemmille maille. Lukuisat rakennukset ovat romahtaneet ja tuhoutuneet jättäen monet kodittomiksi. Moni on saanut surmansa. Ankaran talven kylmyys vaikeuttaa pelastustöitä merkittävästi.

Ota huomaasi äkisti menehtyneet. Lohduta heidän sydämiä, jotka surevat menetettyjään tai odottavat uutisia kadonneista läheisistä. Anna uskoa ja rohkeutta kärsiville ja murheellisille. Lohduta heitä, jotka odottavat seuraavan järistyksen pelossa. Ja lievitä pelastusta odottavien eloonjääneiden tuskaa.

Herra, lohduta tässä katastrofissa kärsiviä. Ole heidän kallionsa, kun maa kieltäytyy seisomasta paikoillaan. Ja ota heidät siipiesi suojaan, joiden kodit ovat poissa.

Armollinen Jumala, rukoilemme maanjäristyksen avustustyön puolesta. Pyydämme Jumalaa antamaan paikallisille viranomaisille ja kansainvälisille pelastusjärjestöille viisautta ja taitoa toimia katastrofissa, löytää raunioista eloonjääneitä, rauhoittaa uhreja ja saamaan riittävästi työvoimaa ja tarvikkeita.

Oi Luoja, pidä huolta pelastustyöntekijöistä, jotka työskentelevät päivin ja öin. Anna heille voimaa tuleviin päiviin, kun he tukeutuvat sinun hyvyyteen, rakkauteen ja toivoon.

Rukoilemme sinua täyttämään sydämemme myötätunnolla, saamaan meidät toimimaan ripeästi, antamaan omastamme, toimimaan oikeuden puolesta ja rukoilemaan lakkaamatta niiden puolesta, jotka meitä eniten tarvitsevat tällä epätoivon hetkellä.

Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Aamen.

Lähteet:

Amity Foundation

China Christian Daily

WHO

Amity Foundation on kristittyjen perustama kansalaisjärjestö ja Kiinan vaikuttavimpia sosiaali- ja diakoniatyön pioneereja. Lähetysseura tukee erityisesti Amityn työtä heikoimmassa asemassa olevien lasten parissa.

Hongkongin kristillinen neuvosto on protestanttinen kristillinen ekumeeninen järjestö. Suomen Lähetysseura sekä paikallinen kumppanikirkko Hongkongin evankelis-luterilainen kirkko ovat molemmat Hongkongin kristillisen neuvoston jäseniä.

Suomen Lähetysseura auttaa maanjäristyksen uhreja Syyriassa ACT-allianssin kirkkokumppaneiden kautta.

Auta maanjäristyksen uhreja Syyriassa