Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kauneimmat Joululaulut tuotti ennätystuloksen unohdetuille lapsille

Etiopialaisen Abdulazizin vanhemmat kuolivat aidsiin
Isoäitinsä kanssa elävä etiopialainen Abdulaziz on mukana Lähetysseuran kummiohjelmassa. Kuva Ari Vitikainen

Suomen Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut keräsi viime jouluna kaikkien aikojen ennätystuloksen, runsaat 1 090 000 euroa. Varat käytetään unohdettujen ja heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi kehitysmaissa.

Summa ylittää runsaalla 50 000 eurolla aiemman ennätyksen vuodelta 2011. Kaiken kaikkiaan tämä oli neljäs kerta, kun Kauneimmissa Joululauluissa päästiin yli miljoonan euron.

Keräystuloksesta valtaosa muodostuu seurakuntien järjestämissä Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätyistä kolehdeista. Kauneimpia Joululauluja on laulettu jo yli neljäkymmentä vuotta. Ne ovat tärkeä osa suomalaisten jouluperinteitä. Kauneimpia Joululauluja lauletaan suomeksi, ruotsiksi, saameksi ja myös ulkosuomalaisten parissa.

www.kauneimmatjoululaulut.fi

kun poika oli vuoden ikäinen. Jo iäkkäät ja sairaat isovanhemmat huolehtivat pojasta parhaansa mukaan. Suomen Lähetysseuran ja paikallisen kirkon tuella Abdulaziz voi käydä koulua ja saa monipuolista ruokaa pysyäkseen terveenä. Kauneimmat Joululaulut kutsuvat jälleen laulamaan ja lahjoittamaan ensimmäisestä adventista 27.11. alkaen. Kuva Ari Vitikainen