Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Bolivia: ”Pandemia on opettanut meille, että suurin arvo on rakkaus”

Kummilapset saavat ruoka-apua kirkolta korona-aikana Boliviassa.
Kirkko on korona-aikana jakanut ruoka-avustusta muun muassa Lähetysseuran tukemassa kummiohjelmassa mukana oleville vähävaraisten perheiden lapsille. Boliviassakin koulunkäyntiä on yritetty tehdä etänä, mutta kaikilla ei ole käytettävissään puhelimia ja tietokoneita, varsinkaan maaseudulla ja alkuperäiskansojen lasten kodeissa. Kuva Bolivian lut. kirkko

Koronapandemia on menneen vuoden ajan koetellut koko maailmaa, mutta erityisen surullisia uutisia on kantautunut Lähetysseuran yhteistyökirkolta Boliviasta. Bolivian luterilaisen kirkon työntekijöistä 90 prosenttia on sairastanut koronan ja ainakin viisi pastoria sekä 30 seurakuntalaista on kuollut.

– Tilanne on hyvin surullinen. Olemme olleet Covid-19:n lamaannuttamia. Pyydämme Suomen seurakuntia muistamaan rukouksin Boliviaa ja Bolivian luterilaista kirkkoa, piispa German Loayza kertoo.

”Kun lapsillasi on nälkä, et enää pelkää koronaa”

Koronapandemia onkin osoittanut jälleen Bolivian yhteiskunnan syvän sosiaalisen ja taloudellisen epätasa-arvon, ja ennen kaikkea terveydenhuollon haavoittuvuuden. Boliviassa terveydenhuollon kapasiteetti ei ole riittänyt auttamaan kaikkia apua ja hoitoa tarvitsevia.

Niille bolivialaisille, joille kerjääminen ja kaupustelu kadulla ovat elinehto, kotiin jääminen ei ole ollut mahdollista. Suurin ongelma on ollut ruoan saanti, sillä suurin osa perheistä elää katukaupustelusta saatavista tuloista.

– Kun lapsillasi on nälkä, et enää pelkää koronaa. Jos et lähde ulos, et syö, Lähetysseuran hankkeita Boliviassa koordinoiva pastori Emilio Aslla kertoo. Maaseudulla väki on päässyt hiukan helpommalla, koska heillä on kuitenkin edes vähän maanviljelyä, mutta kaupungeissa tilanne oli ja on edelleen aivan toinen.

Kirkko ihmisten tukena

Pandemian myötä kirkko jalkautui kaduille tarjoamaan tukea ihmisille. Kirkko on antanut hätäapua, muun muassa ruoka- ja hygieniatarvikkeita, mutta apua tarvitsevia on tietysti paljon enemmän kuin mahdollisuuksia auttaa. Kirkon työntekijät ovat myös lisänneet tietoisuutta koronaviruksesta ja sen ehkäisemisestä muun muassa tekemällä videoita ja jakamalla tiedotusmateriaalia varsinkin kouluissa.

Erityisen vaikea tilanne on ollut lukuisissa yksinhuoltajaperheissä, kun perheen ainoa aikuinen on sairastunut. Kuten muuallakin Latinalaisessa Amerikassa ja maailmalla, myös Boliviassa perheväkivalta on lisääntynyt huomattavasti, ja kirkko on tänä aikana tarjonnut psykososiaalista tukea varsinkin lapsille.

Suurin niistä on rakkaus

Boliviassa ollaan kaikesta huolimatta kiitollisin mielin. Vaikka korona-aika on tuonut paljon huolta, haasteita ja surua, ovat viimeiset kuukaudet myös opettaneet paljon.

– Pandemia on opettanut meille, että me olemme kaikki haavoittuvia. Mutta olemme oppineet, että elämän suurin arvo on rakkaus. Pandemia toi meille epävarmuutta jokaiselle päivälle, jolloin odotimme kotona mitä tapahtuu tänään, mitä huomenna – ja päivät kuluivat. Opimme jakamaan, olemaan lastemme, puolisoittemme, isovanhempiemme ja lastenlastemme kanssa. Opimme rakastamaan lähimmäistämme, kun jaoimme vähästämme ja kun pidimme huolta toisista, asuinalueemme vähäosaisimmista, lapsista ja muista. Se auttoi meitä olemaan kiitollisia Jumalalle siitä, että meillä on elämä ja terveys, Emilio Aslla sanoo.

Kiitollisia Boliviassa ollaan myös Lähetysseuran kautta saadusta tuesta. Piispa German lähettää terveiset Suomeen:

– Haluamme kiittää siitä, että olette kulkeneet rinnallamme näinä vaikeina aikoina. Bolivian luterilainen kirkko on äärimmäisen kiitollinen suomalaisille kaikesta Boliviaan antamastanne tuesta.

Katja Tynkkynen

………………..

Loppiaisena 6.1. jumalanpalveluksissa kerätään kolehti seurakuntatyöhön Suomen Lähetysseuran kautta erityisesti Boliviaan, Kolumbiaan, Senegaliin ja Kambodžaan. Jumalan rakkaus ylittää kaikki raja-aidat ja vaatii puolustamaan heikkoja ja osattomia.

Bolivian luterilainen kirkko syntyi runsas 80 vuotta sitten. Kirkko on Etelä-Amerikan ainoa alkuperäiskansoista muodostuva kirkko. Jäseniä sillä on noin 18 000. Kirkko on saanut tunnustusta omistautumisestaan köyhien ja syrjään jätettyjen asialle yhteiskunnassa. Suomen Lähetysseura on tehnyt yhteistyötä kirkon kanssa vuodesta 2004 alkaen. Kuva Pia Kummel-Myrskog