”Sen hetken muistan varmasti aina. Siinä oli jotain maagista”, Mimosa Hedberg, 33, kuvailee. Hän työskentelee Nepalissa Lähetysseuran alueellisena viestinnän asiantuntijana.
Hän oli pitkän työpäivän ja monien haastattelujen jälkeen päässyt istahtamaan bambumatolle ilta-auringon paisteeseen. Kyläläiset tarjosivat chiyaa, nepalilaista maitoteetä, joka on monesti maustettu kardemummalla tai inkiväärillä.
”Joku kyläläisistä kävi vielä nappaamassa puusta pomelon, ja sain paloja tuoreesta hedelmästä. En ole ikinä maistanut niin hyvää pomeloa, se oli niin luomua kuin voi saada.”
Erityisintä teehetkessä kuitenkin oli se, että kyläläiset unohtivat kuin varkain, että seurassa oli ulkomaalainen vieras. Mimosalle tärkeäksi muotoutunut työtoveri, nepalilainen autonkuljettaja Chyangba, puhui kyläläisten kanssa sujuvasti tamangin kieltä, ja aika tuntui pysähtyneen.
”Näistä hetkistä työmatkoilla elän: kun muut unohtavat, että heidän joukossaan on kummallinen vieras.”
Mimosa kertoo taianomaisesta kokemuksesta esikoiskirjassaan Rakkaudesta Kathmanduun. Hän kuvailee kirjaa omakohtaiseksi tietokirjaksi, jossa rinnakkain kulkevat hänen kokemuksensa ja nepalilaisten elämäntarinat.
Naisten haastattelut pysäyttävimpiä
Lukija pääsee tutustumaan muun muassa lapsijumalatar Kumariin, lepran vammauttamaan Sukriin ja lapsena avioliittoon pakotettuun Nirmalaan. Monet kirjan haastateltavista ovat naisia. Mimosan mukaan tämä on tietoinen valinta.
”Halusin, että kirjassani ääneen pääsevät naiset, joiden ääntä ei kuulla Nepalissa tarpeeksi. Olen tehnyt paljon haastatteluja naisten kanssa, ja ne ovat olleet usein niitä pysäyttävimpiä. Halusin jakaa näitä kokemuksia ja kohtaamisia.”
Mimosa on työskennellyt Nepalissa kohta viiden vuoden ajan. Hän viestii Lähetysseuran tekemästä kehitysyhteistyöstä – aiheesta, josta monella on vanhentunut kuva.
”Kyse on nimenomaan yhteistyöstä, jota pitkälti Nepalissa tekevät nepalilaiset, paikalliset ihmiset itse. Me suomalaiset olemme tukemassa ja varmistamassa, että raha menee perille.”
Suomalaisille tukijoille hänen työnsä näkyy esimerkiksi Lähetyssanomien artikkelien, sosiaalisen median postausten tai vaikkapa uutuuskirjan muodossa. Niiden kaikkien tarkoitus on avartaa ymmärrystä siitä, mitä kehitysyhteistyö on tänä päivänä.
Toinen tärkeä ulottuvuus Mimosan työssä on viestintätaitojen kouluttaminen nepalilaisille yhteistyöjärjestöille.
”Pitkällä tähtäimellä kaikkien kehitysyhteistyöammattilaisten tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomiksi. Kehitysyhteistyön ei pitäisi olla loputonta.”
Siksi nepalilaisten järjestöjen pitää pystyä viestimään omasta työstään ja tuloksistaan sekä tekemään varainhankintaa.
Kehitysyhteistyöstä luopuminen on pitkän tähtäimen visio. Mimosan mukaan työtä tarvitaan vielä, sillä Nepal on yksi maailman vähiten kehittyneistä maista ja Aasian köyhimmistä valtioista.
Kirjasta jää mieleen toivo
Nepalilaisten elämäntarinoiden kautta Mimosa käsittelee kirjassaan montaa vakavaa teemaa, kuten kastijärjestelmää, järjestettyjä avioliittoja ja kuukautismajaperinnettä.
Tunnelmaa keventävät kokemukset arjesta, esimerkiksi ruokakulttuurista. Kirjassa herkutellaan bara-pannukakuilla, juju dhau -jogurtilla ja chiya-teetä juodaan vähän väliä.
Samaan aikaan Mimosa tiedostaa olevansa etuoikeutetussa asemassa. Hän voi ostaa ruokaa katukaupasta, eikä muutama euro isosta kasasta tuoreita vihanneksia tunnu paljolta.
Toisaalla Nepalissa Dhadingin syrjäseudulla 27-vuotias perheenäiti Sushila joutuu selviämään itse kasvattamallaan riisillä, maissilla ja hirsillä. Ruokaa ei riitä koko vuodeksi, parhaimmillaan kymmeneksi kuukaudeksi.
Kehitysyhteistyöhankkeessa alueen äideistä on koottu yhteisöryhmä, joka säästää ja kehittää yhdessä omaa kyläänsä. Ryhmän avulla Sushila on saanut koulutusta maanviljelykseen ja kunnollisen vessan perheelle.
Mimosan mukaan kehitysyhteistyö on parhaimmillaan juuri tätä: paikalliset ottavat vastuun kehityksestä ja naiset voimaantuvat ajamaan omia oikeuksiaan. Kirjassa on kuitenkin myös karuja kohtauksia, sillä kehitysyhteistyö ei ole täydellistä eikä kaikkien elämää pystytä muuttamaan.
Mimosa toivoo, että kirjasta jäisi kuitenkin mieleen toivo.
”Toivoisin, että kirjan luettuaan lukija ymmärtäisi paremmin elämän monimuotoisuutta ja rosoisuutta. Kaikki ei aina mene niin kuin suunnitelmissa, mutta lopulta toivoa on.”
Avoimesti omista tragedioista
Nepalin-vuosiin on Mimosalla mahtunut monta henkilökohtaista tragediaa, kuten avioero, lapsettomuushuolia ja ystävän kuolema. Miltä tuntui kertoa omakohtaisista asioista kirjassa?
”Kirjoitusprosessissa ymmärsin, että mitä avoimemmin omaa elämääni ja samalla Nepalin haasteita käyn läpi, sitä autenttisempi lukukokemus on”, Mimosa kertoo.
Kirjan prologissa Mimosa kuvaa hetkeä nepalilaisen gynekologin pikkuruisessa vastaanottohuoneessa. On hänen 30-vuotissyntymäpäivänsä ja hän saa kuulla, ettei ehkä voisi saada lapsia.
”Olin elänyt ikäpolvelleni tyypillistä elämää, enkä ollut ajatellut lasten hankintaa. Siinä hetkessä, kun sen kuuli, se tuli vasten kasvoja, ja tajusin, että se on paljon isompi juttu”, Mimosa kuvailee.
Erityisen kova kolaus oli saada uutinen kaukana Suomesta ja sukulaisista.
”Elämän pienet ja suuret kriisitilanteet keikauttavat vähän enemmän, kun on tällä kaukana jossain ja rakkaimmat ihmiset ovat myös jossain tosi kaukana.”
Kovien kolausten sarja jatkui seuraavana syntymäpäivänä. 31-vuotispäiväänsä Mimosa vietti eristyksissä kotonaan.
Hän oli palannut paria viikkoa aiemmin keskellä koronapandemiaa Kathmanduun yhtenä ensimmäisistä järjestötyöntekijöistä ja sairastui koronaan, tuolloin vielä melko vieraaseen virukseen.
Koronaeristyksessä korostui epätietoisuus sairauden kulusta ja yksinolo. Mimosa oli eronnut aiemmin samana vuonna aviopuolisostaan. Pian maassa ei myöskään ollut muita Lähetysseuran suomalaisia työntekijöitä.
”Yksinoloon totuttautuminen täällä kaukana Suomesta oli vaikeaa.”
Onneksi tukena olivat nepalilaiset ystävät ja kollegat. Yksi toi oven taakse Nepalin perinneruokaa – riisiä ja linssejä kasvisten kera – ja toinen palan banaanikakkua. Syntymäpäivänä oven takaa löytyi ystävän tilaama täytekakku.
Puoliso löytyi salsatunnilta
Ensi syksynä 34-vuotisjuhliaan Mimosa viettää hieman toisenlaisissa merkeissä. Vasemmassa nimettömässä kimaltaa sormus.
Mimosa tapasi Kundanin salsatunnilla. Mies kuuluu Kathmandun laakson alkuperäisväestöön newareihin.
Viime syksynä häitä juhlittiin isosti ja monta päivää. Pienet juhlat eivät olisi tulleet kysymykseen, sillä newareille suku ja yhteisö ovat tärkeitä.
Puolison lisäksi 34-vuotissyntymäpäivillä on todennäköisesti läsnä myös uusi tulokas. Mimosan ja Kundanin toiveena on ollut saada perheenlisäystä.
”Meille tuli yllätyksenä, että se onnistui näin pian. Lääkärien arviot ovat aina vain arvioita.”
Mahdoton osoittautui mahdolliseksi: vauvan pitäisi syntyä syys-lokakuun vaihteessa Suomessa. Pariskunnan on tarkoitus palata melko pian vauvan kanssa Nepaliin. Lapsesta kasvaa siis kahden kulttuurin kasvatti.
”Hän pystyy toivottavasti kokemaan parhaita asioita molemmista kulttuureista.”
Rakkaudesta Kathmanduun on myynnissä hintaan 29 euroa Lähetysseuran Basaarissa ja hyvin varustetuissa kirjakaupoissa.
Teksti: Tarmo Ylhävuori
Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomien numerossa 3/2023.
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa.
Tilaa Lähetyssanomat