Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Helsinki Peace Talks 19.-24.9.2018: Rauhantekijän tulee ymmärtää konfliktiin liittyvä addiktio

Padraig O'Malley ja Pekka Haavisto keskustelivat rauhanneuvottelujen keskeisistä kysymyksistä. Kuvaaja: Heidi Tirri

Helsinki Peace Talks -keskustelusarjassa irlantilainen rauhantekijä Padraig O`Malley kertoi elämäntyöstään eri konfliktialueilla. Hän on tunnettu rauhantekijä, joka aikanaan 70-ja 80-luvuilla vaikutti Pohjois-Irlannin rauhanprosessiin saamalla eri osapuolet tutustumaan toisiinsa – käytännössä paikallisessa pubissa. Hänestä on tehty James Demon ohjaama Peacemaker – Rauhantekijä -elokuva, joka kertoo hyvin henkilökohtaisen tarinan O´Malleystä. Hän kertoo elokuvassa alkoholismistaan, addiktiostaan rauhantyöhön ja suhteistaan läheisiinsä.

”Konflikti itsessään on addiktio. Useimmilla ihmisillä on tarve kuulua joukkoon ja siten saada elämäänsä sisältöä. Kun juttelin hiljattain vanhojen tuttujeni, pohjoisirlantilaisten konfliktin osapuolten kanssa, he pitivät elämäänsä merkityksettömänä. Silti konfliktin osapuolten on pohdittava käyvätkö he samaan pöytään nyt, huomenna vai vasta 25 vuoden päästä, jolloin kaikki on paljon vaikeampaa ja monet ihmiset menettäneet henkensä ja elämänsä konfliktissa”, sanoi O´Malley.

O´Malleyn työn ytimessä on ollut tuoda yhteen keskustelemaan ne ryhmät ja ihmiset, jotka ovat akuutissa konfliktissa osallisina ja toisaalta ihmiset, jotka ovat jo löytäneet tien rauhansopimuksiin kuten esimerkiksi pohjoisirlantilaiset. Näin he voivat jakaa ja oppia toistensa kokemuksista.

”Rauhantyötä voi tehdä, kun ei koskaan odota onnistumista vaan enemmänkin epäonnistumista. Siksi voin hyväksyä, että saatan tehdä työtä vuosia niin, etteivät asiat etene”, sanoi O´Malley. ”Olen myös ajatellut konfliktia mielenterveyden kannalta. Post-traumaattisia stressioireista kärsii jopa 40 prosenttia ihmisistä ja yhteisöistä on tullut sairaita. Mielenterveysongelmia ylenkatsotaan helposti. Maaoikeuksien toteuttaminen helpottaisi stressiä ja keskeistä olisi niiden ottaminen mukaan konfliktin alkuvaiheeseen.”

”Etelä-Afrikassa maaoikeuksien olisi pitänyt tapahtua jo aikaa sitten. Samoin köyhät ihmiset tarvitsevat jonkinlaista rakennetta, jotta tervehtyminen tapahtuu” sanoi O´Malley.

Pekka Haavisto korosti luottamuksen ja kuuntelemisen suurta merkitystä rauhanauhanneuvotteluissa. Kuvaaja: Heidi Tirri

Pekka Haavisto totesi keskustelussa, että rauhantekijän persoonalla on suuri merkitys – heitä kunnioitetaan tai sitten kuulee kiertokautta, että luottamusta ei ole.

”Rauhantekijän tulee osata kuunnella, ja asiaa auttaa, jos rauhanvälittäjällä ei ole kolonialistista taustaa. Siksi suomalaiset ja irlantilaiset voivat toimia esimerkiksi helpommin rauhantekijöinä”, sanoo Haavisto.

Elokuvan traileri on katsottavissa täällä: https://www.peacemakermovie.com/

Peacemaker-dokumenttielokuvan ohjaaja James Demo kertoi elokuvan tekoprosessista ja työskentelystään O’Malleyn kanssa. Kuvaaja: Heidi Tirri